Sivutiellä

Kirja alkaa ihanasti: hauska, sympaattinen esipuhe, joka houkuttelee lukemaan, lämpimän realistista kirjastokuvausta sekä päähenkilö, joka rakastaa lukemista ja saa olla ylpeästi kirjaihminen. Kirja päättyy ikävästi: mieskuva on ällöttävän toksinen (mitä miehekästä on siinä, että pärjää ilman takkia kylmilläkin säillä), rakastetun huonot piirteet annetaan anteeksi (ikävä elämäntilannehan on syy olla epäkohtelias, tyly ja kamala) ja päähenkilö pääsee lopultakin viettämään oikeaa elämää (kirjojen lukeminenhan on vain tyhmää haihattelua eikä kunnollista, aktiivista elämää). Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja oli minulle pettymys. Se, mikä alkoi sujuvana viihderomaanina, päättyi jonnekin kliseeoppaan ja Fifty Shadesin välille. Kun loppuratkaisu - eli kenen kanssa päädytään yhteen - viimein on käsillä, rakastetun huonot puolet annetaan anteeksi, koska nainen tekisi mitä vain miehen eteen (paitsi ei sentään jättäisi lukemista, kiitos siitä!). Seksin ja halun kuvaami...

Ruth Hogan:  Kadonneiden tavaroiden vartija Bazar 2020 (2017) Suom. Susanna Tuomi-Giddings Pisteitä: 1/5 Kirjasome on yleensä aika ihana paikka. Sieltä saa runsain mitoin kirjavinkkejä, ihmiset haluavat keskustella kirjoista ja ilmapiiri on positiivinen ja turvallinen. Silti joskus minulle käy niin, että bongaan kirjan, jota kaikki muutkin lukevat, ja luen sen siksi, koska muutkin.  Vähän niin kävi Kadonneiden tavaroiden vartijan kanssa. Jos olen ihan rehellinen, tiesin heti, ettei tämä ole minun kirjani. Kansikuva näyttää sellaiselta, jonka perusteella äitini tai mummoni valitsisi kirjan, ja juoni - vanha kirjailijamies kaipaa rakastettuaan ja keräilee muiden hylkäämiä esineitä - no, se ei luvannut muuta kuin juonivetoisen romanssin.  Ja niinhän siinä sitten kävi, että en pitänyt tästä kirjasta en sitten ollenkaan. Selitetäänpä seuraavassa, miksi en:  Kadonneiden tavaroiden vartija  alkaa tilanteesta, jossa Anthony, iäkkäämpi kirjailja,...

Tiedättekö sen tunteen, kun olette löytäneet lempikirjailijan ja haluatte lukea kaiken, mikä tämän elämään ja teoksiin liittyy? Minna Canthista on tullut minulle yksi rakkaista kirjailijoista ja esikuvista, ja olinkin innostunut kuullessani, että Minna Maijalalta ilmestyy esseekokoelma, jonka tekstit linkittyvät vahvasti Canthin sanomaan.  Työllä ja tuskalla olen nyt lukenut teoksen loppuun ja, kuten Instagram-tilini seuraajat tietävät, räntännyt teoksesta tarinoissani uuvuttavuuteen asti. Minä ja Minna Maijala emme kohdanneet Punaisten kenkien  aikana montaakaan kertaa. Minun oli oltava eri mieltä ja riideltävä Maijalan tekstien kanssa - mielestäni hyvistä syistä. Seuraa pitkä postaus, jossa avaan teille joitakin tunnoistani. Mielenterveyden myytit ja muita aatemaailman eroja Minna Canth tunnetaan kirjailijana, joka puhui paitsi naistenoikeuksista myös mielenterveydestä. Esimerkiksi juuri julkaistussa novellikokoelmassa Ihmisen kuvia  monet kertomukset käsit...

Jää oli ensimmäinen kirja, josta bloggasin. Blogini 4-vuotissynttärit olivat kuun alussa. Suunniteltu synttäriarvonta jäi toteuttamatta, enkä ole tehnyt kovin kummoista katsausta viime vuoteenkaan. Äskettäin mieleeni kuitenkin juolahti, että haluaisin nostaa joitakin blogiaikani juttuja ja kokemuksia esiin, ja tässäpä nelivuotiaalle blogilleni muutama TOP4-lista. Omaksi Top-listojen ykkösekseni nousee Tyylileikittelyt - jos siis kaipaat vaihtelua postaustyyleille, käy katsomassa, millaisia ovat kirjat ihastustyyppeinä tai miten feministiminä yrittää saada mukavuusalueminää pitämään Sara Stridsbergin kirjasta. Löytyykö listoilta omia suosikkejasi tai inhokkejasi? TOP4 Feministiset teokset 1) Laura Bates: Everyday sexism 2) Roxane Gay (toim.): Not that bad 3) Ijeoma Oluo: So you want to talk about race 4) Saara Turunen: Sivuhenkilö TOP4 Romaanit 1) Maria Jotuni: Huojuva talo 2) Saara Turunen: Rakkaudenhirviö 3) Yaa Gyasi: Homegoing 4) Jonas Hassen Khemiri: Allt jag i...

Vuosi 2018 on ollut epäilemättä paras lukuvuoteni. Olen lukenut paljon - siis PALJON. Toisinaan minusta on tuntunut, etten ole paljon muuta tehnytkään, mutta toisaalta, miksi minun tarvitsisikaan. Lukeminenhan on parasta! Vuonna 2018 luin yhteensä 167 teosta, mikä lienee henkilökohtainen ennätykseni. Luin paljon ja kaikenlaista, ja tässä lyhyt kooste genreistä, joita tänä vuonna luin:  romaaneja 46 kpl tietokirjallisuutta 35 kpl ya-kirjallisuutta 16 kpl lastenkirjoja 24 runokokoelmia 12 kpl esseekokoelmia 4 kpl Vuoden parhaimpia teoksia olivat Rachel Cuskin Ääriviivat , Saara Turusen Sivuhenkilö , Tomi Adeyemin Children of Blood and Bone , Yaa Gyasin Homegoing  ja Min Jin Leen Pachinko.  Viisi tähteä annoin peräti 33 kirjalle, joten vallan onnistuneesti olen lukemistoani valinnut. Kaksi kirjaa saivat kyseenalaisen kunnian olla yhden tähden kirjoja. Nämä olivat varsin rasistinen lastenkirja Tulikärpäset  ja muuten kovin höttöinen, klis...

Camilla Tuominen: Johda tunteita, menesty työelämässä Otava 2018 205 s. Pisteitä: 1/5 Kun kuulin Bookstagramissa Camilla Tuomisen Johda tunteita, menesty työelämässä -kirjasta, innostuin. Hauskat kuvitukset ja tunnemaailmaa kouliva teos kuulosti siltä, mitä nuorena työntekijänä voisin tarvita: opastusta siihen, miten työelämästä nouseviin tunteisiin voi reagoida. Lukeminen ei kuitenkaan vastannut odotuksiani: teoksen sisältö jää mielestäni niukaksi (kukin luku on varsin lyhyt), keskeisiä määritelmiä ei selitetä tarpeeksi hyvin, konkreettisia ohjeita on vaikea löytää metaforaviidakosta, ja teksti vilisee kliseisiä trendi-ilmauksia. Kuvitus on hauskaa ja osuvaa mutta ei pelasta lukukokemusta. Tuomisen teoksen lähtökohtana on, että työelämässä menestyminen vaatii sitä, että pystyy ymmärtämään omia ja toisten tunteita. Johda tunteita, menesty työelämässä  korostaa, aivan oikein, sitä, että ensiksi tarvitaan turvallinen työilmapiiri, jotta tunteiden näyttäminen ja niistä kesk...

Tiedättekö ne deitti-ilmoitukset, joissa toiselta kaivataan hyvää huumorintajua? Ne ilmoitukset, jotka ehkä olettavat, että hyvä huumorintaju on sellaisella tyypillä, joka ymmärtää minun vitsini. Ilmoitukset, joissa oletetaan, että jos ei naura huonolle vitsille tai jos kritisoi loukkaavaa vitsiä, on tiukkapipoinen feministihuora.  Anna Rimpelän Pitkään meni ihan hyvin  -romaani osoittaa jälleen kerran, miten vaikea laji huumori on ja miten vaikea feministinä on suhtautua "vitseihin", joita yhteiskunnassamme on pidetty hyvänä komiikkana kyseenalaistamatta koskaan, millaisiin stereotypioihin niiden huumori perustuu. Humoristisena markkinoitu ja sellaiselta vaikuttava Pitkään meni ihan hyvin  saattaa ehkä alkaa hauskasti, mutta mitä pidemmälle Rimpelän esikoisteos etenee, sitä vähemmän minua hymyilyttää.  Oikeastaan kuuntelin äänikirjaa kulmakarvat kurtussa ja epäuskoinen ilme kasvoillani, kunnes sitten kolmen tunnin kuuntelun jälkeen päätin, ettät minulle riitti....

Anneli Kanto:  Tulikärpäset. Futistyttö 1 Karisto 2009 176 s. Pisteitä: 1/5 Meneillään olevan jalkapallon MM-turnauksen kunniaksi innostuin haalimaan kirjastosta pinon jalkapalloaiheisia nuortenkirjoja. Luin niitä aikanaan, kun ala- ja yläkoulun taitteessa harrastin jalkapalloa viisi vuotta, ja ajattelin, että nyt olisi sopiva palata futistunnelmiin. Vaikka kirjastosta tarttui mukaan muutama tuttu kirja, aloitin urheilu-urakkani uudella tuttavuudella, onhan Anneli Kannon Tulikärpäset -kirjan päähenkilö tyttö. Jalkapalloharrastus kiinnostaa tyttöjäkin, ja tuntuu teennäiseltä, että tytöille suunnatut harrastusaiheiset kirjat käsittelevät useimmiten tanssia tai taitoluistelua.  Tulikärpäsistä ei kuitenkana muodostunut iloista yllätystä vaan täysfloppi. Sanon suoraan: tämä oli huonoin tänä vuonna lukemani kirja. Vaikka Anneli Kantoa arvostetaan kirjailijana, tämä varhaisnuorille suunnattu kirja ei ole 2000-luvulta, vaikka onkin julkaistu 2009. Tulikärpäset ...

Anneli Kivelä: Uusia tuulia Katajamäellä Karisto 2008 285 s. Pisteitä: 2/5 Kun tarkistin Goodreadsista, mitä muut olivat pitäneet Anneli Kivelän Uusia tuulia Katajamäellä  (Katajamäki #3) -romaanista, tiuskin mielessäni: en usko! Olin juuri aloittanut maalaisromanttisen chick lit -kirjan, ja Jylhäsalmella salamoi  -teoksen jälkeen kaipasin lisää romanttista luettavaa. Toivoin kovasti, että Kivelän teos sammuttaisi pahimman höpsötyskirjanälkäni - ja tavallaan se tekikin niin. Ainakaan Katajamäelle ei nimittäin tee mieleni palata ihan heti.  Katajamäki-sarjan kolmannessa osassa kaikki viihdekirjallisuuden peruselementit ovat kyllä kohdillaan: on kolmekymppinen naispäähenkilö, joka aloittaa elämänsä uudestaan kipeän eron jälkeen. On yhteisöllinen maalaiskylä, jossa toisista pidetään huolta, ja kaksi komeaa nuortamiestä, jotka Eija-Leenaa liehittelevät. Lisäksi on vaikea äiti-tytärsuhde ja jonkinlainen salaisuus, jota Eija-Leena peittelee.  Näistä el...

Sain suositun Unpopular Bookish Opinions -haasteen Kirjakko ruispellossa -blogista. Haastehan kulkee seuraavin säännöin:  Haasteen säännöt: 1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen. 2. Vastaa haasteen kysymyksiin. 3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi. 4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi. 1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et. Toisinaan sitä tulee mietittyä, pitäisikö minun pitää tästä ja tästä, kun muutkin pitävät. Blogiaikanani ainakin Oneiron on ollut kirja, jota on kehuttu, josta pidin ensin itsekin mutta jonka koen koko ajan yhä vieraampana ja vieraampana. Kinnusen Lopottikaan ei auennut yhtä hehkeänä kuin monelle muulle. Herrndorfin kehuttu Ladaromaani ei auennut minulle eikä muuten oppilaillenikaan. Moittivat epäuskottavaksi. Punaisen muistikirjan naisesta muistan ku...

Tässä kevään mittaan olen palannut muutamaan otteeseen kirjoihin, jotka ovat tulleet tutuiksi jo aiemmin. Näistä lapsuus-, teini- ja opiskeluaikojen ihastuksista ei malttaisi luopua millään: välillä on unelmoitava ja sorruttava uudestaan, vaikka uusiakin rakkauksia olisi löydettävissä. Valitettavasti rakkauden saralla - koskipa se sitten kirjoja tai ihmisiä - ei ole aina yhtä auvoista. Vertasin aikanaan kuukauden luettuja kirjoja erilaisiin ihastuksiin. Tämänkertaisia inhokkeja tekisi mieli verrata kevytmielisiin heilasteluihin (ellei peräti yhdenyönjuttuihin), joiden kanssa ei vain voi synkata. Tai ehkä voisikin, jos... Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti . Tämän tyypin tuntevat kaikki. Se kuuluu niihin, joilta odottaa paljon: vähän liian hyvää ollakseen totta! Alku on makeaa, siirappista, ja tyyppi kertoo ihania, lällyjä asioita (hälytyskellojen pitäisi alkaa soida jo tässä vaiheessa). Yönkähmyssä sitä sitten huomaakin, että ei hyvänen aika, näin taitamatonko tämä onkin,...

Kirsin lanseeraama lukumaratonviikko on edennyt loppupuolelle. Olin torstaihin asti sairaslomalla, ja olen ehtinyt lukea vaikka mitä: Enorantaa 200 sivua, Moyesin koko 400-sivuisen kirjan, Palmgrenin 300-sivuisen opuksen, muutamankymmenen sivua Donneria, hitusen Itärantaa (mutta en ole nyt fantasia/scifituulella), kuutisenkymmentä sivua Mäkisen Pulpetin henki -elämäkertaa ja ehkä jotain muutakin. Viikon lukumäärä huikentelee jossakin 900-1000 sivun välillä. Täytyy myöntää, että ehdin jo kyllästyä lukemiseen, koska se on ollut viime aikoina ainoa asia, jota olen pystynyt tekemään. Niin rakas harrastus kuin lukeminen onkin, influenssa osoitti, että muukin elämä on ihan kiva asia.  Sitten Palmgreniin:   Reidar Palmgren: Sudenmarja Otava 2012 317 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Yäh! Jo ensimmäiset sivut paljastivat, että suhteestani Reidar Palmgrenin kirjoihin tulisi vaikea. Sen jälkeen, kun pääsin yli kiivaimmasta Anna- ja Runotyttö-vaiheesta - tämä tapahtui jos...