Sivutiellä

Vuosi 2018 on ollut epäilemättä paras lukuvuoteni. Olen lukenut paljon - siis PALJON. Toisinaan minusta on tuntunut, etten ole paljon muuta tehnytkään, mutta toisaalta, miksi minun tarvitsisikaan. Lukeminenhan on parasta! Vuonna 2018 luin yhteensä 167 teosta, mikä lienee henkilökohtainen ennätykseni. Luin paljon ja kaikenlaista, ja tässä lyhyt kooste genreistä, joita tänä vuonna luin:  romaaneja 46 kpl tietokirjallisuutta 35 kpl ya-kirjallisuutta 16 kpl lastenkirjoja 24 runokokoelmia 12 kpl esseekokoelmia 4 kpl Vuoden parhaimpia teoksia olivat Rachel Cuskin Ääriviivat , Saara Turusen Sivuhenkilö , Tomi Adeyemin Children of Blood and Bone , Yaa Gyasin Homegoing  ja Min Jin Leen Pachinko.  Viisi tähteä annoin peräti 33 kirjalle, joten vallan onnistuneesti olen lukemistoani valinnut. Kaksi kirjaa saivat kyseenalaisen kunnian olla yhden tähden kirjoja. Nämä olivat varsin rasistinen lastenkirja Tulikärpäset  ja muuten kovin höttöinen, klis...

Parisen vuotta sitten ihastuin Minna Rytisalon Lempiin . Ylistin häntä tuolloin näin:  Rytisaloa on kiitettävä kauniista, liukuvasta ja soljuvasta kielestä. Kirjailijan tyyli on aforismimainen, ja monta virkettä voisi tästäkin teoksesta poimia muistiin. Lempi solahtaa sujuvasti nykyiseen, sota-aikaan sijoittuvaan kirjallisuuteen ja tarjoaa siihen jotakin persoonallista ja kaunista. Väistämättäkin innostuin, kun kuulin, että Rytisalon toinen teos käsittelisi kenties Suomen kuuluisinta feministiä, Minna Canthia.  Rouva C.  ei kuitenkaan vetänyt minua puoleensa Lempin  tavoin. Ostin sen innokkaana heti kirjan ilmestyttyä, mutta teoksen aloittaminen viivästyi viivästymistään. Olin odottanut teosta yhdestä  Suomen ensimmäisistä naispuolisista kirjailijoista, teosta feminismistä, kannanotoista ja poikkeuksellisen rohkeasta naisesta. Mitä sain käsiini? Teoksen, jossa kirjailija-feministi typistyy pääasiassa äidiksi ja vaimoksi.  Rouva C. on kyllä siev...

Joulunajan kirjojen valitseminen on aina yhtä ihanaa ja jännittävää - mitä valita mukaan lapsuudenkotiin joulunpyhiksi, mitkä kirjat toisivat parhaiten joulutunnelmaa? Tänä vuonna päätin ahertaa loppuun keskeneräisenä hyllyssä pölyyntyneen Annan perheen , ja jatkoin saman tien Sateenkaarinotkoon . Jälkimmäistä en ollut lukenut sitten nuoruusvuosieni (hah, kuulostanpa vanhalta!), joten oli mukava palata muistelemaan, mitä Blythen lapsille oikeastaan tapahtui.  Montgomery kirjoitti Annan perheen  jälkikäteen sarjaan, ja jollakin tavalla sen huomaa: teos ei viehätä samalla tavalla kuin alkuperäiset. Teos koostuu erinäisistä Blythen perheen lapsille tapahtuvista selkkauksista, ja ehkä uskollisen Anna-fanin on vaikea hyväksyä kirja siksikin, että Annan rooli alkaa tässä hiipua ja keskiöön nousevat hänen lapsensa.  Myös Sateenkaarinotkossa  päähenkilöinä ovat Blythen lapset ja näiden lisäksi kirkkoherran lapset. Sateenkaarinotko  on kuitenkin Annan perhettä ...

On #runo18-haastekoonnin aika. Mitään runovuotta ei tästäkään vuodesta minulle tullut, mutta jotain sentään luin, kiitos Ompun järjestämän runohaasteen: 12 runoteosta, yhden kullekin kuukaudelle. Alkuvuodesta ihastuin Rupi Kauriin, ja loppuvuodesta pidin Nelli Ruotsalaisen feministisistä runoista. Myös Suru  sattui elämääni hyvään aikaan - jouduin käsittelemään kuolemanpelkoa ja surua vuoden aikana. Muutoin tämän vuoden runokokemukset olivat - no, eivät niin kovin puhuttelevia. Muutamista olen postannut vain Instagramiin, mutta linkkaan alla olevaan listaan ne, joista olen kirjoittanut myös blogissani. Haastekoontiin kuuluu, että kukin kirjoittaa lukemiensa runokokoelmien nimistä runon. Tässä omani. Ei muuten ollut helppo tehtävä - ehkä olisi pitänyt valita kauniimmin soljuvampia nimiä ;) Minut tunnettiin nimellä Sentimentaalinen seepra itkin Maitoa ja hunajaa mutta Elämä on enemmän  kuin Suru: se on Kylmyyden monologi Vuosisadan rakkaussota The Sun and Her Flower...

Aila Ruoho:  Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä Atena 2017 307 s. Pisteitä: 5/5 Aila Ruohon Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisössä ei pelkää puhua siitä, mistä monesta seurakunnassa vaietaan: uskonnollisten yhteisön sisäisistä ongelmista. Ruoho tarttuu tietokirjassaan joihinkin ongelmiin, jotka vaikuttavat yllättävänkin yleisiltä pienissä, kristillisperusteisissa uskonnollisissa yhteisöissä (lestadiolaisuudessa, jehovantodistajuudessa, helluntalaisuudessa ja muutamassa muussa pienemmässä yhteisössä). Ongelmien lisäksi Ruohon teos fokusoituu seurauksiin: pelkoihin ja mielenterveysongelmiin, joita ryhmien sisäänpäinkääntyneisyys ja ahdasmielisyys aiheuttavat.  Teoksensa alussa Ruoho käsittelee sitä, miksi uskonnollisissa yhteisöissä niin usein pelotellaan. Kyse on erityisesti siitä, että kun ihmisiä johdetaan pelolla, heistä saadaan muokattua halutunlaisia - siis vaikkapa kuuliaisia, ...

Rakastan joulua. Hössötän, koristelen, leivon, askartelen - nautin joulusta mielellään jo lokakuun alusta lähtien. Perinteet ovat minulle tärkeitä, ja niinpä koristeet seisovat joka vuosi samalla paikalla kuin mihin ne laskettiin edellisenä vuonna. Jouluun kuuluvat olennaisesti myös joulukalenterit. Olen ihastellut sitä, miten viime vuosina kirjakauppoihin on ilmestynyt kirjajoulukalentereita, joista lapset saavat joka päivä yhden pikkukirjan. Koska en itse kehdannut sellaista itselleni haalia, usutin poikaystäväni joulukalenteroimaan. Hän valitsee minulle joka päivä kirjahyllystämme tai alati kasvavasta kirjastopinostani kirjan, jonka pyrin lukemaan ensi vuonna (tai jo tämän vuoden aikana, jos ennätän). Ensimmäinen viikko on sujunut sutjakkaasti, ja tällaisia valintoja poikaystäväni on tehnyt. Kirjat kuvastavat ihanasti sitä, miten hyvin hän tuntee minut ja sen, millaiset kirjat tekevät minulle hyvää. Päivä 1: Shaun Bythell: Diary of a Bookseller Päivä 2: Laurie Helgoe: Introve...

Sheila Heti: Motherhood Harvill Secker 2018 284 s. Pisteitä: 5/5 Yksi naisen elämään eniten vaikuttavista vaatimuksista on olettamus siitä, että naisten kuuluu hankkia lapsia. Parisuhde- ja äitiysvihjailut alkavat jo varhain, ja heti, jos jättää kuohuviinin juomatta tai silittelee turvonnutta vatsaansa, saa uteliaita kysymyksiä ja vihjailevia silmäniskuja. Jos lapsia ei halua, naista katsotaan pahasti. Toisaalta lapsia hankkineet tuntuvat olevan varsin rajun kritiikin alla. Koskaan ei ole hyvin. Kuten Sheila Heti romaanissaan Motherhood  huomauttaa:  Of course, a woman will always be made to feel like a criminal. Whatever choice she makes, however hard she tries. Mothers feel like criminals. Non-mothers do, too. Motherhoodin  ydinkysymys kietoutuu sen ympärille, onko naisen pakko olla äiti. Romaanin kertoja kamppailee ristiriitaisten tunteidensa kanssa ja pohtii, jääkö hän jostakin paitsi, jos hän ei hanki lapsia. Toisaalta Heti pohtii, onko äitiys vain a...