Ompun novellihaaste on niittänyt innostusta kirjablogimaailmassa. Novellien lukeminen tuleekin tarpeeseen: olen lukenut tänä vuonna vain kaksi novellikokoelmaa. Toinen niistä, mikäli se novellikokoelmaksi lasketaan - tarinoita yhdistää kehyskertomus - on Vilja-Tuulia Huotarisen iki-ihana Kimmel . Toinen on Janica Branderin Lihakuu , joka oli minulle täysi tuntemattomuus mutta joka jätti mainion jälkitunnelman. Suvi Vaarlakaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Olen nyt lukenut kokoelman kolme ensimmäistä novellia (lukumarraskuun 15. päivän saldo on suoritettu), ja tässä sanottavani: Päällimmäinen ajatus on, että hyvästä yrityksestä ja mukaansatempaavasta kielestä ja tekstin jäsentelystä huolimatta Vaarlan hahmot jäävät litteiksi. Heissä kaikissa on jotakin kliseistä: Kuin perhonen -tarinan kertoja sortuu epäluotettavaan mieheen mutta pääsee hänestä eroon esittämällä rumaa (en ymmärrä, miksi rumuus suojaisi epämiellyttäviltä henkilöiltä). Jääkylmän samppanjan kert...