Sivutiellä

Kuulen joen, vaikka välissä on niin paksusti kiviä ja laastia ettei sitä pitäisi kuulla. Olen laskenut päiviä, joulukuu on pitkällä, Neva on jo jäässä. Vesi kurisee sen laajassa vatsassa, ääni on samanlainen kuin rankkasade ullakkokamarin katolla unen läpi siivilöitynä. Anni Kytömäen toinen romaani, Kivitasku , houkutteli minut lukijaksi sekä nimellään että ulkonäöllään. Kivitasku puhuttelee lintuharrastaja-lukijaa, toisaalta romaanille keskeiset elementit, vesi ja kivi, kiehtoivat minua myös. Harmahtavan sumuisessa kansikuvassa on jotakin yksinkertaisen kaunista.  Kivitasku  rakentuu eri aikakausien tarinoista. Suurromaani polveilee 1800-luvulta nykyvuosiin saakka, ja se kutoo yhteen kolmen keskeisen henkilön tarinat. Romaani alkaa vakuuttavasti Helenan kertomuksella: masentunut, yksinäisyyteensä käpertyvä naisenalku kaipaa pois. 1800-uvulla seurataan Sergeitä, jolle elämä antaa uuden mahdollisuuden ja uuden identiteetin. 2000-luvulla liikkuu puolestaan Veka, joka ...

Rikkinäisen mielen kuvat -sarjakuvakokoelma on osa RIKKI - taidetta mielenterveydestä -projektia. Teos koostuu mielenterveyttä käsittelevistä sarjakuvista, ja se ottaa kantaa mieleltään sairastuneiden oikeuksiin. Rikkinäisen mielen kuvat  on väreiltään ja tyyleiltään monipuolinen ja houkutteleva. Mielensisäiset ongelmat ovat toisinaan kirjavia ja jopa ahdistavan räikeitä; toisinaan elämä muuttuu mustavalkoisiksi viivoisiksi ja pelkistetyiksi figuureiksi. Mieli ahdistuneine ajatuksineen toistuu kaikissa sarjakuvissa: olennaista kokoelmassa on, että jokainen sarjakuva esittelee mielenterveyttä ja mielen sairauksia. Teos on todella koskettava ja puhutteleva, ja siitä on helppo löytää samastuttavia ajatuksia. Aloitussarjakuvassa neitsyt Marian kaltainen pyhä äitihahmo sairastuu synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Kokoelma tekeekin selväksi sen, että kuka tahansa saattaa sairastua mieleltään. Perhe-elämää käsittelee myös Taina Hakala sarjakuvassaan Uupumus ja rakkaus, jossa perhe-...

- Minä en kuulu enää tänne, Muumipeikko ajatteli. Enkä sinnekään. Minä en tiedä mikä on valveilla oloa ja mikä unta. Ja sitten hän nukahti heti paikalla, ja kesäiset sireenit levittivät ystävällisen, vihreän varjonsa hänen ylitseen. Aina silloin tällöin on mukava palata Tove Janssonin Muumi-kirjoihin. Tutustuin niihin kunnolla vasta opiskeluaikanani (joka, uskomatonta kyllä, on jo ohitse!), mutta sittemmin Muumi-romaaneista on tullut minulle varsin rakkaita.  Taikatalvea  en muista lukeneeni hyvään hetkeen - ja ehkä siksi yllätyin siitä, miten vahvasti Janssonin romaani käsittelee yksinäisyyttä. Talven saapuminen on allegoria sille, kun ihminen yhtäkkiä huomaa olevansa yksin maailmassa. Kaikki on valkoista, paljasta, uutta ja pelottavaa, tutut maisemat ovat muovautuneet kummallisiksi, ja kylmyys värisyttää sisältäpäin.  Taikatalvi  onkin Muumipeikon taistelukertomus. Kun peikko poikkeuksellisesti herää kesken talven, on järkytys suuri. Kukaan läheisistä ei...

Doris Lessing on jo jonkin aikaa kuulunut niihin kirjailijoihin, joiden pariin en oikeastaan ole halunnut palata mutta joiden teosten lukemista kuitenkin pidän tärkeänä. Kun en oikein tiennyt, mahtaisinko viihtyä Lessingin kirjojen parissa (eräs opiskeluaikana luettu teos oli tylsistyttävä kokemus), sorruin kirjastonhyllyllä samaan kuin teini-ikäiset, äikkävastaiset oppilaani: valitsin Lessingin kirjoista ohuimman.  Viides lapsi  ei, lyhyydestään huolimatta, ole kevyttä luettavaa. Kyse on raa´asta, surullisesta tarinasta, jonka traagisuus ja trillerimäisyys tuovat mieleen monet Ian McEwanin teokset. Viidennen lapsen  keskiössä on varsin konservatiivista elämää elävä pariskunta Harriet ja David, joiden hartaimpana haaveena on kasvattaa isoa lapsilaumaa. Synkkämielinen uhka alkaa kuitenkin leijua pariskunnan päällä jo ensimmäisestä lapsesta saakka: teollistuneessa Britanniassa suuri lapsikatras ei ole enää kenenkää ihanne. Perheen ja yhteiskunnan tylyt asenteet tuntuv...