Doris Lessing: Viides lapsi

Doris Lessing on jo jonkin aikaa kuulunut niihin kirjailijoihin, joiden pariin en oikeastaan ole halunnut palata mutta joiden teosten lukemista kuitenkin pidän tärkeänä. Kun en oikein tiennyt, mahtaisinko viihtyä Lessingin kirjojen parissa (eräs opiskeluaikana luettu teos oli tylsistyttävä kokemus), sorruin kirjastonhyllyllä samaan kuin teini-ikäiset, äikkävastaiset oppilaani: valitsin Lessingin kirjoista ohuimman. 

Viides lapsi ei, lyhyydestään huolimatta, ole kevyttä luettavaa. Kyse on raa´asta, surullisesta tarinasta, jonka traagisuus ja trillerimäisyys tuovat mieleen monet Ian McEwanin teokset. Viidennen lapsen keskiössä on varsin konservatiivista elämää elävä pariskunta Harriet ja David, joiden hartaimpana haaveena on kasvattaa isoa lapsilaumaa. Synkkämielinen uhka alkaa kuitenkin leijua pariskunnan päällä jo ensimmäisestä lapsesta saakka: teollistuneessa Britanniassa suuri lapsikatras ei ole enää kenenkää ihanne. Perheen ja yhteiskunnan tylyt asenteet tuntuvat ennustavan sitä, mitä lopulta tapahtuu: Harriet ja David saavat lapsen, jonka kasvattamisesta he eivät enää selviä. 

Ben syntyy kaikin puolin varsin poikkeuksellisena lapsena: hän on vauhko ja väkivaltainen, kookas ja pelottava. Pojan vammaisuus ilmenee aggressiivisena käytöksenä, ja perheen onni hajoaa jo raskausaikana. Varsinkin Beniä ennen syntynyt Paul kärsii, ja niin idylli onnellisesta lapsiperheestä on hajalla. 

Romaanin moraalinen ristiriita syntyy siitä, mitä äidin (ja isän) kuuluu tehdä, kun yksi perheenjäsenistä aiheuttaa pahaa oloa kaikille muille. Lessing pohtii romaanissaan sitä, miten vaikeassa, ristiriitaisessa tilanteessa vanhemmat ovat. David asettuu nopeasti puoltamaan sitä, että Ben lähetetään pois. Alussa niin sympaattiselta tuntunut mies muuttuu varsin vastenmieliseksi: hän kääntää selkänsä vaimolleen eikä onnistu tukemaan tätä. Harriet moniulotteisempana hahmona ymmärtää paremmin, että tietynlaista ihmiselämää voi noin vain arvottaa pahaksi. Viides lapsi kysyykin, voiko vammaisen, aggressiivisen lapsen työntää syrjään perhe-elämästä, voiko vanhemmat puolustaa terveempien lasten tulevaisuutta ja missä määrin vanhempien on kyettävä rakastamaan omia lapsiaan.

Samalla, kun romaanin huippukohta kietoutuu moraaliristiriitaan, esittelee Lessing teoksessaan niitä yhteiskunnallisia olosuhteita, jotka vaikuttavat Harrietin ja tämän perheen julmaan kohtaloon. Vielä 70-luvun Britanniassa vammaisia lapsia ei osattu hoitaa asiallisesti; Beniäkin pidetään pitkään ihan normaalina lapsena. Lessing huomauttaa myös taitavasti romaanissaan, etteivät äiditkään jaksa kaikkea: he saattavat masentua, ahdistua ja tuntea pelkoa. Äidinrakkauskaan ei ole itsestäänselvyys. Viides lapsi ottaakin käsittelyyn elämäntilanteen, jossa vanhempien on lähes mahdotonta ymmärtää ja rakastaa lastaan. 

Viides lapsi on yleissävyltään varsin synkkä ja ahdistava. Sen keskeinen ristiriita on kuitenkin niin kiinnostava, että kirja on ahmittava kaikista pelon tunteista huolimatta. Lyhyillä, tiivistunnelmaisilla virkkeillä Lessing luo perheen, jonka elämäntilanteeseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Mikäli trillerimäiset, psykologiset ihmissuhderomaanit kiinnostavat, tähän teokseen kannattaa tarttua.

Doris Lessing: Viides lapsi

Otava 2007 (1989), Otavan kirjasto

160 s.

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Ugh. Kiinnostavan ahdistava.

Toisaalla: Kirjainten virrassa -blogin Hannalle Viides lapsi oli järisyttävä, intensiivinen elämys, Suketus kysyy, miksi kategoriat ja ihmisten luokittelu ovat niin merkityksellisiä, Järjellä ja tunteella -blogissa pohditaan pahuuden syntymekanismeja, ja Leena Lumille teos oli hyvä Lessing-kokemus.