Kun luin Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin Maailmojen loput - esseekokoelmaa , provosoiduin kirjoittajien tavasta arvottaa kirjallisuutta. Teos korostaa postmodernistisen, kokeilevan, rakenteella ja kielellä leikkivän kirjallisuuden merkitystä ja pitää sitä esimerkiksi juonivetoista kirjallisuutta parempana. Vaikka olen itse lähtöisin korkeakoulutetusta perheestä ja olen itsekin suorittanut maisterintutkinnon (suomi, kirjallisuus), en lämpene elitistiselle kirjallisuudelle tai kirjallisuuskäsitykselle. En pidä ajatuksesta, että olisi olemassa yksi tai muutama hienompi tapa, jolla ajatuksiaan voi jäsentää, ja että ne toiset olisivat jollakin tavalla yksinkertaisia, lukijaa halveksuvia tai heidät pettäviä teoksia. Uskon, että jokaiselle genrelle on oma paikkansa, sillä ihmiset lukevat eri tarpeisiin. Toiset kaipaavat korkealentoista sivistyssanasuota, johon upota, toiset tarvitsevat selkeän, jämäkän rakenteen ja jotakin tuttua, johon turvautua. Tässä kohdin minun on kai ...