Sivutiellä

Heinäkuun puolessavälissä minuun iski lukujumi. Hiostavat helteet eivät edesauttaneet tilannetta: varsinkin kotona, jossa on tällä hetkelä noin 30 astetta, tuntui siltä, että aivot eivät kykene työskentelemään vaativien tehtävien parissa. Niinpä lainasin kirjastosta muutaman lapsuudenajan suosikkini: yhden The Mystery Clubin ja yhden Surkeiden sattumusten sarjan lastenromaanin.  Fiona Kelly: Kielletty saari, Mystery Club #3 Kielletyssä saaressa  mysteerikerhon kolme jäsentä, Holly, Tracy ja Belinda, matkustavat Hollyn tädin luo merenrantakaupunkiin. Kuinka ollakaan, tytöt eivät onnistu pysymään erossa seikkailuista, ja kohta he alkavat tutkia, mikä on vikana kielletyksi julistetuksi saaressa, maatilassa, jonka uudesta omistajuudesta kiistellään, ja muutamassa pelottavassa paikallisessa miehessä.  Vaikka Kielletyn saaren tapahtumat ovat jokseenkin epäuskottavia, on Kellyn kerronta reipasta ja mukaansatempaavaa. Mystery Clubissa virkistävää on, että kaikki pääh...

Anneli Kanto:  Tulikärpäset. Futistyttö 1 Karisto 2009 176 s. Pisteitä: 1/5 Meneillään olevan jalkapallon MM-turnauksen kunniaksi innostuin haalimaan kirjastosta pinon jalkapalloaiheisia nuortenkirjoja. Luin niitä aikanaan, kun ala- ja yläkoulun taitteessa harrastin jalkapalloa viisi vuotta, ja ajattelin, että nyt olisi sopiva palata futistunnelmiin. Vaikka kirjastosta tarttui mukaan muutama tuttu kirja, aloitin urheilu-urakkani uudella tuttavuudella, onhan Anneli Kannon Tulikärpäset -kirjan päähenkilö tyttö. Jalkapalloharrastus kiinnostaa tyttöjäkin, ja tuntuu teennäiseltä, että tytöille suunnatut harrastusaiheiset kirjat käsittelevät useimmiten tanssia tai taitoluistelua.  Tulikärpäsistä ei kuitenkana muodostunut iloista yllätystä vaan täysfloppi. Sanon suoraan: tämä oli huonoin tänä vuonna lukemani kirja. Vaikka Anneli Kantoa arvostetaan kirjailijana, tämä varhaisnuorille suunnattu kirja ei ole 2000-luvulta, vaikka onkin julkaistu 2009. Tulikärpäset ...

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki Otava 2016 77 s.  Pisteitä: 4/5 Kiinnostuin Hannele Lampelan ja Ninka Reitun luomasta lastenkirjahahmosta Prinsessa Pikkiriikistä, kun sitä jossakin tekstissä mainostettiin uudenlaiseksi prinsessaksi. Feministinä minua luonnollisesti pohdituttaa, miten sukupuolirooleja ja -odotuksia välitetään lastenkirjoissa, ja niinpä päätin selvittää, vastaako Prinsessa Pikkiriikki korkeita odotuksiani. Prinsessa Pikkiriikki  on kolmesta tarinakokonaisuudesta koostuva lastenkirja, jonka päähenkilönä seikkailee teoksen nimessä mainittu prinsessa. Teos aloittaa sarjan, ja tässä kokoelmassa Prinsessa Pikkiriikki viettää päivää, jolloin hän saa määrätä kaikesta, pakenee torille pelkissä pikkuhousuissa ja ärhentelee tulevasta pikkusisaruksesta.  Lukijalle käy nopeasti ilmi, ettei Prinsessa Pikkiriikki vastaa niitä odotuksia, joita tyttölapsille on yleensä asetettu. Pikkiriikki saattaa kyllä tykätä mekoista ja pit...

Ulf Stark & Linda Bondestam: Oma pieni pikkuruinen (Teos) Olento asuu harmaassa luolassa piilossa päivänvalolta. Ulkoilmassa Olennolle tulee huono olo, ja niinpä hän on käpertynyt omaan koloonsa. Luolassa on kuitenkin yksinäistä, ja Olento toivookin voivansa hoivata jotakuta toista. Hän tutustuu Kipinään, joka on kotoisin Auringosta.  Päivänsäde ja menninkäinen -tyyppisessä, runomuotoon kirjoitetussa sadussa Oma pieni pikkuruinen  käsitellään yksinäisyyttä ja ihmisen tarvetta olla merkityksellinen jollekin. Yksinäisen Olennon elämä on harmaata, pimeää ja kaoottista, mitä teoksen kaunis kuvitus oivasti korostaa. Vaikka Oman pienen pikkuruiseni kuvitus on puhuttelevaa taidetta, tarina jää hieman kömpelöksi. Olennon ja Kipinän ystävyys ei syty täyteen mittoihinsa, eikä yksinäisyydestä päästä täysin eroon. Stark ja Bondestam kuitenkin käsittelevät hienosti yksinäisen elämän ankeutta ja toivoa ihmissuhteiden syntymisestä. Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Satu p...

Petja Lähde: Surunsyömä Kuvitus: Matti Pikkujämsä Karisto 2018 165 s.  Pisteitä: 5/5 Isällä on selkeät oireet: Istuu sohvalla ja tuijottaa seinää. On kalpea kuin haamu ja ulisee öisin. Jos isän pitää mennä vessaan, hän raahautuu sinne kuin elävä kuollut kädet löysinä heiluen ja villasukat lattiaa hiihtäen. Ei puhu, mumisee vain sanoja, joista ei saa Erkkikään selvää. Ei nuku eikä syö ja silmät ovat sumun peitossa (surunsyömän oireista vaarallisin). Petja Lähteen Surunsyömä  on ensimmäinen lastenkirja, jonka luen tämän vuoden uutuuksista, ja mieleni tekee listata se saman tien sekä Kuopus Finlandia -ehdokkaaksi että yhdeksi lempikirjoistani. Ei pöllömpi lukukokemus siis. Surunsyömä  on kertomus surusta, kuolemasta ja perheenjäsenen menettämisestä. Pentin, 10 vuotta, äiti on kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin syöpään, ja perheen arki on suistunut raiteiltaan. Pentti kaipaa äitiään ja muistojaan, ja surunsyömä isä on sairastunut masennukseen: perh...

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas Otava 2017 31 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Aaw <3 Me hassuttelimme ja hölmöilimme ja leikimme kaikkea sellaista, mitä vain me kaksi osaamme yhdessä leikkiä. Tämän joulun romanttisimman joululahjan sain poikaystävältäni, joka oli ostanut minulle Ninka Reitun lastenkirjan Sinä olet superrakas.  Lahjojen jaon jälkeen makoilimme sängyllä ja luimme tämän rakkaudesta kertovan kirjan yhdessä. Olin myyty - miten ihanaa toiselta antaa lahjaksi kirja, jossa puhutaan rakkaudesta ja tunnustetaan rakastavansa. Sinä olet superrakas  on kuvitettu lastenkirja, joka käsittelee ison ja pienen olennon välistä rakkautta. Pieni olento haluaa tietää, mitä rakkaus on, ja isompi vastaa kysymyksiin.  Reitun teos tarjoaa hyvän pohjan rakkauskeskusteluille. Paikoin teos lyhyine virkkeineen on jopa aforistinen: Rakkaus teki minulle turvallisen olon . Osa lausahduksista tuntuu kuitenkin aikuisesta vähän kliseisiltä, esimerkiksi se, ette...

”Sitten isä työntää pippelinsä…” ”Joo”, Leopold sanoi, ”ihan niin kuin meidän isä. Hän työntää sen äidin tupsukkaan…” ”Sen oikea nimi on vagina”, opettaja huomautti. ”…ja ruiskuttaa siemenensä sitten äidin sisään.” Kuten aiemmassa postauksessani kerroinkin, rakastin lapsena Janoschinen kertomuksia. Joskus mukaan oli sattunut teos Äiti, mistä lapset tulevat , jossa kirjailija kertoo varsin suorin sanankääntein ja vielä rehellisemmin kuvin, miten lapsia tehdään.  En varsinaisesti ihmettele, että äitini häkeltyi, kun omatoiminen 4-vuotias lainaaja oli löytänyt lastenosastolta seksikirjan, lainannut sen, lukenut ja tullut kysymään, onko kirjassa kerrottu totta. Janosch kuvaa seksuaalista kanssakäymistä ensin hiirien, sitten kirsikoiden ja lopuksi ihmisten kautta. Tässä kirjassa ei olla peiton alla, vaan kaikki on näkyvissä! Tarinan kehyskertomus on jokseenkin kehno: Tytteli-hiiri tapaa koulumatkallaan ihanan pojan, jota hänen alkaa tehdä mieli suudella, ja sitten jal...

Lapsi, 4 vuotta, avoimesti: Äiti, tehäänkö lapsia oikeesti niin, että... Äiti, säikähtäneenä: Öhöm. Jooo...Mistä sinä tuon olet oppinut? Lapsi, 4 vuotta, riemukkaasti: No Janoschista! Mutta sittenhän           tekin ootte isän kanssa tehny niin kaksi kertaa! Äiti, hämmentyneenä: Ai miten niin kaksi kertaa? Lapsi, 4 vuotta, näsäviisaasti: No minä ja mun veli! Janosch:  Pieni Panama-kirja WSOY 190 (1980-1982) Suom. Riitta Mäyrälä 140 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hih. Hassuja kuvia. Tätä Janosch-viitteistä tarinaa kerrotaan aina silloin tällöin, kun tahdotaan muistella, miten uupumaton lukutoukka olin lapsena. En tiedä, miten Janoschin Äiti, mistä lapset tulevat? -teos on lähtenyt kirjastosta mukaamme, mutta niin vain äiti muistelee hämmentyneensä, kun tulin kysymään häneltä seksistä 4-vuotiaana. Totuus on kuitenkin, että varhaisimman seksuaalivalistukseni olen saanut Janoschin varsin suorapuheisesta lastenkirjasta - tottahan ...

Viime viikolla tein vanhempieni kanssa retken Länsi-Suomeen meren äärelle. Matkaa ennen piti luonnollisesti pohtia, mitä luettavaa otan mukaan. Päädyin meriaiheisiin kirjoihin, ja sitten muistin, että Uppo-Nallehan saapui Reetan luokse merta pitkin. Niinpä pakkasin laukkuuni lastenklassikon, joka on kyllä ollut lapsuudessani läsnä mutta josta ei muistanut juuri muuta kuin Uppo-Nallen peippospelon. Narulla kuivaaminen oli sekin painunut mieleeni, ja harmittelin, ettei lukemani teoksen kannessa ollut tuota ikimuistoista kuvaa. Uppo-Nalle  paljastui mitä sympaattisimmaksi lastenkirjaksi! Ilahduin ensinnäkin siitä, ettei teoksessa korostetasukupuolirooleja, vaikka ne taustalla näkyvätkin (isä tietää kaiken, äiti hoitaa kotia ja Reeta Uppo-Nallea). Toisekseen teoksen luvut ovat hyvin rakennettuja tarinakokonaisuuksia, joissa yksi seikkailu saadaan sekä aloitettua että päätettyä. Kun kuvia on teoksessa vain silloin tällöin, jää lukijalle aikaa visualisoida tarina itsenäisesti. ...

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu WSOY 2009 (1956) 47 s.  Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hihhohhuu. Tiedättekö ne lapsuudenkirjat, joista piti mutta ei kuitenkaan pitänyt? Kirsi Kunnaksen runokokoelma Tiitiäisen satupuu  on minulle sellainen. Teoksen nimenä Tiitiäisen satupuu kuulostaa ihanalta. Kuulemista ja kuuntelemista Kunnaksen teoksen lukeminen onkin: runot nappaavat itseensä äänimaisemia. Kunnas leikkii kielellä, hyödyntää onomatopoeettisuutta, sanojen minimipareja, vertailee sanoja keskenään, laittaa samankuuloiset samaksi. Riimittely on olennainen osa Kunnaksen klassikkolastenrunoja. Kielellä, äänillä ja äänteillä leikkimisestä syntyy iloisia, vallattomia kokonaisuuksia: Tikka hakkaa hakkaa hikkaa/hakee hakee tikkalikkaa/ tik tik.  Voi tätä hoppua hoppua hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loppua loppua/ polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa. Toisaalta jotkin sanat kuulostivat väistämättä inhottavilta, pelottavilta ja kummal...

Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus WSOY 1998 (1962) Suom. Lea Karvonen Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Ha! Lajissaan viihdyttävä. -           Kuulkaa, sanoi Kris äkkiä. – Kuulkaa! Minä sain aatteen! Kris sai usein aattita eivätkä ne hullumpia olleetkaan. Kaikki katsoivat odottavina häneen. -           Minkä aatteen sinä nyt sait? kysyi Larry-veli. -           Me ryhdymme etsiviksi! sanoi Kris. – Me yritämme itse ratkaista, kuka sytytti tuvan palamaan. -           Etsiviksi! sanoi Bes haaveksien. – Voi, miten tahtoisin olla oikea etsivä. Olen varma, että olisin kauhean hyvä. Muuan huvimaja palaa, ja naapuruston lapset perustavat etsiväkerhon. Taattua lastenjännitystä. Viisikot kuuluivat elämääni alakoulussa, mutta tuon monikymmenosaisen sarjan ohella muistan hullaantuneeni v...

Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi Tammi 1992 117 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Plääh.  - Janni, poika sanoi perään, mutta tyttö ei pysähtynyt. Hän palasi ulos, sulloi hiukset lakin alle ja pani silmälasit taskuun. Hän tunsi ettei ollut Janni. Tieto muuttuneesta ulkonäöstä antoi rohkeutta: tämä oli kuin leikkiä tai näytelmää. Ja ainakin tämä oli seikkailu. Nuortenjännäri Jannista, joka pääsee ryöstäjäjengin jäljille. Monella lukijalla tuntuu olleen oma Viisikko-, SOS-, Neiti Etsivä - ja Salaisuus-aikakautensa. Silloin piti päästä lastenjännäreiden ääreen säännöllisesti, ahmia sarjojen monetkymmenet seikkailut ja aloittaa sitten alusta.  Jade-sarjaan liittyy eräs hämmentävä, surullinen lapsuusmuisto. Oli vuosi 2004, joulukuun 26. päivä. Thaimaan tsunami oli järkyttänyt koko maailmaa. En muista tarkalleen, olinko lukemassa tuolloin Jade-sarjaa vai kirjoittamassa omaa tarinaa Jade-nimisestä henkilöstä (yhä vieläkin Jade on minusta hieno nimi). Olen kuite...