torstai 22. helmikuuta 2018

Petja Lähde: Surunsyömä

Petja Lähde: Surunsyömä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Karisto 2018
165 s. 
Pisteitä: 5/5
Isällä on selkeät oireet:
Istuu sohvalla ja tuijottaa seinää.
On kalpea kuin haamu ja ulisee öisin.
Jos isän pitää mennä vessaan, hän raahautuu sinne kuin elävä kuollut kädet löysinä heiluen ja villasukat lattiaa hiihtäen.
Ei puhu, mumisee vain sanoja, joista ei saa Erkkikään selvää.
Ei nuku eikä syö ja silmät ovat sumun peitossa (surunsyömän oireista vaarallisin).

Petja Lähteen Surunsyömä on ensimmäinen lastenkirja, jonka luen tämän vuoden uutuuksista, ja mieleni tekee listata se saman tien sekä Kuopus Finlandia -ehdokkaaksi että yhdeksi lempikirjoistani. Ei pöllömpi lukukokemus siis.

Surunsyömä on kertomus surusta, kuolemasta ja perheenjäsenen menettämisestä. Pentin, 10 vuotta, äiti on kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin syöpään, ja perheen arki on suistunut raiteiltaan. Pentti kaipaa äitiään ja muistojaan, ja surunsyömä isä on sairastunut masennukseen: perheen aikuinen ei jaksa syödä, nukkua eikä puhua. Pentti pohtii, miten hän voi pelastaa isänsä ennen kuin menettää tämänkin kokonaan. 

Surunsyömä on lastenromaani surusta ja sen jakamisesta. Pentin isä on jähmettynyt suruunsa: hän ei syö, puhu, itke tai ota äidin kuolemaa keskusteluun. Koska isä ei osaa käsitellä tapahtunutta, ei Pentilläkään ole mahdollisuuksia siihen. Isä ja poika erkanevat toisistaan, vaikka suru yhdistää heitä. Surunsyömä kuitenkin osoittaa, miten vaikea aikuisten on puhua kuolemasta: isän lisäksi myöskään opettajat ja koulun henkilökunta eivät osaa auttaa Penttiä eivätkä he uskalla edes mainita kuolemaa nimeltä. Surunsyömä opettaa, että kuolemasta voi, saa ja pitää puhua avoimesti. Tunteensa näyttämällä suru alkaa muuttaa muotoaan.

Pentin tunne-elämää ja suruprosessia Lähde kuvaa viisaasti. Ensisijaisesti Pentti haluaa toimia ja saada isänsä jälleen isäksi. Suru ja kaipaus kuitenkin purskahtelevat esiin aina vähän yllättäenkin: yhtäkkiä alkaa itkettää, välillä suututtaa, ja opettajan tuoksu tuo mieleen äidin. Pentti näyttää kuitenkin osaavan suhtautua tunteisiinsa mutkattomammin kuin aikuiset, ja hän keksii myös lautapelin, jonka avulla muistoja voi käsitellä. Elämä on kuitenkin muutakin kuin surua, ja esimerkiksi kakkahuumori keventää teoksen haikeaa aihetta ja aiheuttaa pieniä naurunpyrskähdyksiä.

Matti Pikkujämsän tekemä kuvitus on koskettavaa ja tarkkanäköistä. Kansikuvassa Pentti istuu koulukaapin sisällä vankina: vaikka kuva viittaa kohtaukseen, jossa Pentti kuulee aikuisten puhuvan hänen äidistään, se osoittaa myös, miten suru lukitsee lapsen helposti häkkiin. Teoksen ensimmäisessä kuvituskuvassa Pentti puolestaan tarkastelee isäänsä alaviistosta ja näkee tässä vain poissaolevan, väsyneen hahmon. Surunsyömän kuvitus on kaikin puolin onnistunutta ja tarkkaan harkittua: kuvia ei ole liikaa. Lukijaa ei hukuteta visuaaliseen suruun, eikä mielikuvitusta toisaalta estetä kuvittamalla kaikkea - esimerkiksi Pentin leikkejä kuvaillaan vain sanoin.  

Lähteen lastenromaani on upea kuvaus surusta ja suruprosessista. Surunsyömä on kielellisesti kaunis, ja se tarttuu tärkeään aiheeseen: siihen, miten lasten kanssa voi puhua kuolemasta ja vaikeista tunteista. Romaani osoittaa, että niistä pitää puhua kiertelemättä, joskin lapsen ikätason huomioiden. Leikin kautta moni asia alkaa jäsentyä, ja perheen yhteiset hetket tekevät surusta siedettävämmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti