Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

Like 2015 (2013)

Suom.Petri Stenman

290 s.

Pisteitä: 5/5

Nyt Nils lakkaa kirjoittamasta Annalle.
 
He päättävät muuttaa kurssia. He tajuavat, että he eivät ehdi perille Frans joosefin maalle ennen kuin napatalvi iskee. Sen sijaan retkikunta ottaa päämääräkseen Seitsensaarilla sijaitsevan varikon. He ovat menneet sekaisin laskuissa siitä, kuinka monesti he ovat liukastuneet ja liukuneet rekineen veteen. Seitsensaarille on 220 kilometria matkaa. He toivovat pääsevänsä varikolle kuudessa tai seitsemässä viikossa.
 
Kuusi viikkoa myöhemmin he ovat päässeet 22 ja puoli kilometriä lähemmäksi päämääräänsä Seitsensaaria.

Toisinaan - säännöllisesti mutta kuitenkin jokseenkin harvakseltaan - vastaan tulee kirja, jonka lukemista ei malttaisi lopettaa. Kirjasta ja sen maailmasta ei tahdo irrottautua, eikä tarinaa tahdo luovuttaa seuraaville. Bea Uusman tietoteos Naparetki - minun rakkaustarinani on yksi niistä kirjoista, jotka tarjosivat minulle yllä mainitun elämyksen. 

Vaikka olin kuullut Uusman teoksesta paljon hyvää, en silti osannut odottaa, millaiseen tunnevyöryyn se minut saattaisi. En oikeastaan tiennyt teoksesta muuta kuin sen, että moni bloggaajakollega oli ihastunut siihen. En tiennyt, että kyse on historiallisista tapahtumista, enkä siitä, että Uusma rekonstruktioi menneisyyttä. Kaikki tämä aukeni minulle vasta, kun aloin lukea Naparetkeä. 

Naparetki - minun rakkaustarinani saa alkunsa, kun Uusma tarttuu erääseen teokseen kesken tylsien juhlien. Kirja johdattaa hänet kolmen tutkimusmatkailijan menneisyyteen, siihen, miten nämä Pohjoisnavalle yrittäessään uupuivat Valkosaarelle vuonna 1897. Jäännökset löydetään kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Tapahtumiin tutustuttuaan Uusma aloittaa tutkimusprojektin, jossa hän pyrkii ratkaisemaan aiemman kirjallisuuden jättämät aukot; miesten kuolinsyystä ei tunnu olevan täyttä varmuutta. Naparetki - minun rakkaustarinani on sukellus paitsi Uusman tutkimusprosessiin myös Andréen, Strindbergin ja Fraenkelin elämään. 

Uusman kerronta hivelee lukijaa. Naparetkessä vuorottelevat erilaiset osuudet: on ensinnäkin lukuja, joissa Uusma kertoo tutkimusmatkailijoiden matkanteosta. Dramaattinen preesens tuo tapahtumat lukijan silmien eteen, ja tarinallinen kerrontamuoto houkuttelee niitäkin lukijoita, jotka eivät tavallisesti tartu tietoteokseen. Toisaalta Uusma kertoo omista matkoistaan, näyteanalyyseistaan ja pohdinnoistaan. Lisäksi teos kuvailee yksityiskohtaisesti matkailijoiden päiväkirjat, retken kulun ja jäännöksistä löytyneet esineet. Uusman kerronnallinen huippu ei kuitenkaan piile yksityiskohdissa ja asiantuntijuudessa vaan siinä, että kaikkea ei kaadeta lukijan niskaan heti. Naparetkestä muodostuu arvoitusteos, jossa lukija pääsee kokoamaan johtolankoja yhteen ja arvailemaan, mihin miehet ovat lopulta kuolleet. 

Nils Strindbergin tarina on keskeinen osa Naparetken dramaattisuutta ja traagisuutta. Ennen lähtöään Nils on mennyt kihloihin Annansa kanssa, ja Anna jää kotiin kaipaamaan. Kun Nilsistä ei vuoden jälkeenkään ole kuulunut mitään - no, tiedättehän. Traagisinta tarinassa on se, miten paljon Annaan liittyvää materiaalia Valkosaarelta vuosikymmeniä myöhemmin löydetään: Annan valokuva, Nilsin medaljonki, Nilsin Annalle kirjoittamat kirjeet... Nuori rakkaus vaihtuu lumivalkeaksi suruksi. Kyynelehdin tarinalle useaan otteeseen. 

Uusma on kirjoittanut teoksen, joka on kunnianosoitus Andreélle, Strindbergille ja Fraenkelille. Naparetki - minun rakkaustarinani osoittaa, että vaikka Pohjoisnapa-retki oli epäonnistunut ja huonosti toteutettu, se ei jäänyt merkityksettömäksi, epäonniseksi kokeiluksi. Uusman teos kertoo myös sen, miten tärkeää tutkimus ja rekonstruktioinnit ovat - uusia näkökulmia ja tulkintoja voi löytyä vielä kymmenien, jopa satojen vuosien kuluttua. 

Kiitos tutkimusmatkailijat, kiitos Uusma. Naparetki - minun rakkaustarinani on yksi hienoimpia kertomuksia, jossa olen koskaan saanut olla mukana.