Agatha Christie: Vaarallinen talo

Agatha Christie: Vaarallinen talo

WSOY 2010 (1932)

Suom. O.A.Joutsen

258 s.

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: ÄH! En taaskaan arvannut.

Dame on hurja.

Koko sen ajan (kaksi päivää), jonka käytin Vaarallisen talon lukemiseen, minua vaivasi tunne siitä, että olin lukenut kirjan aiemmin. Niin tietysti on useimpien Poirot-kertomusten kohdalla; tällä kertaa en vain saanut päähäni, milloin olin teoksen ensimmäisen kerran lukenut. Lukupäiväkirjani paljasti minun lukeneen sen neljä vuotta sitten, jouluna 2012. Joulut ovat minulle Christie-aikaa, sillä muistan nuoruudestani jouluaaton, jolloin istuin huoneessani, veli seuranani, lukemassa Christietä ennen joulusaunaa ja -ruokaa.

Vaan enpä muistanut, kuinka tässä käy!

Christie on sillä tavalla ovela kirjailija, että hän saa lukijan uskomaan epätodennäköisiin ratkaisuihin. Siinä missä nuoruudessani inhosin Poirotin Hastings-apuria, pidän häntä nykyään varsin kiinnostavana hahmona: lukija rinnastetaan häneen. Siinä missä Poirot edustaa järkeä, jonka tasolle lukija pyrkii muttei oikeastaan koskaan yllä, on Hastingissa jotakin hyvin arkista ja tunteellista. Poirot tekee selväksi, että Hastingsin läsnäoloa tarvitaan, mutta toisaalta Poirot on aina muutamaa askelta edellä. 

Vaarallinen talo kertoo Nickistä, nuoresta naisesta, joka on perimässä suuren ja ränsistyneen, mutta kuitenkin arvokkaan kartonon. Nick joutuu kummallisten murhayritysten kohteeksi, ja vyyhti lähtee käyntiin. Poirot listaa paikalla olleet, ja pikkuhiljaa lukijalle selviää, kenellä oikeasti voi olla motiivi Nickin vahingoittamiseen. 

Christie kirjoittaa sujuvasanaista tekstiä, joka etenee pääosin dialogein. Poirotin ja Hastingsin keskustelut, joilla lukijaa yritetään vuoroin avittaa, vuoroin johtaa harhaan, ovat kiinnostavaa luettavaa. Christie on omanlaisensa laadun tae: tätä kirjaa ei malttanut jättää kesken. 

Toisaalla: Jokken kirjanurkassa Vaarallista taloa luonnehditaan mauttomaksi pöperöksi, Oksan hyllyltä -blogissa kirja ei säväyttänyt mutta parani loppua kohti, Mustelumossa teos lunasti odotuksensa, ja Kirjakaapin avaimessa teosta pidetään nokkelana ja viihdyttävä.