Feminismiin tutustuminen tekee tietoiseksi monesta asiasta: vääryyksistä, epäoikeudenmukaisuuksista, korjausta vaativista käytänteistä. Se pakottaa myös tutustumaan itseensä. Vähän aikaa sitten pohdin, mitä oikeuksia minulla on valkoisena lukijana, ja tuntuu siltä, että olen unohtanut muutaman erityisen tärkeän kohdan. Ehkä viikon päästä tiedän jo lisää ja postaan kolmannen kerran; tiedostamisen matka on pitkä ja vaatii aikaa.
Lukutaito
Luku- ja kirjoitustaitoa ei pidä liittää pelkästään valkoisten etuoikeuksiksi, mutta etuoikeus se on, suuri sellainen. Elän yhteiskunnassa, jossa olen, tyttönäkin, päässyt kouluun, oppinut lukemaan, saanut kannustusta sekä kirjojen että kirjoittamisen maailmaan ja kouluttautunut korkeasti. Lukukeskuksen infopaketin mukaan 16 prosenttia koko maailman ihmisistä on lukutaidottomia. 64 prosenttia heistä on naisia. On asioita, joita pitää monesti itsestäänselvyytenä, ja luku- ja kirjoitustaito on ollut minulle yksi niistä.
Suomi elää
Voi olla, että suomen kielen kohtaloa kauhistellaan aika ajoin ja englannin vaikutusta pelätään. Suomi kuuluu silti parhaiten voiviin kieliin maailmalla. Etuoikeuksiini kuuluu, että äidinkielelläni julkaistaan kaunokirjallisuutta, monenlaista sellaista.
Suomi elää myös maana, valtiona ja kulttuurina. Kulttuuristani kirjoitetaan. Kulttuurini olemassaolo tunnistetaan ja tunnistetaan. Millaista on, kun omasta kulttuurista ei kirjoiteta? Millaista on, kun omasta kulttuurista ei haluta tietää tai lukea?
Löydän itseni kirjoista
Löydän itseni kirjoista. Kirjat tuovat lohtua, kuten Roxane Gay mainitsee teoksessaan Bad feminist. Sukellan kirjojen maailmaan silloin, kun kaipaan ymmärrystä tai apua. Feminismi on opettanut minulle, että tehtäväni on kiittää tästäkin asiasta. Kirjallisuus esittelee hahmoja, joihin voin samastua; kotimainen kirjallisuus tuotetaan melkein yksinomaan sellaisin hahmoin.
Mitä tehdä nyt?
Koen, että feminismi on johdattanut minut oppimaan. Opettelen tiedostamaan asioita, joita en ole aiemmin tullut ajatelleeksi tai kyseenalaistaneeksi. Valkoisten etuoikeuksista vaietaan paljon. Sen takia tuntuu, että niihin on vaikea suhtautua: okei, olen etuoikeutettu, mutta mihin se minut johtaa? Tekeekö se minusta ihmisenä huonon? Pitääkö minun muuttaa elämääni, ja jos pitää, miten? Millä tavalla voin vaikuttaa siihen, että toiset saavat vuorostaan äänen? Miksi puhun jatkuvasti itsestäni, vaikka oikeastaan kyse on paljon myös muista?
Olen pohtinut itsekseni jonkin verran sitä, voinko kirjoittaa feminismimatkastani korostamatta omia, valkoisia kokemuksiani ja toistamatta siten valkoista valtaa. Tuskin. Onko se väärin, jos tarkoitusperäni ovat hyvät? Feminismi herättää syyllisyyden tunteita, koska on selvää, että valtaa pitävät kantavat jonkinlaista syyllisyyttä mukanaan ja ovat vastuussa siitä. Kuinka toimia oikein? Kuinka ymmärtää muita ja ymmärtää samalla itseä?
Kommentit
Lähetä kommentti