Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit

Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit

Like 2010

94 s.

Pisteitä: 5/5

Tunnelma: Jeah! Voimauttava.

"Siinä on kyllä yhenlainen veljessarja: isä, poika ja pyhä henki. Ei niitä kiinnosta eikä ne tiedä, mitä tämä naisten elämä on. Jokainen on päässy nussimaan ja tulos on nähtävissä - onneksi tytär käyttää ehkäisypillereitä. Siitä lapsenteos on niin monta kertaa mummun kans sille saunassa sanottu."

Novellikokoelma naiseuden vaikeudesta

Novellilukumaratonin aikaan nappasin Eniten minua kiinnostaa tie -blogista lukuvinkin: Hanna Haurun naiseudesta kertovan novellikokoelman Liian pienet sandaalit.Kokoelma on purskahdus ongelmia, joita naiset elämässään kohtaavat. Hauru kertoo kokoelmissaan ulkonäköpaineista, murrosiän hämmennyksestä, äidinkaipuusta, ulkopuolisuudesta ja rohkeuden löytämisestä.

Töksähtelevällä, toteavalla tyylillään Hauru nostaa esiin naisen ulkonäön: sen, millaisia naisten kuuluu olla. Ei saa hiota, ei saa olla liian pienet rinnat eikä toisaalta liian isot liian aikaisin. Hörökorvat pitää piilottaa. Karvat on ajeltava. Jos ei vastaa yhteiskunnan ulkonäköihannetta (mainosten ja naistenlehtien naisia), on omaa olemusta muokattava. Piilossa hiusten alla -novellissa päähenkilö tukeutuu peruukkeihin, jotta kuuluisi joukkoon. Variseva naiseus -tarinan päähenkilö menettää syövälle rintansa, hiuksensa, parisuhteensa ja naiseutensa. Hauru herättelee huomaamaan, miten paljon rinnat tuntuvat vaikuttavan siihen, mitä ajattelemme omasta naiseudellisuudestamme. Mitä isommat, sitä feminiinimpi - vai onko sittenkään? Miksi naiseus syntyisi juuri rinnoista?

Haurun novellit muistuttavat omista nuoruudenkokemuksista. Olin vasta alakoulussa, kun menkat alkoivat. Terveydenhoitaja piti tytöille murrosikätunnin - pojat ajettiin muualle - ja kysyi, kuinka monella kuukautiset ovat alkaneet. Jostakin syystä uskalsin viitata, ehkä siksi, että äitini suorastaan juhli naiseksi kasvamistani. Jälkeenpäin vähän ujostutti. 

Toisaalta muistan senkin, miten ihmettelin luokkakavereita, joiden rinnat kasvoivat jo alakoulussa. Se tuntui vähän kummalliselta, olin aika lauta, olen vähän vieläkin. Sain ensimmäiset rintaliivini tosi myöhään; kirjoitin siitä päiväkirjaani. Kolmasluokalla minulle  paljastui, että sanalla tukka on hiusten lisäksi toinen merkitys. Kaikki nauroivat, kun julistin kasvattavani pitkän tukan, ja paras kaverini valisti minua asiasta tyttöjenvessassa. Hävetti. 

"Ja naiseksi piti muka kasvaa vaikka barbileikit kiinnosti enemmän ku läksyjen teko."

Novellissa "Nainen liian varhain" kertoja muistelee, miten vartalo kypsyi ennen mieltä. Naiseksi tuleminen tuntuu oudolta, tekee mieli vielä leikkiä, mutta pää ja yhteiskunta pakottavat kasvamaan. Luokkakaverit kypsyvät hitaammin ja naureskelevat luonnollista kasvuprosessia - seurauksena on häpeää ja vaivaantuneisuutta. Miten naiseudesta voisikaan oppia puhumaan, jos siihen jatkuvasti liitetään häpeä? Hauru kirjoittaa pojista, "lörppömulkuista", jotka ahdistelevat tyttöjä, mutta Liian pienet sandaalit osoittaa, että yhtä lailla myös naiset itse tuottavat ja rakentavat naiseuden häpeällisyyttä. Äiti teippaa lapsensa hörökorvat kiinni ihoon tai kieltäytyy puhumasta kuukautisista ja seksistä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen toistaa samaa käyttäytymiskaavaa, naiseudesta ei opita puhumaan luonnollisena, monimuotoisena asiana. 

Haurun kokoelma kertoo paitsi nuoruudesta, myös aikuisen naisen elämästä. Miessuhteet tulevat pohdituiksi - usein miehet näyttäytyvät vähän tolloina taustahenkilöinä, joihin ei ole läheistä yhteyttä tai jotka mollaavat naisia. Heteroseksuaalisuus vallitsee. Uskonnolliset vähemmistöt mainitaan; ainoat novellit, jotka saivat minut empimään, kertoivat näistä ryhmistä. Toisessa huivipäinen, verhottu nainen saa kokea väkivaltaa paljastettuaan kehonsa julkisesti, toisessa lestadiolaisäiti muuttuu synnytyskoneeksi. Jäin pohtimaan, milloin on hyvä tuoda kulttuurien sallimia ongelmia esiin, milloin taas voisi kertoa tarinan toisin. Kaipaan edelleen onnellisia maahanmuuttajia ja elämäänsä tyytyväisiä uskovaisia. Naisen alisteista asemaa ei silti pidä kieltää, ja siinä mielessä Haurun kirjoittamat tarinat ovat tärkeä osa naiseuskatsausta.

Kummallisia, miten tärkeitä muistoja naiseksi kasvamisen polulla Haurun kokoelma herättää! On hienoa, että Hauru osuu niin ytimeen, että voi tunnistaa itsensä novelleista, muistaa omat kokemuksensa, oman epävarmuutensa. Liian pienet sandaalit on juuri sitä, mitä feminismiltä etsin: kokemuksia naiseudesta, tunnetta yhteenkuuluvuudesta ja ulkopuolisuudesta. Olen osa porukkaa, joka on kokenut ja kokee samankaltaisia asioita. Naisiksi kasvaneet tietävät ulkonäköpaineet, tietävät häpeän, joka murrosikään, kasvamiseen ja kehon muuttumiseen liitetään. 

Osallistun teoksella sekä omaan feministiseen lukuhaasteeseeni että novellihaasteeseen. Siihen olenkin lukenut nyt yhteensä 66 novellia.