Olen halunnut lukea Thomas Bernhardia ainakin siitä saakka, kun surullinen uutinen Tarja Roinilan menehtymisestä saavutti minut. En ole juuri lukenut Roinilan suomennoksia, mutta olen saanut kuulla hän taidokkuudestaan niin paljon, että haluan ehdottomasti niihin tutustua. Bernhardin teoksista en päätynyt kuitenkaan vielä lukemaan Roinilan suomentamia, vaan valitsin Olli Sarrivaaran suomentaman Syyn, joka aloittaa omaelämäkerrallisen sarjan. Muuan kirjagramkollega kehui teosta ja päätin, että Syy voisi sopia omaan mielenmaisemaani.
Bernhard kirjoittaa Syyssä teinivuosistaan toisen maailmansodan viimeisinä vuosina. Teoksen keskeisenä teemana on tuhotuksi tuleminen. Bernhard kirjoittaa inhosta, jota hän kokee kotikaupunkiaan Salzburgia kohtaan. Kaupunki on tuhonnut hänet, Bernhard kirjoittaa.
Syy jakaantuu kahteen osaan, joissa kummassakin käsitellään yhtä koulunjohtajaa, joka on osaltaan vaikuttanut Bernhardin nuoruuden tuhoutumiseen. Toisen maailmansodan lopulla sisäoppilaitosta johtaa natsiaatteeseen höyrähtänyt Grüngranz; sodan jälkeen, teoksen toisessa osassa, oppilaitos katolilaistetaan. Bernhard kirjoittaa johtajien muistuttavan toisiaan: on se ja sama, uskotaanko Hitleriin vai Jeesukseen, jos yhtä poikkeushenkilöä palvotaan kritiikittä.
Bernhard käsittelee Syyssä valtaa ja sitä, miten väkivaltaiset aatteet (natsismi, uskonto) ja niitä edustavat ihmiset tuhoavat herkät nuoret. Tuhon tematiikkaa korostaa Bernhardin suora tapa kuvata 40-luvun puolivälin totaalista sotaa. Bernhard kuvailee ohjus- ja pommi-iskujen tuhoja, seksuaaliväkivallan herättämää kauhua, ainaista ylivireyttä, savuavia ja pöllyäviä kaupunkimaisemia. Kuvaus on pysäyttävää ja kytkeytyy, tietenkin, tässä ajassa Venäjän sotatoimiin Ukrainassa. Bernhard avaa ansiokkaasti sodan kauheuksia ja niiden vaikutuksia ihmismieleen.
Syy puhutteli minua paljon. Osittain siksi, että se kertoo niin paljon tästä ajasta, osittain siksi, että Bernhard on vaikuttava kertoja. Pidän tavasta, jolla Bernhard toisinaan viittaa itseensä kolmannella persoonalla, ja toisinaan, kerrontahetkessä, käyttää minämuotoa. Toisteisuus korostaa tärkeitä asioita. Pitkien virkkeiden rytmiin pääsee mukaan hitaasti mutta varmasti, ja lopulta Bernhardin tyyli tuntuu hengästyttävän sijaan soljuvalta.
Kommentit
Lähetä kommentti