Siirry pääsisältöön

Jean Kwok: Käännöksiä

Jean Kwok: Käännöksiä
Bazar 2011 (2010)
Suom. Ulla Lempinen
279 s. 
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Oh. Elämä voi olla tosi rankkaa.
”Ei luututa!” hän sanoi. Hänen nenänsä ja poskensa olivat punaiset kuin niihin olisi puhjennut ihottumaa. ”Saat repun!””Olen pahoilla, herra –” aloin sanoa. Tiesin ettei hän oikeasti halunnut lahjoittaa minulle koulureppua. Mitä opettaja oli sanonut? Vaikka olin oppinut englannin alkeet Hongkongissa, entisen opettajani aksentti oli aivan erilainen kuin Brooklynissa.
”Olen pahoillaNNNi”, opettaja sanoi painaen kieltä tiukasta hampaitaan vasten. ”Olen pahoillani.””Olen pahoillani”, toistin. Selvästikin englanninkielen virheeni ärsyttivät häntä, vaikka en ollutkaan varma miksi. 

Käännöksiä jatkaa pyrkimystäni lukea tarinoita, joissa kuuluu muidenkin kuin valkoisten länsimaalaisten ääni. Käännöksiä on Jean Kwokin, lapsena Amerikkaan muuttaneen hongkongilaisen naisen romaani, jossa varhaisteini-ikäinen Kim muuttaa äitinsä kanssa Hong Kongista Yhdysvaltoihin. Yksi syistä, jonka takia kirjan valitsin, on se, että tässä ääneen pääsee aasialainen maahanmuuttaja. Jotenkin tuntuu, että luen hyvin vähän aasialaisista. Maahanmuuttokeskustelussa aasialaiset ovat kyllä läsnä, mutta silloinkin lähinnä muslimit. Kirjallisuudessa olen tutustunut lähinnä afrikkalaisiin tarinoihin, niistäkin eniten Nigeriaan. 

Käännöksiä avaa taitavasti kaikkia niitä ongelmia, joita maahanmuuttajaperhe voi uudessa kotimaassaan kohdata. Kimin, amerikkalaisittain Kimberlyn, perhe on riippuvainen äidin amerikkalaistuneesta isosiskosta, joka, autettuaan heidät Yhdysvaltoihin, käyttää häikäilemättä hyödykseen Kimin ja tämän äidin tietämättömyyttä. 

Kwokin romaanissa kulttuurit kohtaavat toden teolla. Kim saa huomata nopeasti, ettei hänen saamallaan kasvatuksella sopeuduta uuteen todellisuuteen. Kuuliaiseksi, nöyräksi ja "pienisydämiseksi" kasvatettu Kim hämmentyy muun muassa koulun käytänteistä. Oppitunneilla ei osoitetakaan kuuliaisuutta ja istuta kädet selän takana, ja liikuntatunnilla vaatteet on vaihdettava kaikkien nähden. Nöyryys ei kuulu länsimaalaisuuteen, ja Kim kokee huonoa omaatuntoa joutuessaan toimimaan toisin kuin äiti on opettanut. Kunnioittavuus ei kuulu uuden maailman arvoihin. Opiskelut integroivat Kimin amerikkalaiseen kulttuuriin vähä vähältä, mutta tehtaalla työskentelevä äiti putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Kimin ylle laskeutuu painava taakka, kun hän yrittää toimia äitinsä mukaan ja samalla sietää sitä, ettei äiti ole kotoutunut uuteen maahan.

Kwok tuo teoksessa osuvasti esille myös kielellisen etuoikeudettomuuden. Kimin äiti ei osaa juuri ollenkaan englantia, ja myös Kimin oma kielitaito on alkuvuodet hukassa. Pidin oivallisena sitä, että Kwok on kirjoittanut keskusteluihin väärin kuultuja sanoja (esim. kalja on Kimin kuuleman mukaan kalju ja niin edelleen). Väärin kuulemistahan kielitaito aluksi on, ja nämä huomiot ymmärrettävyyden katoamisesta toimivat myös Ulla Lempisen suomennoksessa. Kielitaidottomuudesta aiheutuu monenlaisia ongelmia: ihmissuhteita ei voi solmia, omia päivittäisiä asioitaan ei voi hoitaa, oppiminen on raskasta ja väsyttävää. Vasta matematiikan kieli saa a-Kimin huomaamaan, ettei hänen lahjakkuutensa ole mihinkään kadonnut. 

Yksi keskeisimpiä Kwokin teoksen teemoja on köyhyys. Kim ja tämän äiti eivät saa sukulaisiltaan apua; taustalla tuntuu olevan katkeruutta ja perhesalaisuuksia. Niinpä kahden naisen talous asettuu siihen ainoaan paikkaan, joka heille on osoitettu: risaiseen, homeiseen ja eläinten valtaamaan rähjään. Tehdastyössä on hurjat vaatimukset, ja vähäisenkin rahan hankkiminen vaatii Kimin apua. Kwok osoittaa, miten maahanmuuttajilla ei ole tilaisuutta eikä mahdollisuutta muuttaa tilannettaan - esimerkiksi kielitaidottomuus johtaa siihen, ettei Kimin äiti pysty pitämään puoliaan vaan tätä on helppo hyväksikäyttää.

Kwokin kirja puuttuu tärkeisiin aiheisiin, mutta se sortuu jonkinasteiseen raportointiin. Asiat tapahtuvat nopeasti ja aikaa kuluu: Kwok kirjoittaa useista vuosista. Niinpä erilaiset sattumukset kuitetaan monessa, ei niin keskeisessä vaiheessa selostuksen keinoin. Tunnelmallisuuden hetkiin pysähtymisen ohella olisin kaivannut teokseen myös aidompaa lapsikertojan ääntä. Vaikka maahanmuuttajan ongelmat käyvät hyvin ilmi, minusta tekstistä välittyy aikuisen, jo kokemuksiaan jäsennelleen ihmisen ääni. Myös loppu hajoaa. Aikataso vaihtuu, enkä ymmärrä päähenkilön moraalisia ratkaisuja.

Kwokin romaanin kohdalla on hyvä ottaa taas kerran puheeksi naiskirjailijoiden teosten kannet. Muun muassa Roxanne Gay on todennut Bad Feminist -teoksessaan (minulla parhaillaan kesken), että naiskirjailijoiden teoksia myydään seksistisillä kuvilla, sillä seksi myy. Useimmissa kansissa on naishahmo, usein selkäpuoleltaan kuvattuna. Näin on myös Kwokin suomalaispainoksessa, jonka kannessa koreilee aasialaiseksi tulkittava (muttei suinkaan yksiselitteisesti), nutturapäinen nainen. Nutturaa lävistää lyijykynä; niska ja yläselkä ovat paljaana. Mitä ajatuksia tällaiset kannet teissä herättävät?

Osallistun Kwokin romaanilla Muuttoliikkeessä-haasteeseen, minkä lisäksi listaan sen omaan feministiseen lukuhaasteeseeni

Kommentit

  1. Ei minusta tuo kansikuva ole seksistinen, punainen puseron tai mekon kaulus näkyy ja kirjassahan oli hyvin vähän mitään siihen liittyvää. Normaalia ihastumista ym. Hyvä kirja.
    Nyt on ollut muutama kirjankansikuva, jossa on ollut pitkä letti takaapäin kuvattuna. Sitä ennen oli kasvoille pudotetut hiukset useammassa kirjassa tai takaapäin kuvatut aukiolevat hiukset.
    Ehkäpä alastomuus on muutenkin nykypäivän trendi. Katselin telkkarista uuden vuoden juhlintaa Helsingistä ja kyllä siellä nuoret miehet olivat yläosa paljaana, ehkä tarkoituksena, että kamera kuvaisi tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hain enemmän sitä, miten aasialaiset tai ei-länsimaalaiset ja heidän teoksensa kuvataan - toisaalta kirjan sisältöön kyllä sopii se, ettei kasvoja näytetä (kasvojen säilyttämisen tematiikka toistuu romaanissa). No, monia tapoja tulkita samaa kuvaa :)

      Jänniä nuo hiuskuvat! Sitäkin voisi olla kiinnostava miettiä, mitä hiuksilla tai kasvoilla halutaan symbolisoida.

      Poista
    2. Olen itse miettinyt paljon tuota ihmisen kuvaamista, sehän on myös yksi terapiamuoto, että niissä näkyy kansikuvan tekijän sormenjälki tai ns. nimikirjoitus. Olen visuaalinen ihminen ja kuvilla on todella tärkeä merkitys elämässäni. Luen kuvia ja päättelen niistä esim. kirjan sisällön. Monesti sitten kuulen jostakin, että kirjan kansikuva ja sisältö eivät vastaakaan toisiaan. Harmi, mutta seuraavissa painoksissa kansikuvat on yleensä vaihdettu paremmiksi.

      Tuo on mielenkiintoista, että miten aasialaiset eivät mielellään näytä kasvojaan. Tuntemani aasialaiset ovat erittäin mielellään valokuvissa esim. japanilaiset ja thaimaalaiset.
      Tuo kuva voisi olla tyttärestäni, sillä hän pitää mustia hiuksiaan monesti, melkein aina, jonkinlaisella nutturalla.

      Poista
    3. Minäkin mietin sitä, mistä oikeastaan päättelin, että kyse on aasialaisesta naisesta - ihonväri hädintuskin näkyy, kasvoja ei lainkaan. Tietysti takakansiteksti ja kirja antaa tulkinnalle kehykset.

      Poista

Lähetä kommentti