Siirry pääsisältöön

Paulo Coelho: Uskottomuus


Paulo Coelho: Uskottomuus
Bazar (2014)
320 s.
Pisteitä: 2/5
 - Huomasin silmissäsi jotain... jonkinlaista surumielisyyttä jota ei voi oikein selittää, kun ajattelee että olet noin kaunis nainen, onnellisesti naimisissa ja sinulla on hyvä työpaikka. Tuntui kuin olisin nähnyt heijastuksen omista silmistäni. Niinpä kysynkin uudestaan: oletko sinä onnellinen?
Olen syntynyt ja kasvanut ja kasvatan nyt omia lapsiani maassa, jossa kukaan ei esitä tuollaista kysymystä. Onni ei ole mikään arvo joka olisi tarkoin mitattavissa, kansanäänestysten ratkaistavissa ja asiantuntijoiden analysoitavissa. Me emme ksy toiselta edes hänen autonsa merkkiä, saati sitten jotain noin intiimiä jota on mahdotonta määritellä."

 Nykyajan pinnallisuus, kiireinen elämä, merkityksettömäksi käynyt. Toimittaja yksityisyyden ja julkisen, kodin ja vieraan, välillä.

Yhteiskunta: Coelho käsittelee romaanissaan tärkeitä teemoja. Nykyaikaa ja sen yhteiskuntia on syytäkin kritisoida, elämäntapamme eivät ole aina terveitä, ja - toisin kuin Coelho kirjoittaa - elämä on myös valintoja, ratkaisuja, päätöksiä. Yhä useampi on hyvinvoiva, menestyvä, omistaa kaiken sen materian, mitä ihminen tarvita voi, ja silti (siksi) elämä tuntuu tylsältä, turhalta, merkityksettömältä. Coelho sijoittaa tarinansa ovelasti hyvinvointivaltio Sveitsiin, jossa kaikki ovat lähtökohtaisesti menestyviä, hyvinvoivia, onnellisia. Coelho viestii Uskottomuudella, että elämästä puuttuu haasteita ja intohimoa. Coelhon mukaan vapautumiseen tarvitaan rajojen rikkomista, jonkin suuren kokemista, mutta minulle maailmankuva ei täysin auennut. Petyin erityisesti lopun tapahtumiin, niiden kliseisyyteen. On selvää, että omat pelkonsa on kohdattava, mutta eikö elämästä voi oppia muutenkin? Tarvitseeko aina käydä äärirajoilla, että itseään voi ymmärtää paremmin?

Masennus: Ongelmallista Coelhon kirjassa on se, miten se liittää nykyajan toimettomuuden masennukseen. Niin, en epäile, etteikö merkityksetön, pinnallisuuksiin perustuva elämä johtaisi alakuloon, sairastumiseen, masennukseen. Masennus on kuitenkin niin suuri teema, niin suuri asia, ettei sitä voi käsitellä vain syyttä suotta ilmestyvänä oireena: se on sairaus, eikä sairauskaan ala noin vaan itsestään, vaan jotakin tapahtuu, kehossa tai elämässäkin, jossakin kuitenkin. Coelho puhuu masennuksesta - tai ehkä ennemmin masentuneisuudesta - aika pinnallisin lausein, no nyt minä sitten masennun -tyyppisin ajatuksin. Minulle tärkeää olisi ollut koskettava kertomus, puhutteleva, vakavakin; Uskottomuus ei tutustuta lukijaansa masennukseen eikä luo siitä todentuntuista kuvaa. 
  
Pinnallisuus: Uskottomuuden päähenkilö jää minulle etäiseksi, pinnalliseksi. Linda muistuttaa kulahtanutta Himoshoppaajaa, väsähtänyttä roolihahmoa, joka toistelee masennukseen ja tyhjään elämään liitettyjä kliseitä. Coelhon asetelma on muutenkin tuttu ja useaan kertaan luettu: toimittaja vastaan poliitikko, yksityiselämä vastaan julkisuus, salailua, paljastumisen pelkoa, yksityiseen palaamista. Lindan parisuhde on sekin romaanien tyyppiparisuhde: hieno mies mutta jotakin puuttuu, lapset pitävät elämää kasassa (vaikka eivät saa mielestäni romaanissa lainkaan niin syvää merkitystä kuin muutamat pinnalliset lauseet väittävät), seikkailu ja jännitys ovat kadonneet.

Seksuaalisuus: Kritisointia vaatii myös seksuaalisuuden rooli (niin yhteiskunnassa kuin Coelhon kirjassakin). Uskottomuus on kuvaus intohimon puutteesta, päähenkilö kaipaa himoa ja halua elämäänsä. Hetkittäin ongelmat ja paha olo ratkotaan seksuaalisilla teoilla, sillä Coelho julistaa, että intohimo kuuluu elämään. Rohkenen silti epäillä, että spontaani suihinotto kesken työpäivän pelastaisi masentuneen ajatuksia; vaikka rajojen rikkominen helpottaa, tuo elämään uusia näkökulmia, tuntuu jotenkin kliseiseltä, että oman elämän merkityksettömyyttä rikotana seksuaalisilla kokeiluilla, suudelmilla, suihinotoilla, seksillä. Vaikka Lindakin huomaa, ettei tyhjyys näillä teoilla ratkea, teos on jo alkuasetelmiltaan sellainen, että se kehottaa seksiin ja seksuaalisuuteen: elämästä puuttuu liekki, intohimo, se on korjattavissa riittävällä määrällä seksiä riittävän hyvän henkilön kanssa (tai sitten sen oikean). Elämän merkityksellisyys tuntuu rakentuvan seksuaalisuuden ja romanttisten suhteiden varaan. Huolestua pitää, kun sellaiset asiat eivät enää kiinnosta, ole elämän ainoa sytytyslanka:
"Ennen toimitukseen menoa minun on haastateltava Jacobia, lukioaikaista poikaystävääni. En innostu siitäkään, olen toden totta menettämässä kiinnostukseni kaikkeen."
Tästä seksuaalisuusnäkökulmasta voi tietenkin kritisoida yhteiskuntaakin: näinkö me elämme? Seksi vaikuttaa ainoalta seikkailulta, johon ihminen voi lähteä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä. Coelhon valinta kirjan punaiseksi langaksi tuntuukin siten kovin loppuunkulutetulta - tällainen juonenkulku ei ole ensimmäinen laatuaan. Voisiko ihminen tutustua itseensä muutenkin kuin seksuaalisuuden kautta? Voisiko jännitystä ja kokeilua hakea muilta elämän osa-alueilta? Seksin merkitystä ei pidä kieltää, mutta jäin epävarmaksi sen suhteen, pystyykö Coelhon teos kuitenkaan kritisoimaan seksuaalisuuden korostunutta roolia vai onko Uskottomuuden tavoitteena tosiaan herättää huomaamaan, että tarvitsemme intohimoa elämäämme.
Co(e)lhous: Olen aina pitänyt Coelhosta, yhteen aikaan niin paljon, että ihmettelin, miksei tuttavani pitänyt kuin muutamasta hänen teoksestaan. Nyt olen kallistumassa samaan suuntaan: ehkä 11 minuuttia oli poikkeus. Uskottomuus jää kolhoksi, kolkoksi, enkä löytänyt siitä tuttua coelhomaisuutta, taitavasti upotettua elämänviisautta. Kun tutut piirteet, me-muoto, aforismit, lopulta löytyivät, tuntui, etteivät ne mitenkään sopineet romaanin alkuun, kertojaratkaisuun, mihinkään. Oli jotenkin omituista, että kesken minäkerronnan Linda, pinnallinen hahmo, alkaa kertoa me-muodossa ihmiselämän lainalaisuuksia ja elämänohjeita. Mietin lukiessani sitäkin, miten usein Coelho julkaisee teoksia - vastahan luin Accran kirjoitukset - ehkä suositusta kirjailijasta on tullut elämäntapaopaskone, joka tikkaa uutta elämänviisautta ulos kysynnän mukaan? 

Kommentit