Lapsuuteni kirjasuosikit -, Uudelleen luettua - ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet innostivat minut palaamaan muuan lapsuudenkertomukseen. Pekka Töpöhäntä koulussa on lapsuudesta tuttu kirja: se oli omassa hyllyssäni, ja muistan pitäneeni Pekasta paljon. Kirjojen ohella, ehkä jopa niiden kustannuksella, minua houkutteli Pekan seikkailuista tehty animaatiota, jota katsoin VHS:ltä kerta toisensa jälkeen.
Näin aikuislukijana en, hieman yllättäen, jaksanut enää Pekasta kovin innostua. Minua häiritsi se, etten muistanut teoksen koostuvan kolmesta eri teoksesta - yhtäkkiä vain huomasin, että Pekan kouluseikkailu on päättynyt ja lukija on viety Kööpenhaminan kaduille. Tämän jälkeen päädytään vielä keskelle seikkailua, jonka perimmäisenä tarkoituksena on pelastaa Siili pulasta. Ilmiselvästi käsissäni oli jonkinlainen kokoelmateos Töpöhäntä-tarinoita. Se ei kuitenkaan ilmennyt mistään, mikä hajotti lukukokemuksen aika lailla.
Arvostan Knutssonin klassikoissa sitä, miten se on erilaisten puolella. Töpöhännän kautta lapsille opetetaan, millaista kiusaaminen voi olla. Pekka Töpöhäntä on koko ajan Monnin kynsissä; jälkimmäinen on todellinen ilkeämielinen kiusaaja, joka ei epäile sortaa heikompiaan. Hännättömänä kissana Pekka joutuu altavastaajan asemaan, mutta Knutssonin kirjoissa käy, kuten saduissa yleensäkin: hyvä voittaa.
Kummastelin lukiessani teoksen vanhanaikaista käännöstapaa. Pekka Töpöhännän tiedetään olevan kotoisin Uppsalasta, mutta suomennetuissa teoksissa seikkaillaan Turussa. Niinpä kotimaa on aina Suomi, ja tuomiokirkko seisoo keskellä Turkua. Minulle Uppsala on sen verran keskeinen osa Pekka Töpöhäntää, että tuntuu hitusen hassulta, että suomiversiossa tapahtumaympäristökin on vaihdettu tutumpaan. Olen iloinen siitä, että nykyisin tällaista käännöspolitiikkaa ei juuri harrasteta. Kirjathan ovat paras tapa tutustua erilaisiin maisemiin.
Knutssonin tarinoissa on kaikki klassisen sadun ainekset. On hyviksiä ja pahiksia; päähenkilö on hyvä, fiksu selviytyjä, joka voittaa pahan oveluudellaan. On opetus siitä, että hyvä pärjää maailmassa, ja siitä, että kiusaaminen on väärin eikä johda hyvään. Rakenteeltaan tarinat ovat varsin juonivetoisia, ja ne ovatkin hyviä pikkutarinoita nuoremmille lapsille. Tälle aikuislukijalle Töpöhännät eivät enää, arvattavine juonenkulkuineen ja vanhanaikaisina käännöspolitiikkoineen, tuottaneet suurta innostusta. Ajattomien satujen ja tarinoiden haasteeseen saan kuitenkin tällä teoksella suoritusmerkinnän; osallistun samaten lapsuudensuosikki- ja uudelleenlukuhaasteisiin.
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä koulussa
Gummerus 1998 (14.painos)
Suom. Terttu Liukko
122 sivua
Pisteitä: 2/5
Kommentit
Lähetä kommentti