sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jarkko Martikainen: 9 teesiä

Jarkko Martikainen. 9 teesiä. Säkeitä kadonneidenarvojen metsästäjille
Like 2008
159 s.

Pisteitä: 3/5
Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa.
Tavaroita tulisi olla
kiillottamassa, korjaamassa,
huoltamassa, pyyhkimässä
ja mikä vaivalloisinta
suojelemassa.
Runohaaste ei ole edennyt siihen tapaan kuin olisin toivonut. On kummallista, että kirjallisuutta opiskelleena kammoan edelleen vähän runoteoksiin tarttumista - vain harva teos saa minut innostumaan. Varsinkin klassikkoteokset väsyttävät minut helposti, ja arvostankin tällä hetkellä eniten runoutta, jossa tartutaan selkeällä kielellä nykypäivän ongelmiin. Jarkko Martikainen onnistuu tässä.

Martikaisen teokseen päätin tutustua lähinnä siksi, että tiesin poikaystäväni arvostan Martikaisen lyriikoita ja laulutaitoa. Laulaja- ja muusikkotausta kaikuukin Martikaisen runoissa, joiden monisäkeistöllisyys, rytmisyys ja riimittely saavat lukijan mielessä musiikillisia piirteitä. Osan runoista voi kuulla melkein laulettavan, ja ajattelinkin, että sivuliepeessä mainostettu, Martikaisen itse lukema äänikirjaversio olisi saattanut toimia tämän runokokoelman kohdalla erityisen hyvin. Suullisuus on tärkeä osa runoutta, ja Martikaisen runoja lukiessa tulee kuunnelleeksi elämänohjeita.

Kokoelman viimeisessä, teoksen nimirunossa Martikainen tiivistää muutamia keskeisiä ajatuksiaan, joihin hän 9 teesissä tarttuu. Ihmisen ei tulisi toimia kuten muutkin tekevät vaan pyrkiä elämään omien arvojensa ja ajatustensa mukaisesti. Toisten ajatuksia ei pidä ostaa sellaisenaan, vaan on osattava olla niille kriittinen ja tarvittaessa muokata omia ajatuksiaan. Välillä on myös hyvä myöntää, ettei osaa kaikkea:
Minä puolestani en tiedä juuri mitään
mutta ehkä siksi olen satunnaisesti
ihan siedettävä ihminen.
Martikaisen kokoelman alaotsikko on Säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille. Useissa runoissa maailma ja yhteiskunta näyttäytyvätkin paikkoina, joissa ihmiset ovat menettäneet kosketuksen toisiinsa, itseensä ja ympäristöönsä. Martikainen kritisoi ihmisen suhdetta rahaan, työhön ja tavaraan: olemme liian kiintyneitä niihin. Vasta aito kosketus luontoon - vaikkapa rusakon katseeseen - saa pysähtymään, hengittämään ja ajattelemaan omaa elämäänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti