 |
Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen:
Kepler 62. Kirja yksi: Kutsu.
WSOY 2015
121 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Räks! Nopeasti etenevä.
|
Peli, se oli jo ollut hänen hyppysissään. Hän oli koskenut sen kiiltävää pakettia ja tuntenut hetken voitonriemua, kunnes typerä vartija pilasi kaiken. SE peli. Kaikkien pelien peli. Maailman hienoin ja samalla vaikein tietokonepeli ikinä. Kepler62. Siitä puhuttiin kaikkialla, mutta siitä huolimatta sitä oli viakea saad akäsiinsä. Peliä ei voinut edes ladata netistä. Se pitä saada, löytää tai ostaa.
Helppolukuinen nuortenromaani dystooppisesta maailmasta, muuan pelistä ja kahdesta seikkalevasta pojasta.
Tulevana äidinkielen opettajana olen pyrkinyt tiedostumaan siitä, millaista nuortenkirjallisuutta Suomessa nykyään julkaistaan. Siinä missä ennen arkailin palata takaisin kirjaston nuortenosastolle, on ammattini nyt antanut minulle suojan tutkia 2010-luvun nuorisokirjallisuutta. Vuoden verran töitä tehtyäni tiedän, että nuorille suunnatuista kirjoista on oltava perillä. Oppijoita on innostettava lukemaan, ja olen turhautunut suosittelemaan koulukirjastojen 80- ja 90-luvuilla julkaistuja repaleisia klassikoita.
Kepler62 tarttui mukaani, kun mietin, mitä voisin tarjota luettavaksi niille heikoille poikalukijoille, joiden motivoiminen on yksi ammattini haastavimmista tehtävistä. Tämä postaus osuu sopivasti Lukukeskuksen järjestämälle Lukuviikolle, jonka aikana kirjavinkataan muun muassa nuorille. Tätä teosta voi harkita vakavasti niille, joiden lukutaidossa on kehitettävää.
Kepler62-sarjan ensimmäinen osa on kevyt perehdytys tulevaan: pienoisromaani toimii eräänlaisena pilottina luvassa oleville tapahtumille. Kutsu kuljettaakin lukijansa kirjoittajien luomaan dystopiaan, jossa hallitus valvoo kansalaisia seurantalaittein. Kertomuksen päähenkilöitä, Aria ja tämän pikkuveljeä Jonia, kiehtoo konsolipeli, jonka läpäisemisestä on luvassa palkinto. Peli on kuitenkin osoittautunut mahdottoman vaativaksi, eikä sitä ole läpäisty.
Romaanin alkuhetket tuovat mieleen Clinen Ready Player One -romaanin alun: niin dystooppisen maailman köyhyys kuin palkitseva pelikin yhdistävät romaaneja. Mieleeni juolahtikin, että näitä teoksia voisi olla kiinnostava vertailla; kenties tästä saa kehitettyä työhöni jotakin kiinnostavaa. Ongelma kuitenkin on se, että Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen teoksessa dystopian kuvailuun ei juurikaan käytetä aikaa: miljöön maalailu jää pariksi sivulausesutaisuksi. Tulevaisuuden maailmaan ei saa kunnon otetta, eikä ensimmäinen osa paljasta mitään siitä, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Kokeneemmalle lukijalle Parvelen, Sortlandin ja Pitkäsen luoma maailma jää tyhjäksi ja yksiulotteiseksi, ja kuvausten minimaalisuus jää harmittamaan.
Kuvausten vähyys on mielestäni ongelmallinen mutta myös kiinnostava kysymys. Vähän lukevia houkutellaan juonivetoisilla, pelinkaltaisilla teoksilla, joissa toiminta on keskeisessä osassa. Kun teoksen kohderyhmänä ovat selvästi pojat, luo romaani samalla käsitystä siitä, että poikien on oltava - tai he ovat - kiinnostuneita toiminnasta. Heikon lukijan kannalta toimintapainotteisuudessa on hyvät ja huonot puolensa. Action saattaa pitää mielenkiinnon yllä, mutta toisaalta mututuntumani sanoo, että heikot lukijat ovat juuri kuvausten tarpeessa: he tarvitsevat kuvailevaa, deskriptiivistä sanastoa, kokemuksia siitä, miten sanottua voidaan värittää. Ylenpalttista kuvailun ei tietenkään tarvitse olla, ja asian kääntöpuolena on vaikeaselkoisuus ja pitkäveteisyys: kuvailevat, paikallaan pysyvät kohtaukset ovat hankalia niille, joita lukeminen ei houkuttele. Helppolukuisuudessaan Kepler62:n avausosa on onnistunut. Myös tekstin sijoittelu toimii, ja kuvat tukevat tarinan rakentumista.
Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen teoksesta on helppo päätellä, että se on suunnattu vähän lukeville pojille. Kepler62:n maailma on hyvin miehinen. Vaikka kenestäkään hahmosta ei muodostu kovinkaan syvää kuvaa - mikä on suuri miinus - jäävät naiset taustatoimijoiksi, jonkinlaisiksi apureiksi ja päähenkilöiden toiminnan mahdollistajiksi. Jo Kalle Veirton Ohutta hauskaa kirjaa lukiessani mietin, miksi pojille suunnatun jätkäkirjallisuuden on oltava niin maskuliinista - eiväthän sukupuolet elä toisistaan eristyneissä maailmoissa. Valitettavasti Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen teos ei tarjoa muutosta siihen, että jätkäkirjallisuudessa päähenkilöinä ja toimijoina ovat pojat, että naiset jäävät sivurooleihin ja että teoksen tarjoamat ovat perinteisen maskuliinisia (pelaaminen, seikkailut, fyysisyys). Ari tosin itkee kerran, mutta tätä tunneryöppyä ei juuri avata.
Helppolukuisena ja juonivetoisena teoksena Kutsu epäilemättä onnistuu tavoittamaan osan lukijoistaan. Teoksen rakenne on tarkkaan mietitty: se päättyy houkuttelevasti niin, että lukijan on siirryttävä seuraavaan osaan saadakseen tietää, miten tulevaisuuden maailma on rakentunut ja mitä Arin ja Jonin tehtäväksi tulee. Kokeneemmalle lukijalle tämä ensimmäinen osa näyttäytyy ensimmäisenä lukuna, jossa lukijaa johdatellaan teoksen tarinaan - kokonaisvaltaisesta tarinasta on tämän osan perusteella vaikea puhua, koska teoksen lukemaanhoukuttelutehtävä on niin ilmiselvä.
Toisaalla: Katja pitää teosta lähes täydellisenä lasten- ja nuortenkirjasarjan aloitusosalle, joka koukuttaa koko perheen, ja myös Niinan mukaan aikuisetkin voivat innostua teoksesta. Morren maailma -blogissa ääneen on päässyt nuori lukija, ja Adalmiina päätyi ostamaan teoksen, ettei vie kirjastonkirjaa lukevilta lapsukaisilta.
Mä olen haaveillut siitä hetkestä kun ilmestyy ensimmäinen kirja, jossa päähenkilön sukupuolta ei määritellä suuntaan tai toiseen. Niin sanotun jätkäkirjallisuuden takana lienee ajatus siitä, että poika ei lue, jos päähenkilönä tai muuten merkittävässä osassa on tyttö, mutta tyttö lukee sukupuolesta huolimatta.
VastaaPoistaYlipäätänsä suhtaudun hieman skeptisesti kirjallisuuteen, jota markkinoidaan heikoille lukijoille suunnattuna. Eräs ystäväni, joka on aika heikko lukija ja ajattelee, että lukeminen on tylsää, innostui silmin nähden kun kerroin hänelle Apollinairen Hirveästä Hospodarista ja sen jälkeen on kysellyt muitakin vastaavia kirjoja. Hän ei tosin ole enää lapsi. Näkisin tärkeämpänä, että tarjottaisiin lapsille ja nuorille sitä luettavaa mistä he innostuvat eikä tehtäisi oletuksia.
Omana peruskouluaikana kaikki yritettiin laittaa samaan muottiin lukijoina, joka on omiaan tappamaan lukuhalut niin hyviltä kuin heikoiltakin lukijoilta. Uskoisin vahvasti, että ihmisen mielenkiinnonkohteet ovat merkittävämmässä osassa kuin ikä.
Kiitos kommentistasi! Sanoit hyvin sen, mitä minäkin ajattelen: poikien ei oleteta lukavan, jos keskeisenä hahmona on tyttö (tai naisoletettu). Olisi tosiaankin virkistävää lukea kirjallisuutta, jossa sukupuolta ei määritellä tai jossa tuodaan näkyviin vaikkapa androgyynien kokemuksia.
VastaaPoistaMinäkin olen miettinyt sitä, mikä merkitys "heikoille lukijoille" suunnatulla kirjallisuudella on. Olen kyllä sitä mieltä, että selkokieli on ehdottoman tarpeellinen niille, joilla on kielellisiä vaikeuksia (voi johtua monestakin tekijästä) tai jotka oppivat uutta kieltä. Useimmiten kyse kuitenkin lienee siitä, että nuoret eivät vain ole lukeneet tarpeeksi, jotta sana- ja rakennevarasto olisi kehittynyt. Silloin ei tietysti auta se, että lukee vain sitä, mitä osaa lukea, vaan on kannustettava myös sopivan haastaviin ja kielitaitoa rikastuttaviin teksteihin. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että luku- ja kirjoitustaitojen heikentyminen on nyt huomattu, ja asialle yritetään tehdä jotakin. Eiköhän näillekin jätkäkirjallisuuden teoksille löydy oma paikkansa sopivan lukijakunnan hyllykössä.
Mietin tätä siltäkin kantilta, että jos kirja alleviivaa tavalla tai toisella helppouttaan, innostaako se lukemaan. Ajattelin itseäni, joka olen heikko englannissa ja itsetunto osaamisen suhteen varmaankin huomattavasti matalammalla kuin osaamistaso. Helppoudellaan mainostetut englannin opukset ovat vain laskeneet itsetunnon entistä matalammalle. Jos ne tarjoavatkin ymmärtämiselämyksiä, pääni kääntää sen heti ajatukseen, että ei se nyt ollut yhtään mitään, tämähän on helppo, ja kuitenkin tuotti vaikeuksia -> olen huono. Jos teksti taas innostaa ihan oikeasti, löydän jostain mystisen halun saada tietää mitä siinä sanotaan. Varsinkin silloin yläasteella tuntui nöyryyttävältä palata ala-asteen kirjoihin. Edelleenkään innostusta ei löydy, mutta kyllä Wikipedian artikkelit ja Talentin juontajien kommentit houkuttelevat enemmän, koska ne on suunnattu kaikille -> olen hyvä ja pystyvä, vaikka en ymmärtäisikään ihan kaikkea.
PoistaTasokkaille lukijoille voi olla yhtä lailla alentavan tuntuista, jos sattuu nauttimaan ''heikkojen'' kirjoista. Miksi kirjoja pitää suunnata erityisesti kellekään? Olen saanut muutamia ärsyyntyneitä kommentteja klassikoiden lukemisestani, koska kuulemma yritän esittää jotain parempaa kuin muut. Kuulemma bloginikin on vain ärsyttävää snobbailua. Nämä kommentit surettavat. Toivoisin, että en välittäisi sellaista kuvaa. Tällaisessa kohdentamismarkkinoinnissa on siis heikkoja puolia ihan kaikille.
Minusta tämä Kepler62 on aivan mainio sarja, uusin osa on vielä odottamassa lukemistaan. Jo toisessa osassa mukaan tulee hyvin keskeinen naishahmo, eli korostetun jätkämäinen henkilökaarti monipuolistuu selvästi siitä eteenpäin.
VastaaPoistaOlen tämän vuoden työskennellyt erityisopettajana ja ollut mukana myös äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla ja opetuksessa. Monet nuoret ottavat hyvin tyytyväisinä selkokielisiä kirjoja luettavakseen, eivätkä koe (tai ainakaan kerro kokevansa) sitä sen kummemmin. Ovat vain iloisia, kun saavat luettua jotakin vaatimusten mukaan. Suomea toisena kielenä opiskeleville ne kirjat ovat pelastus, etenkin jos kielitaito on vielä kehittyvä. Toisaalta samassa ryhmässä opiskelee joku, joka lukee suveneeristi Kafkaa ja Proustia. (Siksi pidänkin peruskoulusta niin paljon, saa kohdata kaikenlaiset nuoret!)
Koululla on iso rooli lukemisen ja kirjallisuuden viestinviejänä, mutta kaikkea vastuuta emme mekään tietenkään voi kantaa. Malli tulee ennen kaikkea kotoa ja viiteryhmästä, sanoisin. Tosin joitakin heikompia lukijoita tai vähemmän lukevia olen onnistunut hieman tuuppimaan lukemisen maailmaan, kun olen innokkaana ollut vinkkaamassa mahdollista luettavaa koulun kirjastossa ja kyennyt tiivistämään juonia olennaiseen (kiitos sen, että jonkin verran luen itse nuortenkirjoja, mutta ennen kaikkea kiitän kirjablogeja kokonaisuudessaan, koska pelkästään lukemalla muiden bloggauksia pysyy myös sangen hyvin hajulla tuoreesta nuortenkirjallisuudesta), mikä on välillä vähän naurattanutkin nuoria.
Samaa mieltä selkokielestä - on oltava helposti lähestyttäviä tekstejä. Ja niin, kyllä lukemiseen vaikuttaa tosi paljon se, lukeeko ympäristö. Joku joskus suositteli, että koulun lukutunneilla pitää openkin lukea kaunokirjallisuutta, että nuoret saavat esimerkkiä. Ei olisi hullumpi tapa viettää työpäivää 😃
PoistaMinä olen kovasti pitänyt tästä kirjasarjasta (olen lukenut kaikki neljä osaa), olen vinkannut tätä ahkerasti lapsille ja lasten kommenttien perusteellakin kirja on menestys. Lisäksi sitä lainataan paljon kirjastosta.
VastaaPoistaItse en - hassua kyllä - kokenut kirjaa "jätkäkirjallisuudeksi" tai edes pojille kirjoitetuksi, vaikka toki päähenkilöt siihen antaisivat syytä. Ja toisessa osassa keskiöön astuu tosiaan tyttö, joten ehkä se on ainakin näin jälkikäteen monipuolistanut kuvaa kirjasarjasta.
Minä koen haasteeksi lasten- ja nuortenkirjojen kanssa juuri sen, että monet aikuiset haluaisivat niin kovasti lastensta tai oppilaidensa lukevan niitä omia suosikkeja tai samoja kirjoja, joita on luettu viimeiset 10-15 vuotta. Ei ne ole enää ajankohtaisia tai välttämättä kiinnostavia! Onkin kiva kuulla, että tutustut uudempaan kirjallisuuteen. Ja toivon, että monet tekevät saman ja uskaltavat tarjota nuorille uutta, heidän aikanaan kirjoitettua kirjallisuutta, joiden maailmankuva on usein myös jo nykyaikaisempi ;)
Hyvä kuulla, että sarjaan tulee naispuolisiakin henkilöitä. Ehsottomasti on tärkeää se, että nuoret lukevat uutta, omalle sukupolvelle suunnattua kirjallisuutta. Jos se sattuu tarkoittamaan sitä, ettei kirja lämmitä minua, niin sitten ei lämmitä. Tärkeintä, että nuoret nauttivat ja että olen äikänopena jokseenkin tietoinen nuortenkirjallisuussa tapahtuneesta.
VastaaPoista