perjantai 6. marraskuuta 2015

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu


Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
WSOY Pokkari 2010 (1970)
Suom. Kaarina Helakisa
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Oih, niin syksyinen. 

Homssu hiipi likemmäs käpälät suun edessä, hänen silmänsä olivat pyöreät ja pikimustat. Sähkön tuoksu voimistui voimistumistaan.
– Minä olen päästänyt sen karkuun, hän kuiskasi. – Se on olemassa, ja nyt minä olen antanut sen mennä.
– Minkä sinä olet päästänyt karkuun? kysyi Vilijonkka huolestuneena.
Homssu pudisti päätään. –En tiedä, hän sanoi.
On marraskuu. Muumiperhe on purjehtinut pois, mutta laakson muut asukkaat kaipaavat perhettä.

Muumi-tarinat: Tutustuin Muumi-kirjoihin vasta opintojeni alkuvuosina, muutama kesä sitten. Silloin luin lähes kaikki kirjat lyhyen ajan sisään: tuli vain sellainen olo, että nyt niihin on tutustuttava. Muumilaakson marraskuusta tuli suosikkini. Se kuvaa mielestäni niin hyvin ihmisyyttä, onnellisuuden kaipuuta ja tavoittelua, elämän haasteita ja pettymyksiä, että se on symboleiltaan ja merkityksiltään yksi parhaita koskaan lukemiani. Olen monesti miettinyt, että kirjoihin pitäisi palata uudestaan, ja marraskuu tuntui oikealta ajankohdalta. En pettynyt. Muumilaakson marraskuu on edelleen koskettavaa, vaikuttavaa ja syvällistä luettavaa. Se on kaukana lastenkirjasta - minusta sen sanoma on tarkoitettu aikuisille.


Perhe: Muumilaakson marraskuu on kertomus perheistä. Se on kertomus hahmoista, jotka ovat jääneet yksin tai ovat valinneet jäädä yksin, ja se on kertomus hahmoista, jotka kuitenkin salaa kaipaavat perhettä. On kiinnostavaa seurata, millaisia odotuksia laakson asukkailla muumiperheestä on: he ihailevat vieraanvaraisuutta, onnen tunnetta aamuisin, uusille vieraille tarjottavia salonkikahveja. Muumiperheeseen kohdistetaan paljon positiivisia odotuksia, ja samalla heitä pidetään hieman kummallisina, erikoisina. Muumilaakso symboloi ideaalia onnea, unelmakuvia. Se näyttäytyy perheonnen tyyssijana mutta putoaakin tarinan aikana realistisemmaksi: Muumiperhe ei olekaan aina paikalla vaan on lähtenyt, sanaakaan sanomatta, jonnekin. Yksinäisyys ja pettymys kaikuvat Muumilaakson marraskuun sivuilla. Vierailijat kaipaavat Muumilaaksoon mutta sinne päästyään ovat hämillään. Missä kaikki ovat? Mitä on tapahtunut? 
 "Kuvitelma perheen tapaamisesta oli kasvanut niin valtavaksi, että se uuvutti häntä. Hänen päätään alkoi kivistää joka kerta kun hän ajatteli Muumimammaa. Tämä oli muuttunut niin täydelliseksi ja lempeäksi ja lohduttavaksi, että se oli sietämätöntä; Muumimammasta oli tullut suuri sileä ympyriäinen pallo, jolla ei ollut kasvoja. koko Muumilaakso oli käynyt epätodelliseksi, talo ja puutarha ja virta olivat enää vain varjonäytelmän kulisseja, ekä homssu tiennyt enää mikä oli todellista ja minkä hän vain kuvitteli. Hän oli joutunut odottamaan liian kauan, ja nyt hän oli vihainen."

Ihmisyys: Rakastan Muumilaakson marraskuussa erityisesti sitä, miten paljon se tulvii symboliikkaa ja merkityksiä. Se on kuvaus erilaisista hahmoista - erilaisista ihmistyypeistä - ja heidän käännekohdistaan. Kukin lähtee syksyn tullen omalta mukavuusalueeltaan, sieltä, missä on tottunut olemaan. Pidin romaanin talosymboliikasta, siitä, miten huoneet ovat kolkkoja ja tyhjiä, vaatekaapit täynnä pölyä ja sumeita peilejä. Pidin myrskyistä ja tuulista, jotka ravistelevat Muumilaakson vieraita. Erityisesti minua koskettivat tällä lukukerralla se, miten Vilijonkka toivoo ikkunan väliin jääneen rievun olevan uusi ja kestävä, sekä se, miten Hemuli yllättyy havaitessaan, että hänkin on korvattavissa ja siten oikeutettu tekemään, mitä hän haluaa. Lohdullista, että kaikkien kamppailujen ja pohdiskelujen jälkeen on kuitenkin havaittavissa hentoja otteita elämään:
"Hemuli voi niin pahoin ettei hän kyennyt ajattelemaan, ja niinpä hän ohjasi vaistonsa varassa, ja äkkiä hän osasi ohjata, purje pullistui tuulesta ja jolla pyyhälsi tasaisesti pitkin rannikkoa suurten laineiden kantamana."
Blogimaailmassa Muumilaakson marraskuusta ovat kirjoittaneet muun muassa Leena Lumi,Kirjakaapin kummitus -blogin Jonna ja P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti