tiistai 3. marraskuuta 2015

William Shakespeare: Romeo ja Julia

William Shakespeare: Romeo ja Julia
WSOY 2006
Suom. Marja-Leena Mikkola
191 s. (ilman esipuhetta 160 s.)
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Ahaa. Siis tällainen tämä on.

Tai liian aikaisin; aavistelen pahaa/jokin armoton ja pelottava seuraamus/jokin määräaika, tähtiin kirjoitettu/ alkaa tämäniltaisista juhlista ja päättää/ rintaani piiloutuvan kurjan elämän/ ennenaikaiseen ja kammottavaan tuhoon./ Mutta se, joka kulkuani ohjaa,/ suunnan määrätköön. Matkaan, hauskat veikot.
Näytelmien, tragedioiden ja rakkaustarinoiden klassikko: sukujen välisen vihan erottamat nuoret, ensirakkaus ja heidän tuhonsa.

Sivistys: On teoksia, jotka kuuluu lukea. Vai onko? Romeo ja Julia on pitkään ollut lukulistallani, onhan se kaikkien aikojen rakkausklassikko, tragediaklassikko. Tarina on tuttu, totta kai, mutta pidin tärkeänä teoksen lukemista. Ihan vain siksi, että Romeosta ja Juliasta puhutaan niin paljon.

Tasaisuus: Romeo ja Julia ei sävähdyttänyt minua millään erityisellä tavalla. Ehkä se johtui siitä, että tarina oli niin tuttu. Tiesin, mitä odottaa, ja draama luettuna ei osu minuun kaikista voimakkaimmin. Olin lukukokemukseeni vähän pettynytkin: odotin huumaavaa klassikkoa, jotakin omaperäistä, mutta nykylukijana en pystynyt Sheakespearen klassikon omalaatuisuutta tavoittamaan. Romeon ja Julian tarina on kuultu niin monena versiona, niin monena sananlaskuna ja vertauskuvana, että alkuperäisteos ei tarjonnut minulle paljoakaan. En osannut pitää sitä uniikkina.

Hämmästys: Hämmästyin Romeossa ja Juliassa muutamaan otteeseen. Ensimmäisen kerran hämmennyin sivuhenkilöiden rivoudesta ja selkeistä seksiviittauksista. Ai tällainenko tämä klassikko onkin! Toisen kerran hämmästyin siitä, että en uponnut rakastavaisten maailmaan sen kummemmin. Lueskelin teoksen kahdessa illassa läpi, ja sen suurin anti lienee siinä, että voin nyt sanoa lukeneeni kirjan. Sekin toki ilahdutti, että draama esittää kaikki tragedian ja aikakautensa tyypillisimmät piirteet: on suuria tunteita, kuohuntaa, itsemurhia ja murhia. Lopuksi kaikki tärkeät henkilöt kuolevat. Näinhän tragediasta opetetaan. Kiinnostavaa on, että esipuheessa (jota luin vähän matkaa) muistutetaan, että omana aikanaan Shakespeare oli genrensä pioneeri.

Käännös: Ulkomaisia klassikoita haeskellessani olen kohdannut usein saman ongelman. Haluaisin lukea teoksen mahdollisimman vanhana käännöksenä, en nykyaikaisena massapainoksena, en uudistetulla ja nykyaikaistetulla kielellä. Haluan klassikon olevan mahdollisimman lähellä sitä, mistä se on käännetty (joskin on hyvin tulkinnanvaraista, voiko tätä sanoa ensimmäisistä käännöksistä), mahdollisimman vanhahtavaa kieltä (se kuuluu vanhoihin klassikoihin). Sen takia pohdin, haluanko lukea vuoden 2006 käännöstä. Onko siinä jäljellä mitään vanhahtavaa (toki ymmärrän, ettei alkuperäisteoksen alkuperäiskieltä voi mitenkään jäljentää), vai onko se pyritty tekemään helppolukuiseksi? Muita suomennoksia ei ollut tarjolla, joten en osaa vastata pohdintoihini. Kaiken kaikkiaan lukemani oli kuitenkin helppoa, kevyttä, nopeasti käsiteltyä. En ole varma, olisiko sen pitänyt olla muunlaista.

Marraskuun lukuhaaste: Ehdin jo kuun ensimmäisenä päivänä pelästyä, että lukutavoitteet jäävät heti alkuunsa. Myöhemmin muistin kuitenkin kahlanneeni Shakespearea eteenpäin, ja olenpa tarttunut myös Roope Lipastin uusimpaan. Tällä hetkellä näyttää siis valoisalta, ja kolmekymmentä sivua päivässä on sujahtanut ohi helpostikin. Saa nähdä, miten pitkälle tätä jatkuu - työt kun pitävät kiireisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti