lauantai 28. marraskuuta 2015

Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat. Kirja yksi: Haltijan kirja

Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat. Kirja yksi: Haltijan kirja
WSOY 2004 (2003)
Suom.Ulla Lempinen
125 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Hih. Ollapa vielä 12-vuotias lukutoukka!
Oven narahdus säikäytti hänet istumaan. Oviaukossa seisoi hahmo, jolla oli muodoton valkea kaapu ja pitkät tummat hiukset. Jared liukui sängystä niin nopeasti, ettei edes huomannut sitä. "Minä se vain olen", hahmo sanoi. Se oli yöpukuinen Mallory. "Taisin kuulla sen sinun oravasi."

Kolme sisarusta uudessa kodissa: mysteereitä, salahuoneita ja yliluonnollisia olentoja...


Lapsuuden lukuinto: Olen viime aikoina muistellut lapsuuden lukuintoani. Yksi syy siihen ovat kirjavinkkarit, jotka ovat vierailleet omilla oppitunneillani. On ollut ihana nähdä, miten innostuneesti nuoret osaavat puhua kirjoista ja lukemisesta. Sen lisäksi, että olen itsekin saanut hyviä lukuvinkkejä, olen nauttinut nuorten aidosta esiintymis- ja lukuilosta. Olen muistellut, millainen olin itse varhaisteini-iässä: ahmin kirjoja valtavia määriä. Lasten- ja nuortenkirjat olivat toki keskimäärin ohuempia kuin aikuisten romaanit, mutta vietin paljon aikaani kirjojen parissa. Vapaa-ajanviettotapani eivät ole tietenkään muuttuneet, mutta tietty lapsenomainen innostus on kadonnut. 

Muistot: Muistan lukeneeni Spiderwickin kronikoiden ensimmäiset viisi kirjaa alakoulussa (kirjastossa yllätyin: sarjasta on tullut muutaman kirjan sisältävä kakkososakin), joten Kirjan vuoden haasteesta kuittaantuu kohta  39. Innostuin näistä kirjoista, enkä nyt uudelleen lukemisen jälkeen sitä ihmettele. 11-12-vuotiaana vietin suurta seikkailuikää, pidin Viisikoista, Neiti Etsivistä ja Mystery Clubista. Harry Pottereitakaan ei sovi unohtaa. Spiderwickin kronikat sopii samaan genreen: kirjassa on vanha, mystinen rakennus, salaovia ja -huoneita, kummallisia olentoja ja väärinymmärrettyjä lapsia. Kuvituskin on kerta kaikkiaan hieno ja tunnelmallinen.

Miespuoliset toimijat: Haltijan kirjassa kiinnitin huomioni lähinnä siihen, että kolmesta sisaruksesta päähenkilöksi nousee Jared. Hän on kärsinyt vanhempien erosta eniten, ajautunut koulussa vaikeuksiin eikä tule otetuksi vakavasti. Jared on jollakin tavalla hyvin sympaattinen päähenkilö - voin hyvin kuvitella, että lasten ja varhaisnuorten on helppo samastua häneen - ja hän on malliesimerkki siitä, miten itsensä vähäpätöiseksi kokeva ihminen voi ajautua suuriin seikkailuihin. Aikuislukijana en kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä, miksi isosisko Mallory jäi niin vähäiseen rooliin. Sen sijaan, että kaikki kolme sisarusta olisivat olleet tasavertaisia toimijoita, aktiivisimmaksi toimijaksi nousee miespuolinen henkilö. Hän haaveilee siitä, että on muutaman vuoden kuluttua vahvempi kuin siskonsa, ja kokee tarvetta selvittää talon mysteerit. Mallory jää taustalle äitimäiseksi, huolehtivaiseksi hahmoksi, josta paljastu perin naisellinen, ylitunteellinen puoli: kun hän herää hiukset sängynpäätyyn sidottuina, hän kirkuu ja itke. En voinut olla miettimättä, millaisia sukupuolirooleja Spiderwickin kronikat, hienoudestaan huolimatta, välittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti