maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun mietteet

On hassua aloittaa joulukuu pimeydessä ja lumettomuudessa, mutta se on näköjään tullut tavaksi. Tämän joulukuun alku on kummallinen ja erikoinen: ensi viikolla annan ensimmäistä kertaa elämässäni arvosanoja välitodistuksiin. Melkoinen vastuu, ja hieman kauhistuttaakin. Lähiaikoina on luvassa roppakaupalla töitä, mutta haaveilen yhä, että luen ensi kuun puolella sata kirjaa täyteen. Viisi puuttuu.

Tässä kuussa puolestaan selätin seuraavat teokset:

Amirin ja Khalilin sarjakuvaromaanin Zahran paratiisi, joka ravisteli ajankohtaisuudellaan ja traagisuudellaan,

William Shakespearen ikiklassikon Romeo ja Julia, joka pettymyksekseni ei herättänyt minussa suuria tunteita,

Tove Janssonin suuresti rakastamani Muumilaakson marraskuun,

minulle aiemmin tuntemattoman Pääskysen Sielut, joka nousi Finlandia-ehdokkaaksikin,

Hannele Richertin sarjakuvakokoelman Sielun koostumus, joka kertoi juuri siitä, mistä kirjallisuuden pitäisi mielestäni kertoakin,

Lindstedtin Finlandia-palkitun, ainutlaatuisen Oneironin, johon en kuitenkaan varauksetta ihastunut,

Juha Vuorisen Kristianin teinivuodet, jota nolostelin ja jonka olin unohtaa tältä listalta

sekä DiTerlizzin ja Blackin lapsuusmuistoja herättävän Spiderwickin kronikat -sarjan avauksen Haltijan kirja.

Marraskuinen kirjahaaste sujui osaltani niin, että useimpina päivinä luin yli kolmekymmentä sivua, monena päivänä enemmänkin. Montaa kirjaa aloitin mutta jätin kesken, kun en hyviksi todennut. Joinakin päivinä en ehtinyt enkä jaksanut keskittyä lukemiseen, ja jätin tilastoimisen sikseen. Lopulta tulin lukeneeksi minulle aika tavallisen määrän kirjoja. Kaikki kahdeksasta ylöspäin on töiden ja jonkinlaisen deittailun oheen ihan hyvä suoritus.

Joulukuuta odotan innolla. Joululoma on minulle lukuaikaa, ja sellaisena aion sen pitää tänäkin vuonna, jatkuvatpa työni eli eivät. Sijaisuuden jatkumisesta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta sen osaan jo arvata, että lomani on palkaton. Siispä se on myös vapaa suunnitteluvelvollisuudesta. Nuoren opettajan tuntemuksista voisi kirjoittaa erillistäkin blogia, mutta mainittakoon tässä yhteydessä sen verran, että on sekä hurjaa että haikeaa päättää ensimmäinen lukukausi opettajana. Minä ja oppilaani olemme vähitellen tajuamassa sen, että minä tosiaan opetan ja olen opettaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti