torstai 31. joulukuuta 2015

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö
Suuri Kurpitsa 2015
112 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Oh.
Sarjakuva Vilmasta, joka pääsee kesätöihin mielisairaalaan, näkee tarinoita hulluudesta ja pohtii omaa suhdettaan normaaliuteen.

Sarjisinto: Vuoden loppupuolella olen lukenut joitakin sarjakuvia. Suorastaan tuntuu, että olen koko ajan bloggaamassa sarjakuvateoksista. Se tuntuu itsestäni vähän hassulta: en ole koskaan kokenut sarjakuvia kirjallisuudeksi enkä myöskään osannut arvostaa niiden taidearvoa tarpeeksi. Tänä vuonna olen kuitenkin lukenut monta vakavasti otettavaa, tärkeitä tarinoita kertovia sarjakuvateoksia. Mielisairaalan kesätyttö on ehdottomasti yksi niistä.

Raja: Mielisairaalan kesätyttö kysyy, kuka on hullu, kuka normaali ja missä raja kulkee. Miten sairaat ja terveet eroavat toisistaan - vai eroavatko he? Voiko sairautta, terveyttä tai normaaliutta määritellä? Kesätyössään mielisairaalan laitoshoitajana Vilma näkee erilaisia ihmiskohtaloita, tunteellisia tarinoita. Tärkeä osa juonta on Vilman oma pakkomielteisyys, laihuuden tavoittelu, anoreksia. Työssään Vilma näkee, mihin mielenterveysongelmat voivat johtaa, mutta samalla havaitsee senkin, että ongelmia on myös muilla. Erityisen kiinnostavaa Rintasen teoksessa on, miten Vilman tarinaa verrataan Venlan, potilaan, tarinaan. Teoksen loppupuolella vierekkäiset ruudut kuvastavat toisaalta tyttöjen samanlaisuutta ja toisaalta erilaisuutta. 

Ravisteleva: Mielisairaalan kesätyttö on koskettavaa ja kiinnostavaa luettavaa. Sen päähenkilöön on helppo samastua: tunnollinen, kontrollinhaluinen tyttö. Ulkonäköpaineita. Menestyspaineita. Teoksessa on kiinnostavia vastakohtia, Vilman omat ajatukset ja pakkomielteet heijastuvat potilaiden sidottuun, suljettuun elämään ja elämäntilanteeseen, jossa oma kontrolli ajatuksiin ja sairauteen on kadonnut. Rintasen piirrostyyli ei ole aivan sitä, mistä itse pidän, mutta toisaalta lukiessa tuntui, että tyyli, sävyt ja värit vaihtelevat osuvasti kunkin osion tunnelman mukaan. Väri- ja viivamaailmassa on jotakin pelottavaa ja synkkää, ja samalla se sopii mainiosti teoksen tunnelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti