torstai 24. joulukuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus

Ian McEwan: Lapsen oikeus
Otava 2015 (2014), Otavan kirjasto
Suom. Juhani Lindholm
222 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Hmm!  
Hyvää, lämpöistä joulua! Meille saapui sittenkin valkea joulu: eilen satoi maan valkeaksi ja maiseman kauniiksi. Olen kiitollinen. 

McEwanin romaani Lapsen oikeus on vuoden 101. kirjani. Olen lukenut tänä vuonna hurjasti, ja ensi vuonna haluan lukea yhtä paljon. Tänä iltana on odotettavissa lisää luettavaa, kunhan joulupukki saunan aikaan käy tuomassa lahjat. Pidän joulusta ja sen perinteistä. Tänäkin vuonna aion lahjojen jakamisen jälkeen uppoutua nojatuoliin lukemaan uusia kirjoja.

Romaani oikeudesta, etiikasta ja oikeudenjakamisesta. Mikä on lapselle parasta? Kuka parhaasta voi päättää? Missä määrin oikeudenjakajan elämä on eettistä ja moraalisesti hyväksyttävää?

 "Varallisuus ei yleensä tuonut mukanaan onnea. Vanhemmat oppivat nopeasti juridiikan sanaston ja lain hitaat toimintatavat ja huomasivat ällistyksekseen joutuneensa julmaan taisteluun ihmistä vastaan, jota kerran olivat rakastaneet. Ja kulisseissa pikku Benit ja Sarahit, levottomat pojat ja tytöt, joista oikeuden asiakirjoissa puhuttiin pelkillä etunimillä, takertuivat toinen toisiinsa sillä välin kun jumalat heidän yläpuolellaan taistelivat viimeiseen veripisaraan läpi perheoikeuden, ylioikeuden ja muutoksenhakuoikeuden eri asteiden.
Kannanotto: McEwan ottaa romaanissaan kantaa. Lapsen oikeus pohtii eettisesti kyseenalaisia tilanteita: mikä on oikein, kun sairastunut lapsi ja tämän perhe haluaisivat kieltäytyä verensiirrosta uskonnon takia? Mitä voimme tuomita - ja kuka voi tuomita? Onko Fionalla, perheoikeuden tuomarilla, oikeus päättää asiasta, pystyykö hän siihen? Voiko toinen ihminen päättää toisen ihmisen elämästä? McEwan nostaa kirjassaan esille tilanteita, joissa oikeutta käydään lapsen kustannuksella. Voivatko aikuiset päättää, mikä lapselle on parasta? Lapsen oikeus herättää monia kysymyksiä.

Monitasoinen: Pidän Lapsen oikeudessa sen eri tasoista, kerrostumista. Pidän siitä, miten sen keskeiset teemat - moraali, oikeudet - sekoittuvat keskenään. Päähenkilöä on kiinnostava seurata, sitä, miten oikeudenjakaja sortuu itse eettisesti epäilyttävään toimintaan, käyttää keskusteluissaan epäammattimaisia taitoja. Fionan elämä muuttuu hallitusta, hyvin järjestetystä lähes päinvastaiseksi: on suorastaan ivallista, että perheoikeuden tuomari kohtaa omassa perhe-elämässään suuria vaikeuksia. McEwan tarkastelee Fionan elämän kiemuroita kiinnostavasti.

Yksinkertaisuus: Pidän McEwanista sen takia, että hänen kerrontansa on toteavaa ja yksinkertaista. Vain musiikkiosiot eivät minulle auenneet. Lapsen oikeuden juoni on ovela: keskikohdalla luulin kaiken jo ratkenneen. Sitten kuitenkin tapahtuu taas, ja aiempaa on tarkasteltava uudesta näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti