torstai 10. joulukuuta 2015

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden
Like 2015 (2015)
Suom. Terhi Kuusisto
319 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Huh.  
"Historia riisti meiltä kohtalomme. Nurin kohtalon oikku paiskasi niin kauas kotoa, ettei mikään hänen ympäristössään mustuttanut mitään palestiinalaista, ei edes juuriltaan kiskottujen maanpakolaisten elämä. Siksi oli kohtalon ivaa, että hänen elämänsä heijasteli palestiinalaiselämän perustotuutta: maan ja perinnön menetystä, karkotusta. Sitä että elämä yksin maailmassa, ilman perhettä, klaania, maata ja valtiota merkitsee toisten armoille jäämistä. On niitä, jotka säälivät, ja niitä, jotka käyttävät hyväkseen ja vahingoittavat."
Romaani palestiinalaissuvusta, naisista ja länsimaalaistuneen tytön kotiinpaluusta. Romaani väkivallasta ja siitä, mitä meille ei kerrota.

Perhekulttuurit: Abulhawan romaani on kertomus perheen merkityksestä. Se kertoo palestiinalaismuslimien yhteisöllisyydestä, perheen tärkeydestä ja kunniasta, toisista välittämisestä. Se asettaa vastakkain kaksi perhekulttuuria: sen, jossa perhe koostuu koko suvusta, naapureistakin, ja sen, jossa yksilö pitää huolen itsestään. Romaani toistaa sinänsä ihan ansaittuakin länsimaista perhekuvaa, jossa puolisot eroavat, hylkäävät lapsensa, ovat tunnekylmiä ja valitsevat uusiksi puolisoikseen hyväksikäyttäjiä. Nykyajan individualistista, verisiteet unohtavaa kulttuuria verrataan palestiinalaiseen perheyhteisöön, jossa sukulaissuhteista pidetään parempaa huolta. Lukiessani nautin nimenomaan jälkimmäisestä kuvauksesta: siitä, miten toiset perheet ja toiset kulttuurit pyrkivät huolehtimaan toisistaan. Amerikassa kasvaneen Nurin kohtalo nostatti toki sekin tunteita pintaan, mutta samalla koin tarinan liiankin tutuksi: eikö länsimaisessa kulttuurissa ole enää jäljellä onnellisia perheitä? 

Suhteellisuus: Abulhawan Jeninin aamut on yksi vaikuttavimmista teoksista, joita olen koskaan lukenut. Se oli silmittömän raaka, julma ja kamala, ja juuri siksi niin kiinnostava. Sininen välissä maan ja veden on lempeämpi, mutta se tuo esille julmuudet, joita Lähi-idässä tapahtuu. Raiskaukset, murhat, pommitukset ja kidutus varjostavat romaanihenkilöiden arkea. Omat huolet tuntuvat mitättömiltä, kun pohtii, että toisaalla arki on tällaista. 
         Suhteellisuus näkyy romaanissa myös toisella tavalla. Abulhawan romaani on yksi näkökulma sotaan, 
Abulhawan näkökulma on kiistämättä tärkeä ja liiaksi vaiettu. Mitä oikeastaan tiedämme palestiinalaisista? Sininen vedessä taivaan ja veden tuo esiin uusia, avartavia huomautuksia maailmamme tilasta. Toisaalta se asettaa vastakkain monia asioita: palestiinalaiset ja juutalaiset, yhteisöllisen ja yksilöllisen perhekulttuurin. Länsimaalaisten silmät on syytäkin saada auki, mutta onko Nurin amerikkalaisuus lopulta väärin? Onko se asia, josta on päästävä eroon?

Aavistus: Sininen välissä taivaan ja veden sisältää elementtejä, joita voi aavistaa etukäteen. Niputan tämän kirjan samaan kategoriaan esimerkiksi Benmalekin Rakkaus vailla toivoa -romaanin ja Adichien Kotiinpalaajien kanssa. Länsi ja itä kohtaavat, joku muuttaa olosuhteiden pakosta pois mutta palaa juurilleen. Vastakkainasettelut näkyvät ihmissuhteissa, niiden mahdollisissa onnistumisissa ja seurauksissa. Vaikka tarina tietyllä tavalla tuntuikin tutulta, se ei haitannut. Pidän tämäntyylisistä kirjoista ja niiden sanomasta. Niissä on jotakin turvallista tavallisuutta, ja samalla ne väistämättä avartavat lukijan maailmankuvaa ja -tietoutta.
 "Vähän siltä minusta tuntuu, Nzinga. Niin kuin ei olisi mitään pitämässä koossa. Niin kuin minut olisi tehty mistä sattuu yhteen teipatuista palasista, ja koko kasa voisi levitä, jos heilun liikaa tai puhun liian kovaa tai jotain", Nur sanoi.
Lue myös Norkun, Tiina Tontun, bleuen ja Kristan kokemukset kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti