torstai 2. helmikuuta 2017

Lapsuuden lempparit: Jade-sarja (Taru Mäkinen)

Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi
Tammi 1992
117 s.
Pisteitä: 2/5
Tunnelma: Plääh. 
- Janni, poika sanoi perään, mutta tyttö ei pysähtynyt. Hän palasi ulos, sulloi hiukset lakin alle ja pani silmälasit taskuun. Hän tunsi ettei ollut Janni. Tieto muuttuneesta ulkonäöstä antoi rohkeutta: tämä oli kuin leikkiä tai näytelmää. Ja ainakin tämä oli seikkailu.
Nuortenjännäri Jannista, joka pääsee ryöstäjäjengin jäljille.

Monella lukijalla tuntuu olleen oma Viisikko-, SOS-, Neiti Etsivä - ja Salaisuus-aikakautensa. Silloin piti päästä lastenjännäreiden ääreen säännöllisesti, ahmia sarjojen monetkymmenet seikkailut ja aloittaa sitten alusta. 

Jade-sarjaan liittyy eräs hämmentävä, surullinen lapsuusmuisto. Oli vuosi 2004, joulukuun 26. päivä. Thaimaan tsunami oli järkyttänyt koko maailmaa. En muista tarkalleen, olinko lukemassa tuolloin Jade-sarjaa vai kirjoittamassa omaa tarinaa Jade-nimisestä henkilöstä (yhä vieläkin Jade on minusta hieno nimi). Olen kuitenkin muistavinani, että teksti-tv:tä selatessamme silmäni osuivat Jade-nimeen. Se kuului Thaimaassa kadonneelle, noin minun ikäiselleni (olin silloin 12) tytölle. Jollakin tavalla kokemus oli taikauskoisen pelottava.

Itse Jade-sarjan avausosassa ei juuri kovin surullisissa tapahtumissa liikuta. Kyse on klassisesta lasten jännitysromaanista, jonka päähenkilönä seikkailee kohderyhmää hieman vanhempi tyttö, Janni. Jannin äiti on poliisi, ja kas vain, Janni pääsee jyvälle naapustossa liikkuvasta ryöstöjengistä...

Kiinnostavaa Jade ja autiotalon jengi -kirjassa on se, että päähenkilö, Janni eli Jade, kuvataan tummaihoiseksi: hänen isänsä on alkujaan chileläinen. Romaani on kirjoitettu 1990-luvun alussa (itse asiassa syntymävuonnani), eikä nuortenkirjoissa muutenkaan näy paljoakaan rodullistettuja. Jannin elämään voisi saada syvemmänkin katsauksen; nyt rodullistettujen elämää käsitellään lähinnä siinä, kun Tari haukkuu Jaden isää mutakuonoksi. Jade suuttuu ensin, mutta antaa sitten anteeksi, lopulta termistä tulee heille jopa hauska. Sitä en oikein voi ymmärtää. 

Onnistunutta romaanissa on Jannin oleminen toisaalta omana itsenään, toisaalta Jadena. Jaden roolissa Janni pääsee irti lukutoukkaolemuksestaan ja tuntuu saavan elämästään irti enemmän kuin mihin hän on aiemmin uskaltanut. 

Täytyy todeta, että Mäkisen kirja on minulle lopulta melkoinen pettymys. Kerronta on kuivaa ja varsin epänuorekasta; Mäkinen tuntuu saarnaavan. Juoni etenee suhteellisen toimivissa dialogeissa, mutta sen sijaan kerrontakatkelmat ovat lähinnä miljöökuvauksia, varsin kömpelöitä sellaisia - en välitä tietää, millaisia huonekaluja kullakin hahmolla kotonaan on...

2 kommenttia:

  1. Kirjan nimi vaikuttaa jotenkin tutulta, mutta kansikuva ei kyllä herätä minussa mitään muistoja, eikä kyllä tuo juonikuvauskaan. Ehkä en sitten koskaan olekaan lukenut tätä kirjaa, vaikka niin aluksi luulinkin. Jade on kaunis nimi. Muistaakseni pikkusiskolla oli sen niminen kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjaanhan kuuluu ties kuinka monta osaa, ehkä olet lukenut jonkin muun? Kansikuva on muutenihastuttavan 90-lukua... :D

      Poista