maanantai 6. helmikuuta 2017

Lapsuuden lempparit: Enid Blytonin Salaisuus-sarja

Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus
WSOY 1998 (1962)
Suom. Lea Karvonen
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Ha! Lajissaan viihdyttävä.

-          Kuulkaa, sanoi Kris äkkiä. – Kuulkaa! Minä sain aatteen!

Kris sai usein aattita eivätkä ne hullumpia olleetkaan. Kaikki katsoivat odottavina häneen.

-          Minkä aatteen sinä nyt sait? kysyi Larry-veli.

-          Me ryhdymme etsiviksi! sanoi Kris. – Me yritämme itse ratkaista, kuka sytytti tuvan palamaan.

-          Etsiviksi! sanoi Bes haaveksien. – Voi, miten tahtoisin olla oikea etsivä. Olen varma, että olisin kauhean hyvä.

Muuan huvimaja palaa, ja naapuruston lapset perustavat etsiväkerhon. Taattua lastenjännitystä.

Viisikot kuuluivat elämääni alakoulussa, mutta tuon monikymmenosaisen sarjan ohella muistan hullaantuneeni vähintään yhtä paljon, ehkä vähän enemmänkin, Blytonin Salaisuus-sarjaan. Sen idea on lähes samankaltainen kuin Viisikon: kyse on neljän lapsen (kahden pojan, kahden nuoremman tytön) ja yhden koiran seikkailuista. Salaisuus-sarjassa, ainakaan tässä juuri lukemassani ensimmäisessä osassa, ei syödä yhtä paljon kuin Viisikoissa - joskin etsivät lopettavat tehtävänsä aina teeajaksi - mutta rötöksiä pääsevät nämäkin nuoret ratkaisemaan. 

Luin sarjan avausosan yhdeltä istumalta: Blyton kirjoittaa noepasti etenevää, helposti luettavaa tekstiä. Monille lasten jännärikirjoille tyypillisesti tämäkin kirja etenee dialogeissa, joissa lapset jakavat tietojaan ja pohtivat syyllisiä.  

Palaneen talon salaisuus kertoo eräästä ilkeästä herra Hicksistä ja siitä, miten tämän työmajana toimiva huvimaja palaa. Larry, Riki, Kris ja Bes päättävät alkaa selvittää asiaa, ja mukaan liittyy myös Pulla. Palaneen talon salaisuus on hauska kuvitteluleikki, jossa lapset saavat pääosan ja aikuiset jäävät taustalle ilkeiksi hahmoiksi. Voin hyvin ymmärtää, miksi intoilin tästä sarjasta viidennellä luokalla.

Rikoksen ratkaisemisen ohella sarjan avausosa kuvaa lasten välisiä suhteita. Larry, Riki, Kris ja Bes tuntevat toisensa jo entuudestaan, Pulla eli Fredric liittyy heidän joukkoonsä teoksen alussa. Aikuislukijana kummastelin sitä, että lapset pilkkaavat pulleaksi kuvattua Fredriciä ja päättävät kutsua tätä varsin loukkaavalla nimellä - lempinimi näyttää tulleen jäädäkseen, vaikka se on aika asiaton, kun muiden lempinimet ovat väännöksiä oikeista nimistä. Bes, joukon nuorimmainen, saa hänkin osakseen syrjintää, kun vanhemmat lapset eivät usko niin pienen voivan auttaa heitä. Blyton johdattelee lukijan pohtimaan ihmissuhteiden moraalia, mutta pitää sukupuoliroolit jokseenkin tiukasti paikoillaan. Kris ja Bes ovat tyttöinä taustalla, kun taas vanhin poika, Larry, saa heti johtajuuden itselleen. Miehet toimivat, naiset ajattelevat ja avustavat. 

On muuten huomautettava, että lukemani painos on täynnä painovirhepaholaisia. Krisin nimi puuttuu takakannesta kokonaan - vaikka siinä mainitaan Viisi Etsivää, lasten nimiä on vain neljä. Hämmentävää on sekin, että kansikuvassa on vain neljä lasta sekä tietysti inhottava poliisi; Nonoa ja Pullaa ei kanteen ole mahdutettu. 

Osallistun teoksella Lapsuuteni kirjasuosikit - sekä Helmet-haasteisiin.

2 kommenttia:

  1. Pitääpä joskus kaivaa vanhempien kaapista Enid Blytonit esiin. Äitini vanhoja SOS-kirjoja on paljon, sitten Viisikkoja muutamia myös. En muistanut edes lukeneeni tätä Salaisuus-sarjaa, mutta kansikuvan ja kuvailusi perustella olen näitäkin lukenut! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta todellakin! SOS-sarjaa luin taatusti itsekin pienenä, nyt kiinnostaisi Blytonin elämäkerta. Viisikot ovat tietysti klassikko, joita tosin ei kannata lukea, kun nälkä on pahimmillaan. Voi sitä kakkujen ja leikkeleiden ja voileipien määrää!

      Poista