keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
301 s.
Pisteitä: 4/5
"Mikä tuo erityinen tehtävä oli, ja oliko se suuri vai pieni, siitä pojalla ei ollut aavistustakaan, mutta hän tiesi, että se liittyi maisemaan, jonka hän sillä hetkellä näki: hitaasti putoilevan lumen kauneuteen, hiutaleiden symmetriaan, alkavan talven hiljaisuuteen, kylmän illan kirpeyteen ja kaupunkia puristavaan pimeyteen. Siitä kaikesta hänen olisi kerrottava, jokaiselle ihmiselle, koska kukaan muu ei nähnyt maailmaa samalla tavalla."
Kaunis romaani nuoruudesta, taiteesta, ystävyydestä ja kasvamisesta.

Joen Haahtelan romaania Mistä maailmat alkavat luin pikkuhiljaa, pala palalta. Se tuntui vaativan sitä: hidasta lähestymistä, tarinan mietiskelyä ja hahmoihin tutustumista. Kertanielaisuksi romaani ei kauniine kielineen ja mielikuvineen sovi. 

Haahtela tunnetaan taitavana suomen kielen käyttäjänä, ja hänen tyyliään on kehuttu paljon. Olen aikanaan ihastunut Elenaan mutta sitten jättänyt Haahtelan teokset vähemmälle; en ole saanut niihin kunnollista otetta. Mistä maailmat alkavat -romaanin kanssa hapuilin myös; romaanin kauneudesta huolimatta en saanut tiivistä otetta teoksen juoneen. Näin jälkikäteen tuntuu kuitenkin hyvältä, että luin tätä Haahtelan uutuutta vähä kerrassaan. Kiirettä ei ole. 

Mistä maailmat alkavat kertoo nuoren taitelijan, Visan, kasvutarinan. Pojasta kasvaa mies, mutta piirtäminen ja maalaaminen pysyvät aina osana elämää. Haahtela kuvaa taiteilijaelämää ja -yhteisöjä todentuntuisesti ja herättää lukijassa halun perehtyä kuvataiteeseen. 

Parasta Haahtelan romaanissa ovat hetket. Ne pienet, elämän kannalta merkityksellisimmät hetket, joiden kautta Haahtela Visan tarinaa avaa. Mistä maailmat alkavat opettaakin, että pienet onnen ja merkityksellisyyden hetket tekevät elämästä arvokkaan. Myös Haahtelan luomat hahmot lämmittävät lukijaa: kaihomielinen, suruntäyttämä Tapio, Visan maailmaa avartava Hannu sekä tietysti ihana viattoman lämminhenkinen Helmi, joka on jollakin tapaa aina läsnä. Visa näyttäytyy yksinäisenä, itsenäisenä, maailmaan hieman eksyneenä henkilönä. 

2 kommenttia:

  1. Pidän enemmän niistä Haahtelan "haahtelamaisimmista" romaaneista. Tämä oli liian runsas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jäinkin siihen käsitykseen, ettei tämä ole ihan tyypillisintä Haahtelaa. Minä epäröin loppua, se tuntui vähän kiireiseltä. Paljon tapahtui.

      Poista