Haruki Murakami: The strange library

Haruki Murakami: The Strange Library

Harvill Secker 2014 (2008)

76 s.

Pisteitä: 3/5

Tunnelma: Hmm. Kelpo.

"So just because I don´t exist in the sheep man´s world, it doesn´t mean I don´t exist at all."

Kuinka voisin olla tarttumatta teokseen, jonka nimessä puhutaan kirjastosta ja jonka on kirjoittanut Haruki Murakami? Siitä on aikaa, kun olen viimeksi Murakamia lukenut (Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut minun juttuni), mutta jokin minua kirjailijassa kiehtoo. Kenties Murakamin maaginen realismi innostaa siksi, että se vie turvallisesti vähän uusille vesille. Tämänkin pienoisromaanin tai novellin - miten teoksen sitten haluaakaan luokitella - tarinaan ja maailmaan on helppo sujahtaa. 

Kaiken kaikkiaan kyse on hyvin yksinkertaisesta, hyvin keskeisistä tarinallisista piirteistä rakentuva kertomus. On poika, joka lähtee kirjastoon lainaamaan kirjaa; on kirjastonsetä, joka johdattaa hänet salaiseen paikkaan; on labyrintti, vankeus ja vähän kummallisia ihmisiä. Yhtäkkiä kertoja ei pääsekään kirjastosta pois, ja hänet uhataan syödä, ellei hän satu oppimaan kolme lainaamaansa teosta ulkoa kuukaudessa. 

The Strange Library on monella tapaa hyvin murakamimainen teos. Maaginen realismi on läsnä, kuten muissakin Murakamin kirjoissa: poika lähtee tavalliseen tapaan kirjastoon, mutta päätyy vangiksi. Kirjaston sokkeloissa kulkee lammasvaatteinen mies ja ihanan outo tarjoilijatyttö, joiden olemassaoloa kertoja joutuu miettimään.  Päähenkilö on vähän omintakeinen, hiljaiselta ja epävarmalta vaikuttava, muita myötäilevä nuorimies.

The Strange Library on mukava välipalatarina. Siinä on monta klassisille tarinoille tyypillistä piirrettä: labyrintit, vankeus, paha vastustaja, auttajahenkilöitä ja lopulta pako. Jollakin tavalla tarina on hyvin vaatimaton, jopa tavallinen - ehkä odotin Murakamin nousevan kertomuksellaan vielä yhden tason korkeammalle. Kauhuun asti kirja ei missään nimessä etene, enkä päässyt selville siitä, miten kirjastossa käyvä poika ei ole tietoinen kirjaston alakerrasta tai miksi hänet ohjataan lainaussaliin (kai hän on käynyt siellä aikaisemminkin?). Vähäsen pohdin myös sitä, miten teos esittää naiset ja muunmaalaiset: teoksen äiti on tunteellinen ja ylihuolehtiva, etäiseksi jäävä hahmo, ja vankeudessa kertoja tapaa jonkinlaisen haavekuvatyttönsä. Tämä onkin varsin perinteinen naishahmo: hän tarjoilee, kuiskaa sanoja vapauteen ja on valmis uhrautumaan miehen onnellisuuden takaamiseksi. Tarinan kiehtovuus vie kuitenkin voiton feministisestä kritiikistä.

Kuvituksessaan ja taitossaan The Strange Library on aivan omintakeinen. Teos on täynnä kuvia, joista osan mainitaan olevan peräisin The London Libraryn vanhoista teoksista. On kuvakokoelmia koirista, silmälaseista, leivonnaisista, kengistä, kuista. Alkuun kuvat vaikuttavat satunnaisilta, mutta lopulta ne asettuvat osaksi tarinaa. Eriväriset sivut ja fonttien vaihtelut tekevät lukemisesta hyvin hämmentävän kokemuksen.

Kummallisinta ja kiinnostavinta The Strange Libraryssa on se, että sen merkitystä jää pohtimaan. Miksi tämä on kirjoitettu? Mitä Murakami haluaa sanoa? Mitä tapahtuisi, jos kirjastot eivät oikeasti olisikaan niin viattoman kilttejä, anteliaita ja ihania paikkoja kuin ne nyt ovat? 

Toisaalla: Maijasta lyhyt kirja ei ehdi tuoda lukijalle minkäänlaista tunnelmaa, eikä tarina lämmittänyt Jenniäkään.