torstai 21. tammikuuta 2016

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Gummerus 2007 (1973)
Suom. Risto Hannulla
208 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Äh! Miksi he tekevät niin?









Johan: Marianne!
Marianne: Haluatko sanoa minulle jotakin?
Johan: Voisiko olla niin katalasti, että elämä yhtäkkiä nyrjähtää sijoiltaan? Niin ettei ihminen yhtään tiedä, miten se tapahtuu. Melkein huomaamatta.
Marianne (hiljaa): Tarkoitatko meitä?
Johan: Onko kysymys siitä, että ihminen valitsee ja valitsee väärin. Vai onko niin, että ihminen näkee raiteen ja seuraa sitä ollenkaan ajattelematta. Ennen kuin on roskakasassa.
Marianne (tutkii): Onko tapahtunut jotakin, Johan?
Johan: Ei mitään. Ehdottomasti ei mitään. Vannon. 
Tv-sarjana ja elokuvanakin tunnettu dialogitarina avioparista, joka pohtii perhettä ja rakkautta eikä osaa luopua toisistaan.

Hahmot: Jos Sadie Jones vakuutti minut henkilöhahmojensa aitoudellaan, niin saman tekee myös Bergman. Se ei liene ihme niille, jotka tuntevat elokuvaohjaajan töitä paremmin, mutta minulle Bergman on nimeään lukuunottamatta jäänyt vieraaksi. Ihastuin tähän toteavaan, ristiriitaisissa tunteissa junnaavaan näytelmään (vai sittenkin romaaniin?), joka muodostuu päähenkilöiden, avioparin, keskusteluista. Mariannesta ja Johanista on vaikea pitää mutta vaikea olla pitämättä. Bergman on kirjoittanut kuusi vahvaa dialogia, kuusi kestävää ja ajatuksia herättävää kohtausta. Bergmanin teosta on helppo lukea: vaikka kyse on käytännössä vain repliikeistä, tarina ja tunteet etenevät. Se, mikä tuntuu erityisen poikkeukselliselta, on se, että haluan kerrankin nähdä myös filmatisoinnin.

Johan: Johania inhosin oikeastaan alusta asti. Avioliiton tilahan paljastuu jo ensimmäisiltä sivuilta: siinä missä Johan kehuu itseään, Marianne vaikenee. Rakastumisensa mies paljastaa niin suorasukaisesti, ettei suorempaan pysty. Mitä pidemmälle näytelmä etenee, sitä tahdottomammalta Johan vaikuttaa. Lähdön hetkellä suhde lapsiin tuntuu hänestä yhdentekevältä, mutta lopulta hän kyllästyy rakastaajansa, haluaa milloin Mariannen syliin, milloin pois. Vaikka Marianne on takertuva, niin on kyllä Johankin.

Marianne: Marianne kuuluu niihin henkilöhahmoihin, joita joko tekisi mieli ravistella tai joille voisi huokailla loputtomiin. Näytelmän loppupuolella Marianne tunnustaa, miten hän on juuttunut naiseuden perinteiseen rooliin, ei uskaltanut liikahtaa naisen roolista ja samalla salaa uskalsi. Eniten Mariannessa raivostuttaa hänen naiiviutensa, se, miten hän tarraa ja takertuu Johaniin vielä vuosien jälkeenkin. Samalla tässä tunteissa vellomisessa on jotakin hyvin aitoa ja yksinkertaista. Jollakin tavalla elämä näyttää ajavan sekä Mariannen että Johanin ratkaisuihin, jotka ulkoapäin näyttävät epätoivoisilta. Mikseivät he pidä huolta itsestään, pohdin.

Haaste: Pääsen aloittamaan tällä näytelmällä Kujerruksia-blogin Lukuharjoituksia-haasteen, jossa luetaan näytelmiä. Myös Helmet-haasteen näytelmäkohdan kuittaan tällä teoksella. Bergmanin teokseen ovat tutustuneet myös esimerkiksi Sanna, Hanna ja Karoliina.

2 kommenttia:

  1. Voi että, olipa kiva vinkki näytelmähaasteeseen. Tämä kirja on ollut lukulistallani pitkään, ja nytpä olisi hyvä kannustin tiedossa. :) Avioliittokuvaukset ovat minulle semmoinen ikisuosikkiaihe, joten on jännää kokeilla, miten tuttu aihe toimii minulle näytelmänä (en siis lainkaan harrasta näytelmien lukemista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on oiva valinta näytelmähaasteeseen! Suosittelen kokeilemaan, ainakin minusta tämä oli helppolukuinen mutta samalla ajatuksia herättävä.

      Poista