tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti

Luin Neljäntienristeyksen juuri ennen blogini aloittamista. Kinnusen esikoista oli kehuttu paljon, ja toivoin kirjaa joululahjaksi. Kirjan kansi tuntui hauskalta käteen, mutta itse tarinaan en täysin ihastunut. Neljäntienristeys on hyvä kirja, taitavasti kirjoitettu, mutta minulle se tuntui vähän tavanomaiselta. Jotakin puuttui. 

Lopottiinkin tartuin ennen kaikkea sen bloginäkyvyyden takia, en niinkään siksi, että Kinnunen kirjailijana olisi kiehtonut. Sininen kansi on hehkunut useissa postauksissa ja houkutellut lukemaan. Lukemisen aikana huomasin, että luen tätä uuden kirjallisuuden lukemisen takia: en keskittynyt täysillä tarinaan, vaan annoin helppolukuisuudelle periksi ja silmäilin kirjan parin illan kiireissä alusta loppuun. 

Kinnunen on taitava kertomaan perhetarinoita, sitä ei käy kieltäminen. Pidän spin off -tyylisistä teoksista, siitä, miten jokin edellisen teoksen elementti nostetaan toisessa tarinassa tärkeään osaan. Lopotti on kertomus sokeasta Helenasta ja tämän veljenpojasta Tuomaksesta. Molempien tarinat kietoutuvat Neljäntienristeyksestä tuttujen, aiempien sukupolvien tarinaan. Siinä Kinnunen onnistuu. Sen enempää paljastamatta totean, että on kiinnostavaa lukea, miten Helena kaipaa isäänsä ja silti pyrkii tästä eroon, miten Tuomaksen ja tämän isoisän tarinat yhdistyvät, eroavat ja taas jollakin tavalla yhdistyvät. Kinnunen kirjoittaa maailmasta, jossa tulevaisuus muuttuu mutta jossa kuitenkin ollaan osa sukua. Historia toistaa itseään, ja vanhempien traumat ja kokemukset siirtyvät jälkipolville.

Vaikka Kinnusta on helppo lukea, tekstiä helppo lähestyä ja tarinaa helppo ymmärtää, en silti täysin sulanut pohjoisen maailmaan. Kinnusen teoksissa on minulle ollut outoa se, että tavallaan ne yllättävät ja sitten eivät kuitenkaan - ne nostavat esille vaiettuja asioita, esimerkiksi homoseksuaalisuuden, mutta loppu on kuitenkin arvattavissa. Helenan kertomien lukujen tyyli muuttuu loppua kohti, sairauden edetessä, enkä oikein sopeutunut muutokseen. Tavallaan haparoiva, muistoja hakeva rikkonainen kerronta tuntui liian tutulta. Tuomaksen tarinakin saa yllättävän käänteen, joka ei sitten kuitenkaan yllätä. 

Toisaalla mm. OmppuTiina Tonttu, Kaisa V ja Kaisa.

Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY 2016
363 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Tjoo.Helppo ja leppoisa, silti ajatuksia herättävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti