keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns

Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns
Bonnier Pocket 2016 (2015)
329 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Heja! Parasta.
Jag ville se hur han såg ut när jag inte var med. Jag undrade om han började prata finlandssvensa med ena grannen och skånska med den andra. För jag såg hur snabbt han skiftade mellan olika personligheter och ju mer jag gjorde det, desto tydligare blev det att den versionen som jag kände bara var en av många.
Kuinka toiset näkevät meidät? Kuinka Samuel nähtiin? Kuka oli Samuel, ja ketä ovat hänen läheisensä? 

Toisinaan harhailu ja yllättävät hetket johtavat parhaisiin elämyksiin.

Olin toki kuullut Khemirin uutuudesta ja sen aiheuttamista positiivisista fiiliksistä. En silti ollut suunnitellut teoksen lukemista, kunnes teos osui silmääni kotikirjastoni ruotsinkielisen kirjallisuuden osastolta.

Khemirin kirjassa kaikki on kiinnostavaa. Ensimmäisenä joutuu hämmästelemään kertojavalintaa: on minäkertojia, jotka erottuvat omiksi hahmoiksiin mutta eivät heti paljasta koko olemustaan. Allt jag inte minns on valtavan moniääninen teos: siinä ääneen pääsee Samuelin tarinaa kirjoittava jag, Samuelin ystävä Vandad, rakastettu Laide sekä joukko muita läheisiä.

Vaikka Allt jag inte minns kertoo Samuelista - tämän ystävyyksistä, rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta - ei Samuel itse pääse romaanissa juuri ääneen. Samuelin elämää kuvaavat ennen kaikkea hänen läheisensä. Khemirin romaanin idea onkin valaista sitä, miten jokaisen todellisuus on erilainen. Siinä missä Samuel on Vandadille luotettava, ikuinen ystävä, joka kuitenkin jättää laskunsa maksamatta, uppoutuu Laide mustasukkaisuuteen. Vandad taas näyttäytyy Laidelle epäluotettavana, Samuelin rahat vievänä huijarina. Lukija joutuu todellisuuksien viidakkoon, jossa on haparoitava selvittääkseen, miltä kenenkin maailma oikeastaan näyttää. Lopullista totuutta ei ole, kuten ei elämässä ylipäätään. Jokaisen Samuel on omanlaisensa - luotettava, epäluotettava, tunteellinen, tunteita pakeneva. Jokaisen maailma koostuu omista havainnoista ja kokemuksista, ja sen osaa Khemiri hienosti pukea sanoiksi.

Khemirin teosta kuvaillaan takakannessa rakkauskertomuksessa. Se on sitäkin, mitä hienoimmalla tavalla: se kertoo rakkaudesta, joka jollakin oleellisella tavalla muistuttaa todellista. Kaikki ei aina mene niin kuin oli ajatellut, Khemirin teos kertoo, ja lukija myhäilee. Niinhän se on. Laiden ja Samuelin tarina ei ole ällöttävänmakea prinsessa-prinssi-seikkailu, joka päättyy pilvenhattaroihin ja vaaleanpunaisiin karkkeihin. Laiden ja Samuelin tarinassa on jotakin hyvin realistista ja todellista.

Khemirin teos on myös kertomus ystävyydestä. Se kuvailee ystävyyttä, jossa toista kunnioitetaan - tai ainakin kunnioituksen ajatellaan olevan läsnä. Samuelin ja Vandadin läheinen suhde perustuu siihen, ettei kumpikaan kysele toiselta jälkikysymyksiä, siis niitä, joita rodullistetut aina kohtaavat. Khemiri kuvaa uskottavasti, taitavasti ja sopivan vaitonaisesti sitä, millaisessa kysymysten ristitulessa tummaihoiset tai muuten vain joukkoon kuulumattomat usein ovat.
Men när Samuel presenterade sig svarade jag med mitt riktiga nam. Jag gjorde mig redo på földjfrågorna. "Vad sa du? Vamdad? Vanbab? Van Damme? Jaha Vandad. Var kommer det namnet ifrån? Vad betyder det? Var kommer dina föräldrar ifrån? Kom dom hit som politiska flyktningar? Är du född här? Är du hel eller halv? Känner du dig svensk? Hur svensk känner du dig? Äter du fläsk? Förresten känner du dig svensk? Kan ni åka tillbaka? Har du rest tillbaka? Hur känns det att resa tillbaka? Är det kasnke så att du känner dig utländsk när du är här och svensk när du är där?"

Missään vaiheessa päähenkilöiden maahanmuuttajataustaisuus ei kuitenkaan nouse romaanin keskiöön. Henkilöiden historialla on väliä, mutta vielä enemmän merkitsee se, mitä ymmärretään olla sanomatta. Khemirin teoksessa olennaista onkin se, ettei se sorru Adichien mainitsemaan yhden tarinan vaaraan: tämä ei ole tyypillinen "maahanmuuttajakertomus" rasismikokemuksineen, onnettomine lapsuuksineen ja pakolaishistoriikkeineen. Ei, tässä kirjassa päähenkilöt ovat vain henkilöitä, ihan tavallisia ihmisiä. Tausta vaikuttaa mutta ei määritä heitä. Allt jag inte minns on romaani ihmisistä, ihmissuhteista, luottamuksesta ja totuuden vääristymisestä, ja se on teoksessa hienointa.

Toisaalla: Ulla, Krista ja Omppu

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on! Huh, miten hyvältä tuntuukaan, kun löytää itseä ilahduttavan, hyvän kirjan!

      Poista
  2. En ole vielä yhtäkään Khemirin kirjaa lukenut mutta olen ne ostanut hyllyyni odottamaan. Tämän postauksesi jälkeen tuntuu vahvasti siltä, että aika voisi olla nyt kypsänyt :) Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Tämän teoksen perusteella ei ole ollenkaan hullumpaa, että on Khemiriä hyllyssä. Haluan ehdottomasti lukea muutkin teokset.

      Poista