keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivänä: Miksi feminismiä tarvitaan kirjallisuudessa?

Feministinen lukuhaasteeni jatkuu vielä 1,5 viikkoa, ja nyt on hyvä aika pohtia, miksi olen ottanut feminismin mukaan blogi- ja lukumaailmaani. 

Olen useaan otteeseen todennut, että kiinnostukseni kirjallisuuden sukupuolikuvastoihin alkoi yliopiston kirjallisuuden opinnoista. Lukupiirimme käsitteli teoksia usealla kurssilla nais- ja mieskuvien kautta, mikä avasi silmät sille, miten sukupuolia kirjallisuudessa kuvataan. Mutta mikä on tilanne nyt, kun olen tutustunut feminismiin ja saanut joitakin välineitä siihen, miten voin sukupuoli-, rotu- ja luokkakuvia käsitellä? 

Yksi asia, jonka feminismi on minulle kirjallisuudesta opettanut, on se, että kirjallisuus tarjoaa meille samastumisen kohteita. Se voisi tarjota samastumisen kohteita, jos tarkkoja ollaan. Intersektionaalinen - sukupuolen, rodun, luokan, seksuaalisen suuntautumisen - huomioiva feminismi on huomauttanut minua siitä, että minulle, valkoiselle länsimaalaiselle keskiluokkaiselle naiselle, samastumisen kohteita kyllä löytyy, mutta kaikki eivät ole yhtä etuoikeutettuja. Kuuntelin eilen hienon radiokeskustelun, jossa Renaz Ebrahimi ja Koko Hubara keskustelevat rodullistettujen naisten mahdollisuuksista samastua kulttuurissa esitettyihin hahmoihin. Mahdollisuuksia ei juuri ole. Sen takia Koko Hubaran juuri julkistettava Ruskeat tytöt on tärkeä kirja. Se on yksi mahdollisuus ottaa haltuun asioita, joita sorretuille, unohdetuille ja vaiennetuille ei ole sallittu. 

Feminismi on opettanut minulle myös sen, että kirjallisuuden kuvaamat representaatiot vaikuttavat siihen, millaisena maailman näemme. Se, miten vaikkapa raiskauksista puhutaan tai kirjoitetaan - kuka tapahtumaa kuvaa, annetaanko uhrille ääni vai onko kyse turvallisesta, "hauskasta" jännityksestä - vaikuttaa siihen, miten seksuaaliseen väkivaltaan suhtaudutaan. Ajatus on jatkuvasti esillä myös suomen opinnoissani, jossa olen päässyt oppimaan kielen vallasta. Ei ole yhdentekevää, esitämmekö naiset huikentelevaisina, ostosriippuvaisina, miehiin takertuvina korkokenkäleideinä, vai onko mahdollista olla myös esimerkiksi ajatteleva, työväenluokkainen tai rodullistettu nainen (tai niitä kaikkia). Samalla tavalla on huolestuttavaa, jos miehet kuvataan aina raavaiksi, väkivaltaisiksi, tunnekyvyttömiksi työssäkäyviksi vallanpitäjiksi. He voivat olla myös herkkiä, rakastavia, kärsiviä ja niin edelleen. Entä miten kirjallisuudessa huomioidaan sukupuolivähemmistöt? Sallitaanko heidän olemassaolonsa (pisteet Siri Kolulle hyvästä nuortenkirjasta). Niin, kirjallisuuden sukupuolikuvastot luovat maailmaa. 

Etuoikeudet on käsite, joka toistuu feminismissä usein. Minä kirjoitin lukijan etuoikeuksista, ja opin oikeastaan vasta sittemmin, että myös etuoikeuksista kirjoittaminen on etuoikeus. Se on vallankäyttöä, koska minulla on mahdollisuus tuoda etuoikeuteni ilmi - minä voin päättää ja valita, mistä kirjoitan. Minulle ei luultavasti myöskään tulistuta siitä, että kirjoitan oikeuksistani. En myöskään pysty huomioimaan tarpeeksi vaiennettuja - minulla ei ole kokemusta toisenlaisesta elämästäni. Olen kuitenkin opin tiellä, ja olen pitänyt tärkeänä sitä, että olen saanut kirjoittaa feminismiin liittyvistä asioista blogiini. 

Feminismi on, valitettavasti, saanut minut huomaamaan entistä tarkemmin, miten paljon vihaa maailmaan mahtuu. Yhdeksäsluokkalaisille jaettiin Adichien feministinen kirja, ja monet tahot suuttuivat. Olen pohtinut asiaa nyt useamman kerran (täällä ja täällä), ja edelleen huokailuttaa. Feministisiä ja tasa-arvoa kannattavia teoksia tarvitaan, jotta ihmiset oppivat, mitä feminismillä oikeasti tarkoitetaan. 

Feminismi liittyy myös kysymykseen siitä, kuka lukee, mitä lukee ja millaista kirjallisuutta maailmassamme tuotetaan. Kyse ei ole pelkästään sukupuolesta vaan myös rodusta, luokasta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja muista tarinoista. Mitä tarinoita kirjallisuuteemme mahtuu, ja ketkä niitä saavat lukea tai arvioida? Kenellä on mahdollisuus lukea omasta kulttuuristaan? Kenelle tietyntyyppiset tekstit suunnataan? Hyvä kysymys on sekin, miksi naisille markkinoidaan chick lit -kirjallisuutta vaaleanpunaisine kansineen ja miehille miesten kirjoittamaa. Kyse on paljon totutusta - siitä, mitä on arvostettu ja arvostetaan. 

Feminismillä voi muuttaa maailmaa. Feminismi tarjoaa mahdollisuuksia kertoa uusia tarinoita. Se sallii enemmän kuin vanha. Se ei kiellä perinteisten roolien olemassaoloa (kukin valitkoon tavallaan), mutta se kyseenalaistaa totutun. Olen saanut feminismiltä välineitä nais- ja mieskuvien analysointiin. Samalla se tarkoittaa sitä, etten ota kirjallisuuden välittämiä kuvia itsestäänselvyytenä - en oleta, että minun on naisena samastuttava tiettyyn hahmoon. Minun naiseuteni ei ole kaikkien naiseutta, eikä toisien naiseus ole minun naiseuttani. Saan valita itse. 

Tärkeintä minulle on kuitenkin ollut se, että olen saanut oppia. Feminismi avartaa maailmaani koko ajan, ja feministiset teokset, niin kauno- kuin tietokirjallisuudessa, mahdollistavat sen, että voin oppia uutta. Kun tiedostan etuoikeuteni, osaan toimia paremmin niin, etten tahallani sortaisi muita. Voin välillä olla hiljaa kuunnellakseni niitä tarinoita, joita ei ole aiemmin kerrottu. Juuri siksi olen odottanut Koko Hubaran Ruskeita tyttöjä - vaikka kirja ei ole kohdistettu minulle, uskon sen olevan mahdollisuus kuunnella. Voin kuulla toisten tarinoita ja oppia niistä. 

Mitä ajatuksia tekstini teissä herättää? Mihin feminismiä kirjallisuudessa tarvitaan? Mihin sitä ei tarvita? Miksi?

12 kommenttia:

  1. Luen just parhaillaan Ruskeita tyttöjä. Toivottavasti ehdin saada sen blogatuksi haasteesi puitteissa. Aika tiukalle kyllä taitaa mennä.

    Feminismihän on silläkin tapaa mielenkiintoista, että se on ennen kaikkea matkan tekemistä, ei niinkään perille pääsyä. Se on aika raju juttu, kun ensimmäisen kerran tajuaa katsovansa maailmaa feministisestä näkökulmasta, eikä siitä sen jälkeen enää voi peruuttaa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, feministisille bloggauksille on aina aikaa ;) Olet ihan oikeassa tuossa, mitä sanot: kun epäkohtia alkaa huomata, maailmaa ei voi enää katsoa samalla tavalla kuin aiemmin. Se on kiinnostavaa, vaikkakin joskus myös väsyttävää. Onneksi oppimisen ilo saa uskomaan siihen, että näihin asioihin kannattaa yhä tutustua tarkemmin.

      Poista
  2. Toivoisin, että haasteesi jatkuisi pidempään, sillä olen saanut feministisen vaihteen päälle, mutta en tiedä, ehdinkö kirjoittaa kaikkia ajatuksia blogiin määräpäivään mennessä. ;) Teema on kuitenkin niin tärkeä, että se varmaan jää elämään haasteeksi jälkeenkin ja sehän on tarkoituskin.

    Luin juuri Han Kangin Vegetaristin ja hyvin feministisestä näkökulmasta. Muutenkin olen yrittänyt suosia naisten kirjoittamia kirjoja, joten ajatuksia on kertynyt. Hyvä, että kertyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama ongelma minulla - vaikka sun mitä feminististä luettavaa kesken, mutta yhtäkään en meinaa saada loppuun :D No, kuten Ompullekin tuossa totesin, feministisille bloggauksille ja pohdinnoille on aina aikaa. Huippua, että feministinen fiilis saa tilaa muuallakin :) Vegetaristi on mulla kirjaston varausjonossa, odotan innolla!

      Poista
  3. Kaiken opitun ja koetun ulkopuolelle on aina niin vaikea nähdä. Ja siinä kai se feminismin tärkein homma: näyttää mitä todella on ja laajentaa mahdollisen tilaa. Hubaran esseekokoelma on vasta hankinnassa omaan kirjastooni, mutta mikäpä olisi esimerkillisemmin feminististä kuin hänen tapansa ottaa oma tilansa lupaa kyselemättä ja anteeksipyytelemättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Koko Hubara tekee hienoa työtä rodullistettujen aseman puolesta.

      Poista
  4. Kiitos kirjoituksestasi.

    Koen itseni aika vieraantuneeksi, kun luen ylläolevaa.

    Minun mielestäni lähtökohta on se, että ei rodulla, ei sukupuolella eikä suuntautumisella pitäisi olla mitään merkitystä, sillä kaikkia pitää kohdella tasa-arvoisesti. Luultavasti olemme samaa mieltä, että näin ei ole ollut eikä ole, enkä usko että tulee olemaankaan.

    Luultavasti pahin syrjinnän muoto on ollut menneisyydessä ja on tulevaisuudessa varallisuuserot, köyhällä ei ole kyllä koskaan pyyhkinyt hyvin, ei Suomessa eikä muualla. Nytkin jo tämän blogin kotimaassa ihmiset sinnittelevät toimeentulotuen varassa taustastaan riippumatta, eikä kukaan osoita heille auttavaa kättä.

    Mielestäni useimmat kirjablogit ovat elitistisiä, ja tämä oma kommenttini on myös sisällä lämpimässä kirjoitettu. Usea ongelma kumpuaa köyhyydestä, ja varallisuuserot synnyttävät syrjimismekanismeja. Yliopistokoulutuskin syrjäyttää niitä, jotka eivät sitä saa, mutta se ei liene syy antaa kaikkien opiskella yliopistoissa, mutta epätasa-arvo koulutuksessa ei liene syy lopettaa yliopistokoulutusta.

    ps. Suomessakin aika pieni siivu kansalaisista nykyään lukee kirjallisuutta, joten se on minusta hyvin marginaaliongelma, miten ihmisiä on kuvattu, sillä myös ne jotka kirjoja lukevat ovat yleensä sangen sivistyneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olemme tosiaan siitä, ettei tasa-arvo nykyisellään toteudu. Ideaali tilanne olisikin, etteivät rotu ja sukupuoli merkitsisi (tai ainakin kaikenlaiset elintavat ja identiteetit olisi huomioitu), mutta kyllä ne edelleen merkitsevät. Minun käsitykseni on se, että riippuu ihmisestä, mikä tekijä epätasa-arvoa aiheuttaa eniten. Köyhyys on yksi niistä tekijöistä, ja siitä puhutaan kyllä liian vähän (ja itseni tekee mieli tutustua aiheeseen enemmän). Toisaalta olen oppinut feminismiltä sen, että jos on esimerkiksi sekä köyhä että nainen, kohtaa syrjintää enemmän: sekä varallisuuden että sukupuolen perusteella.

      Haluaisitko perustella tarkemmin, miksi kirjablogit ovat mielestäsi elitistisiä? Kysyn tätä siksi, koska mielestäni kyse on tärkeästä keskustelunavauksesta, vaikken kaikkia bloggaajia tähän kategoriaan todellakaan suostu niputtamaan. Blogeja kirjoittavat ne, joilla on mahdollisuus lukemiseen ja kirjoittamiseen; on hyvä kysymys pohtia, kenellä tämä mahdollisuus on. Oma taustani hyvätuloisen keskiluokkaisen perheen jäsenenä näkyy ajattelutavassani epäilemättä. En ainakaan vielä osaa huomioida varallisuuskysymyksiä yhtä hyvin kuin toivoisin.

      Mitä tulee kirjallisuuden välittämiin kuviin, olen edelleen sitä mieltä, että ne merkitsevät. Tämä ei koske pelkästään kaunokirjallisuutta vaan muitakin tekstejä, joita kohtaamme nykypäivänä paljon (kuvat, vlogit, videot, elokuvat, mainokset, uutiset jne.). Jos syötämme tietylle kansanosalle tietynlaista kuvaa, on sillä epäilemättä seurauksia. Kenties kaunokirjallisuudella voisi vähentää "sivistyneiden ja elitistisen lukijoiden" parempaa asemaa? Ehkä heidän ylemmyydentunteensa voisi murtaa? Jos kirjallisuus esittäisi toisenlaisia kuvia ja esimerkiksi työväenluokan kirjallisuutta tuotaisiin enemmän esiin, kenties kirjallisuuden kentälläkin katsottaisiin varallisuuteen liittyviä kysymyksiä eri tavalla.

      Poista
    2. Nettisanakirja antaa määritelmäksi elitistinen = "suppealle harrastajajoukolle tarkoitettu " parhaimmillaan keskustelu on syvällistä, huonoimmillaan se on alaspäin katsovaa.

      TV-sarjat ja elokuvat ovat minusta pahempia stereotyyppisiä mallien antajia kuin kirjat. TV-sarjassa musta on usein palvelija, äiti hoitaa kodin, isä tienaa rahaa, miehellä on muita naisia, nainen juo suruunsa jne.

      Poista
    3. Millaisen elitistisen joukon me kirjabloggaajat sitten mielestäsi muodostamme? Ihmettelen myös sitä, miksi tv-sarjat ja elokuvat olisivat pahempia mallien antajia. Toki niissä näytetään kuvaa, mutta onhan sanoillakin valtaa ja voimaa vaikuttaa. Samalla tavalla kirjoissakin jätetään kuvaamatta rodullistettuja moninaisina ihmisinä, eikä kirjojen sukupuolikuvillakaan voi aina ilakoida. Stereotypioita ja niitä vastustavia kuvauksia löytyy kaikista formaateista. Ehkä oma vaikutuksensa on sillä, että tv-sarjojen ja elokuvien parissa vietetään enemmän aikaa kuin kirjojen. Siitä huolimatta kirjat voivat vaikuttaa yhtä lailla lukijaansa - joko positiivisesti tai negatiivisesti.

      Poista
  5. Anonyymiltä haluaisin kysyä: kirjoitat, että kirjablogit ovat elitistisiä. Mitä sillä tarkoitat? Elistisiä suhteessa mihin? Vai tarkoitatko, että kirjoista kirjoittaminen on aina lähtökohtaisesti jo elitististä?

    Blogi on alusta, jolle voi kirjoittaa kuka tahansa, jolla on mahdollisuus käyttää tietokonetta. Kirjoittajalta ei vaadita edes mitään kirjallisuuden tuntemusta, eikä hänen tekstinsä tasolle kukaan aseta vaatimuksia. Tässä mielessä kyllä näkisin, että blogi on varsin tasa-arvoinen alusta, jos vertaa vaikka lehtikritiikkeihin tai netin kritiikkisivuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Omppu, totta: blogi mahdollistaa kirjoittamisen yhä useammille, vaikkakaan ei tietenkään kaikille. Jäinkin tämän keskustelun yhteydessä miettimään eritoten sitä, että kirjablogien pitäjillä on kyllä keskimäärin varsin mallikkaat luku- ja kirjoitustaidot. Ketä kannustetaan lukemaan ja kirjoittamaan, ja uskaltaako kirjablogimaailmaan liittyä, jos kokee omat taitonsa huonommiksi? Hyvä puoli täällä blogimaailmassa on se, että tänne ei vaadita ammattitaitoa, koulutusta tai varallisuutta. Huolestuttavampaa on se, jos lukijakunnasta muodostuu ylempien luokkien ja koulutettujen etuoikeus. Tämänhetkiset lukutaitotestit antavat kyllä aihetta pohtia, kuka oikeastaan lukee, kenelle kirjallisuutta suunnataan ja miten saada lukemaan nekin, jotka eivät esim. kotoaan saa tarpeeksi tukea.

      Poista