sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Te olette välisukupolvi, sanoi Lydia-täti. Teidän osanne on kaikkein tuskallisin Me tiedämme kyllä millaisia uhrauksia teiltä vaaditaan. Teillä tulee olemaan vaikeaa miesten solvatessa teitä. Mutta niillä jotka seuraavat jälkeenne on jo helpompaa. He hyväksyvät auliisti velvollisuutensa."
Yhdysvaltojen tulevaisuutta - koko maailman tulevaisuutta - ei tee mieli katsella. Trumpin politiikkaan naiset eivät näytä kuuluvan; me emme tunnu kuuluvan edes siihen maailmaan, jolle Trump politiikkaansa toteuttaa. Aborttineuvonnan kieltäminen on yksi esimerkeistä, jota en voinut olla ajattelematta, kun luin Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaania.

Atwoodin luomassa maailmassa - joka ei tunnu kovinkaan kaukaiselta ja joka heijastelee naisten nykyisiäkin asemia - naisilla ei ole omaa identiteettiä. Romaanin keskushenkilönä ja minäkertojana toimii Frediläinen: naiset on etäisesti määritetty hallitsijoidensa ja omistajiensa, siis miehien, kautta. Kertojan nimenkaipuu huokuu romaanista vahvasti, ja kertoja pyrkii pitämään minuuttaan yllä muistelemalla mennyttä, ajattelemalla omaa nimeään.

Atwoodin maailmassa naisilla ei ole oikeuksia. He eivät saa liikkua yksin, eikä heillä ole lupaa lukea (!). Miesten kanssa ei soviolla tekemisissä, eikä yksin ole hyvä liikkua. Sisaruus ja hyvä sisko -verkostot jäävät nekin hatariksi. Hierarkia vaikuttaa naisten väliseen ystävyyteen. Ylempiarvoiset vaimot ovat päättäneet, etteivät orjattaret - nuo tahdottomat synnytyskoneet, joita vaimojen miehet raiskaavat - tarvitse käsirasvaa.

Yhteiskuntakritiikkiä ei ole Atwoodin romaanista vaikea tunnistaa. Varsin masentavaa on, että ne elementit, joista Atwoodin luoma maailma rakentuu, kumpuavat todellisesta elämästä. Yksityisiin tiloihin sulkeminen, miesseuran kieltäminen, vapaan valinnan kieltäminen ja raiskaaminen ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten naisia hallitaan jo nyt. Atwoodin romaani on dystopia - tavallaan. Toisaalta sitä on helppo lukea kuvauksena siitä, miten patriarkaatti naisia kohtelee. Ei Orjattaresi-romaanissa ole kyse kuvitelmista; nämä alistamisen keinot ovat todellisia ja oikeasti olemassaolevia.

Orjattaresi osoittaa kuitenkin, että jollakin tavalla elämässä on sinnitellä. Yksittäiset salaiset rutiinit koituvat monen naisen pelastajaksi. Maailmassa, jossa naisia ei katsota enää rakastavasti haluten, ulkonäöstä huolehditaan mitä pienemmin keinoin. Se, että naiset toisinaan pääsevät sivelemään varastaamansa voita kasvorasvaksi, on yksi tapa pitää yllä lohtua ja toivoa, määrätä edes hetken ajan elämästään.

Ehdin juuri ja juuri osallistua Atwoodin teoksella Feministiseen lukuhaasteeseeni.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Tammi 2001 (1985)
395 s.
Pisteitä: 4/5

2 kommenttia:

  1. Tämä on hieno ja pelottava romaani, vuosia sitten luin. Pitäisi ehdottomasti ottaa uusintalukuun, sen verran vahva tarina on – ja ikävästi teemoiltaan aina tuore.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eihän tätä tietenkään ajankohtaiseksi haluaisi sanoa. Mutta Atwood kertoo tärkeän tarinan.

      Poista