Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä! Opas hauskempaan elämään

Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä. Opas hauskempaan elämään.
S&S 2016
364 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Ahaa!

"Tällaisia vallalla olevia käsityksiä me voimme itse kukin haastaa, mutta vasta kunhan ensin tiedostamme ne. Minä en feministinä halua vastustaa naisten vapautta valita vaikkapa kotiäitiys, vaikka siitä usein feministejä syytetään. Kehotan kuitenkin selvittämään ja miettimään, millaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehyksessä valinta tapahtuu. Mitkä valinnat näyttäytyvät luonnollisempana kuin toiset ja mitä valintoja pitää perustella mitenkin paljon?

Mihin asioihin feministin kannattaa kiinnittää huomiota?

Meriläinen ja Särmä kehottavat tiedostamaan, ja sitä lukija tuleekin tehneeksi jo silloin, kun Anna mennä on vielä kesken. Teoksen lähtökohdat voi haastaa ja niitä voi kritisoida toteamalla, että kirja on ensisijaisesti suunnattu valkoisille naisille. Se näkyy esimerkiksi sellaisissa ilmaisuissa kuin olet hänelle kuin äiti; esimerkki on poimittu eräästä testistä, jossa lukijalle annetaan yhdeksi vaihtoehdoksi naisellinen, hoivaava asema ja jonka fraasi yhdistyy vähän vinksahtaneeseen heterosuhteeseen, jossa nainen hoivaa miestä. Heterosuhde korostuu muuallakin: poikaystävän laadun tulee mitanneeksi sillä, miten tämä suhtautuu (oletetun) tyttöystävänsä ripuliin ja vatsatautiin. Oliko sukupuoli tässä esimerkissä olennainen? Minusta ei. Oma ongelmansa on sekin, että varsinkin Meriläinen kirjoittaa etuoikeutetulle, hyvätuloiselle lukijakunnalle: olisihan opiskelijanakin toki hauska välttää ruuanlaiton vaiva, mutta ravintoloissa syöminen ei ole edullista. Aina vaihtoehtoja kotitöistä joustamiseen ei ole, vaikka niin toivoisikin.

Vaikka tasa-arvoon pyrkivää teosta voisi syyttää siitä, että se on pääasiallisesti kohdennettu vain yhdelle sukupuolelle, on myös tunnustettava, että siihen on tarve. Naisten on tultava valveutuneiksi, tiedostettava ne viitekehykset, jotka määrittävät heidän olemustaan ja elämäänsä. On tsempattava ja kannustettava, pidettävä yhtä, jotta olisimme tietoisia oikeuksistamme mutta toisaalta myös tavoista, joilla oikeuksia yritetään kieltää. 

Teoksessa sanotaan, että nuoria naisia on ymmärrettävä eikä heitä saa haukkua pinnallisiksi tutustumatta heihin. Tämä oli itselleni tärkeä havainto: miten meidän opettajien pitäisi entistä useammin hymyillä nuorille hyväksyvästi eikä tietäväisesti ja miten meidän pitäisi ymmärtää, että nuoruuden tunteet ja teot ovat aitoja sinä ikäkautena ja siten siis myös hyväksyttäviä. Se, mikä Meriläisen ja Särmän teoksessa kuitenkin pistää silmään, on juttu, jossa Meriläinen esittelee kollektiivisesti koottua listaa siitä, mikä kaikki naisen elämässä paranee, kun tämä kypsyy. En ollut oikein varma, pitäisikö tätä lukea vastakarvaan, siis luettelona kaikista niistä kliseistä, joita yhteiskunta meille tarjoaa; kallistuin tähän kriittiseen luentaan, koska siihen teoksessa muutenkin pyritään. Parempi elämä -listana Kaikki muuttuu paremmaksi -tekstiä ei kannata lukea: tuolloinhan tulee todistaneeksi, että itse asiassa teiniys on vain ohimenevä vaihe ja naisen elämä on kypsää vasta neljänkympin tienoilla. Kun nyt ajattelen listaa (jossa puhutaan mm. siitä, että maailmantuska vähenee ja itsetuntemus kasvaa; väheneekö ja kasvaako?), se tarttuu moneen asiaan, joiden uskotaan olevan paremmin, kun ikää karttuu. Miksi ajattelemme näin? Miksei jo nuorena ole täysi?

Vaikka Anna mennä on kepeää ja humoristista luettavaa, osa teksteistä vaatii lukijalta tiedostamista: on ymmärrettävä, että huumori on keino esittää asioita, joiden ei pitäisi olla totta. Eräässä luvussa Meriläinen esittelee kauneusvinkkejä ja vastaa kysymykseen "Kuinka olla edustava ja miesten mieleen, vaikka karvat on ajamatta?". Feministin näkökulmasta lausahdus on monellakin tavalla naurettava: ei tarvitse olla edustava, ei tarvitse miellyttää miehiä, eikä karvojakaan ole pakko ajella. Meriläisen ja Särmän teksteistä on osattava poimia ironia, huomattava, että näillä totena esitellyillä mutta tässä huumorin kautta kyseenalaistetuilla väitteillä patriarkaattia ja sukupuolirooleja pidetään yllä. Äkkiseltään näyttää, että teoksessa puhutaan vain heterosuhteista, sitten lopulta ymmärtää, että minä vain oletan niin. Kirjoittajat pyytävät kyseenalaistamaan, ja yhtäkkiä sitä huomaa voivansa kyseenalaistaa enemmän kuin mitä aluksi ajattelikaan. Olen Meriläiselle ja Särmälle paljon velkaa: he ovat ajanneet ajatteluani tavalla, josta pidän. Analysointi ja kyseenalaistaminen ovat hyviä harrastuksia.

Anna mennä tarjoilee lukijalle hyviä lukuvinkkejä. Suuri puute on, ettei lopussa ole lähde- tai kirjallisuusluetteloa. Olisin ehdottomasti kaivannut sellaisen.

Lopuksi on vielä todettava, että rakastuin Anna mennä -teoksen kanteen. Se on teennäisellävakavuudessaan jotenkin hillittömän hulvaton!

Toisaalla: Omppu pitää kirjaa voimaannuttavana, vaikka löysikin teoksesta puutteen, ja myös Kirsin Book Clubissa on teosta analysoitu.