sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Ian McEwan: Sovitus

Ian McEwan: Sovitus
Otava 2002 (2001), Otavan kirjasto
541 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: tiheätunnelmainen draama
"Samalla hetkellä kun siskon pää pulpahti pintaan - Luojan kiitos! - Briony tuntsi ensimmäisen läikähtävän aavistuksen siitä, että tämän jälkeen ei enää voisi olla satulinnoja ja prinsessoja, vaan olevien olojen outoutta, kaikkea mitä tapahtuu ihmisten, hänen tuntemiensa ja tietämiensä tavallisten ihmisten kesken, ja siitä miten ihminen voi olla toisen ihmisen vallassa ja miten helposti kaiken saattaa käsittää väärin, kerta kaikkiaan täysin väärin."
Kappas. Yllätyn lähes itsekin, että olen taas postaamassa luetusta kirjasta. Lokakuu ankean pimeine iltoineen ei ole saanut minua linnoittautumaan kirjojen pariin vaan lähinnä haahuilemaan päämäärättömästi ja keskittymiskyvyttä erilaisten puuhailujen äärellä. Kuten kuvasta näkyy, joulukorttitehtailukin on tullut jo aloitettua - ehkä suhteellisen aikaisin, mutta kortinsaajia riittääkin entistä enemmän, kun kuvioon kuuluu oman suvun lisäksi myös poikaystävän suku. 

McEwan on ollut jo jonkin aikaa luottokirjailijani. Hänen teoksiin on helppo uppoutua silloin, kun kaipaa hyvää luettavaa. 

Sovitus tarjoaakin hyvän, kiinnostavan tarinan, joka toivottavasti auttaa lukujumiini. Alussa rysähtää, ja ihastuin heti ensimmäisiin sivuihin. Brionyn kirjoittama näytelmä uhkuu tietoisuutta siitä, että lapsen kehittämät juonenkäänteet tulevat vielä heijastelemaan muuta tarinaa. Metataso onkin vahvasti läsnä McEwanin romaanissa. Sisäkkäiskertomukset ovat näkökulmia siihen, mitä Brionyn, Cecilian ja Robbien välillä tapahtuu. Lopun viittauksissa epäröin, onnistuuko McEwan kirjoittamisviittauksissaan ilman, että lopputulos vaikuttaa teennäiseltä. Kartan usein kirjailijateemaa, mutta McEwan suoriutuu tarinojen tasoista kunnialla. 

Varsinkin nuori Briony on kiinnostava henkilöhahmo. McEwan kuvaa aikuistumisen kokemuksia vavahduttavasti, ja tekstistä nousee kohtauksia, jotka tuntuvat muun tarinan kannalta hyvin merkityksellisiltä. Brionyn maailmassa mikään ei ole kuten ennen, kun hän todistaa ensin Robbien ja Cecilian suihkulähdetapaamista ja törmää heihin sitten kirjastossa. Nuori tyttö tulkitsee tapahtumat väärin, mikä suistaa kaikkien elämän raiteiltaan. Briony luulee, että ihmiset eivät olekaan sitä, mitä he ovat siihen asti olleet. 

Romaanin ensimmäiset osat käsittelevät Brionyn tulkitsemien tapahtumien seurauksia. Ääneen pääsee paitsi Briony, myös sisko Cecilia sekä tyttöjen äiti. Kolmannessa osassa siirrytään sota-aikaan. Lukija saa pähkäillä, miten Robbien sotakokemukset heijastelevat tarinaa - kertomuksen pääjuoni on asettunut, tapahtumat rauhoittuneet, ja silti kaikkialla jylisee. Euroopan lisäksi myös yksilöiden mielet ovat sotatilassa, vaikka väkivaltaisuuksien ja katkeruuden aika alkaakin saavuttaa päätepistettään. Yhteys menneeseen on nähtävissä, mutta viihdyin itse eniten tarinan alkupuolella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti