Sitä voisi kuvitella, että nykyihminen valitsee kumppaninsa vapaasti, mutta oikeastaan romanttisia suhteita säädellään monin hiljaisin ihmissuhdenormein. Näitä Silja Liukkonen käsittelee romaanissaan Tunkeutuja, jonka päähenkilö, biseksuaalisuutensa löytänyt kolmekymppinen nainen, ihastuu pariskuntaan.
Tunkeutuja kysyy, millaista on olla ihmissuhteessa, jolle ei ole olemassa sosiaalista koodistoa. Millaista on olla ihastunut moneen ihmiseen yhtä aikaa? Miltä tuntuu olla bi, kun on ensin ajatellut olevansa lesbo? Miten navigoida monisuhteisuudessa, miten kommunikoida kaikkien osapuolten kanssa terveillä tavoilla?
Päähenkilön, Jonin ja Jonnan välille syntyy kummallisia valtajännitteitä, jotka tuovat mieleen Raven Leilanin Kiillon. Siinä missä Kiillossa valtasuhteet syntyvät valkoisuudesta, Tunkeutujassa kyse on luokasta. Päähenkilö huomaa piilottelevansa köyhyyttään ja toteaa, että "kun meillä oli vaatteet päällä, palauduimme väistämättä rooleihimme". Päähenkilö epäilee, pystyykö hän täyttämään pariskunnan keskiluokkaisia odotuksia. Kun minäkertoja tapaa pariskunnan sattumalta ravintolassa, nämä teeskentelevät välinpitämätöntä. Miten normista poikkeavia ihmissuhteita voi tuoda esille, vai voiko?
Liukkosen tyyli on saaraturusmaisen lakoninen. Päähenkilö on itsestään epävarma mutta myös itsetietoinen omasta olemuksestaan. Hän yrittää sujahtaa keskiluokkaisuuteen, muttei löydä paikkaansa. Keskeinen teema teoksessa onkin se, ettei oma paikka yhteiskunnassa löydy, ellei elämäntarina noudata keskiluokkaista opinnot-pariutuminen-hyväpalkkainen työ -naimisiin -aikajanaa. Minäkertoja kuvaa epärealistisilta tuntuvia odotuksiaan: "Että jossain vaiheessa elämä vakiintuisi ja alkaisi muistuttaa sellaista elämää, mitä me molemmat olimme lapsena nähneet ehkä joillakin naapureillamme tai luokkakavereillamme. Sellaista, jossa olisi toisenlainen käsikirjoitus kuin mitä meillä oli."
Päähenkilö kipuilee toisten asenteita erityisesti suhteessaan parhaaseen ystäväänsä Tomakseen. Tämä ei, omasta queeriydestään huolimatta, pidä polyamorisia suhteita oikeina ihmissuhteina. Minäkertoja kokee, että joutuu peittelemään suhteitaan, jottei tulisi säikyttäneeksi Tomasta. Monisuhteinen joutuu siis säätelemään yksityiselämästään kertomiaan asioita, jotteivät monogamianormiin tottuneet kiusoittelisi tai kyseenalaistaisi parisuhdevalintoja.
Itselleni tärkeää Tunkeutujassa oli biseksuaalisuuden kuvaus, sitä on suomalaisessa kirjallisuudessa niin vähän. Päähenkilö on aiemmin identifioitunut lesboksi mutta todennut sittemmin viehättyvänsä myös miehistä. Päähenkilö kokee, ettei kokemattomuuttaan oikein ymmärrä heteros3ksiä - ehkä hän ei edes halua asettua norminmukaisuuteen siinä. Bi-ihmisiin liittyvät stereotypiat superseksuaalisuudesta kiusaannuttavat kertojaa - miten parisuhdenormeja voi haastaa, kun oletukset siitä, miten pitäisi olla ja tehdä, ovat niin vahvoja. Toisaalta kertoja tunnistaa myös oman sisäistetyn bifobiansa: Jonna, joka on aiemmin identifioitunut heteroksi, ei tunnu oikealta bi-ihmiseltä vaan keskiluokkaiselta heterolta, joka haluaa omia queer-kulttuurin parhaat puolet.
Tunkeutuja on monella tapaa raikas teos. Se laittaa lukijansa pohtimaan, mitä käy, jos rakkaudet eivät mene kuten yhteiskunta ajattelee niiden menevän. Meidät on sosiaalistettu tiettyyn tapaan olla ihmissuhteissa. Niistä poikkeaminen voi aiheuttaa ahdistusta. Tunkeutujassa Joni sanoo: "Tuntuu niinku mun aivot ois syövytetty jollain. Että ikään kuin olis joku jäykkä ohje siitä miten voi elää tai rakastaa tai mitä vaan ja sit jos tapahtuukin jotain muuta, tuntuu ihan vitun epäonnistuneelta. Niinku että säkin oot mulle niin iso asia ja samanaikaisesti sun näkeminen tuntuu ihan kauheelta."
Kommentit
Lähetä kommentti