keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä

Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä
Atena 2016 (2015)
Suom. Ulla Lempinen
223 s.
Pisteitä: 3/5
Talitiaisen laulu aloittaa kevään. Titityy kuulostaa auringolta ja tuntuu räystäältä tippuvilta vesipisaroilta. Kun talitiainen aloittaa kevätlaulunsa, päivät ovat jo pidentyneet ja linturetkiaika lähestyy vauhdilla. 

Andreas Tjernshaugenin tietoteos Tiaisten salainen elämä esittelee kahden yleisimmän tinttilajin, tali- ja sinitiaisen, elämää ja elintapoja. Teos on yhdistelmä tutkimustietoa ja Tjernshaugenin omia havaintoja: kerronnassa vuorottelevat jaksot, joissa Tjernshaugen referoi oman pihansa tiaiselämää, ja jaksot, joissa hän käsittelee tiaisten elämää yleisemmällä tasolla. Tiaisten salainen elämä paljastaa muun muassa sen, että tiaisten keltainen väri on peräisin niiden syömistä toukista (jotka puolestaan saavat värin lehtivihreästä), että sinitiaisen päälaki ei ehkä olekaan sininen vaan ultravioletti ja että tiaiskoiraat tuovat pesänsä koristeeksi höyheniä. Tjernshaugen tarjoaakin monipuolista tietoa tali- ja sinitiaisen elintavoista ja luo ansiokkaan yleistajuisen katsauksen näiden lintujen elämään. 

Vaikka Tjernshaugenin jutusteleva tyyli viehättää, on teoksella myös omat puutteensa. Kuvitus on kirjan pituuteen nähden vähäistä, eivätkä kaikki kuvat ole laadultaan kovinkaan kaksisia. Eniten kaipasin kuitenkin havainnollistavia piirroskuvia, jotka olisivat selittäneet tekstissä mainittuja asioita. Esimerkiksi tiaisten tuntomerkit, luurangon rakenne ja munien väritys olisi helpompi ymmärtää, mikäli ne olisi osoitettu tekstin vieressä visuaalisesti. 

Tiaisten salainen elämä etenee pääosin luontevasti, mutta lintuharrastajana kritisoin väistämättä muutamia asioita. Ensinnäkin lajitoverit, esimerkiksi kuusi- ja viitatiainen, esitellään vasta kirjan loppupuolella - mielestäni sukulaisuussuhteet ja erot muihin tiaisiin olisi voinut mainita jo alussa. Myös sini- ja talitiaisten levinneisyyttä käsitellään vasta teoksen loppupuolella, vaikka elinympäristöistä muuten puhutaan jo aikaisemmin. Toisaalta arvostan sitä, ettei teoksen alku kaada lukijan niskaan hirmuista informaatiomäärää, mutta toisaalta lukija jää väistämättä pohtimaan, esitelläänkö asiat perustellussa järjestyksessä. Lopuksi pöyristyin myös siitä, että tarkkailujaksonsa loppupuolella Tjernshaugen yrittää kesyttää talitiaisia. Lintukirja, joka muuten ansiokkaasti käsittelee lintujen elämää luonnossa, päätyy lopulta siihen, että ihminen saa yrittää kesyttää pihan asukkeja. Mielestäni Tjernshaugenin arviointikyky on tässä kohti pettänyt - en näe perusteluja sille, miksi tiaisten pitäisi oppia syömään kädestä. Onneksi kirjoittaja sentään mainitsee, etteivät tutkijat ole kannustaneet häntä tähän kokeiluun. 

Tjernshaugenin perheen omat havainnot ja pihapiirin lintujen seuraaminen ovat ehdottomasti teoksen ansioita. Tjernshaugen tarinoi tiaisiin liittyviä kokemuksiaan, ja aika monesti lukija huomaa, että samanlaisia havaintoja on tullut tehtyä. Tiaisten salainen elämä valaiseekin hauskasti sitä, miten kaksi yleistä pihapiirilintua käyttäytyvät. Teos on kiinnostavaa luettavaa kaikille niille, jotka tarkkailevat lintulaudan elämää, ja antaa heille jännittäviä yksityiskohtia tiaisten elämästä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti