perjantai 23. helmikuuta 2018

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Miehillä on paljon helpompaa, sillä mieheksi ei tarvitse naamioitua. Riittää, kun pukeutuu vain verkkahousuihin, istuu haarat auki ja polttaa tupakkaa. Tuijotain kuvaani ja tajuan elämän kylmät tosiasiat. Jotkut syntyvät kauniiksi ja toiset rumiksi. Kaikki rakastavat kauniita naisia. Kauniit naiset ovat hyviä, toisin kuin rumat, rumat ovat inhottavia ja pahoja. Rumaksi syntynyt voi yrittää olla kiltti ja tehdä hyviä tekoja, mutta ei se riitä. Mikään ei riitä, jos ei ole kaunis nainen, niin se vain on. Yksinäisen naisen kohtalo avautuu jälleen edessäni, hiljaiset iltapäivät, kissalauma ja mannalapsut, joita hypistelen itsekseni. Ja samassa näen jotain inhottavaa. Peilin uumenista minua tuijottaa lehmä.

Saara Turusen esikoisteos, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Rakkaudenhirviö on toinen hyllynlämmittäjä, jonka olen tänä vuonna ehtinyt lukea. Alemyynnistä ostettu teos on loikonut hyllyssäni muutaman vuoden: olemme kumpikin kääntäneet toisillemme selkämme joka kerta, kun katseet ovat kohdanneet. Tämänvuotinen hyllynlämmittäjähaaste rohkaisi minut tarttumaan Turusen teokseen, ja hyvä onkin, että niin teki. Viihdyin Rakkaudenhirviön parissa mainiosti.

Romaanin keskiössä on tavalliseen suomalaiseen perheeseen kuuluva nuori tyttö, jonka kehityskertomusta lukija pääsee seuraamaan. Alusta asti käy ilmi, että minäkertojan minuus muotoutuu suhteessa ympäristöön, kotiin ja sukuun. Isänpuoleinen suku elää sodanaikaisissa traumoissa, ja ravitsemusterapeuttina työskentelevä äiti taas on ulkonäköpaineiden ja tiukan jumalkuvan piinaama. Perheessä vallitsee ahdas tunnelma, josta minäkertoja koettaa päästä eroon ensin taidelukiossa, sitten korkeakoulussa ja useilla ulkomaanvuosillaan.

Turusen romaanin parissa viihtyy erityisesti siksi, että Turunen on onnistunut vangitsemaan Rakkaudenhirviöön jotakin hyvin olennaista suomalaisesta kulttuurista. Minäkertojan perhe toistaa tapoja, jotka lienevät tuttuja monelle: sota on jättänyt jälkensä, uskonto vahtii siveyttä, turhamaisuudesta ei pidetä ja herran kuri on muistettava.

Äidin ja tyttären suhde on yksi keskeinen teema, jota Turunen romaanissaan käsittelee ja joka vaikuttaa minäkertojan persoonallisuuteen. Äidistä välittyy varsin suittu, tiukka kuva: hän elää kunnolliseksi määrittelemää elämäänsä ja torjuu toisenlaiset tavat elää. Ruuan ja turhamaisuuden suhteen on oltava varovainen, ja lihavuus on ehkä kauheinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Tytär oppii nopeasti, miltä naisen on näytettävä. Sukupuoli on sidottu tiettyihin ulkonäkö- ja käytösvaatimuksiin:
Kammottava aavistus siitä, että kohtalo on määrännyt minut osaksi jotakin sukupuolta, inhottaa minua syvästi. Haluaisin oksentaa ja oksentaa niin kauan, että kohtalo poistuisi ruumiistani ja voisin olla jälleen neutraali. Haluaisin hakata ruumiini irti itsestäni ja polttaa sen nuotiossa En haluaisi olla mies enkä nainen enkä  mikään muukaan, mikä liittyy kaikkeen siihen likaiseen ja pahaan, joka sai Aatamin ja Eevankin häpeämään ja peittämään ruumiinsa.
Rakkaudenhirviön kansi on varsin vastenmielinen mutta niin on myös minäkertojan kehonkuva. Turunen luo lehmästä onnistuneen vertauksen häpeälle ja kömpelölle naiseudelle: minäkertoja kohtaa peilistä lehmän aina, kun hän ei hallitse kehoaan tai se ei näytä hänen mielestään siltä kuin naisten kuuluu näyttää. Kömpelö, isokokoinen ja maalainen lehmä ei vastaa niitä odotuksia, joita naisen ulkonäölle ja käyttäytymiselle asetetaan.

Rakkaudenhirviö on identiteettiromaani, jossa minäkertoja etsii itseään. Asenteiltaan ahtaassa ympäristössä kasvanut nuori nainen ei löydä itseään helposti: hän takertuu toisten mielipiteisiin, koska ei ole oppinut, että ihminen voi valita vapaasti. Ystävyyssuhde Lauran kanssa muistuttaa monia kirjallisuudesta tuttuja ystävyyspareja, joissa toisella on enemmän valtaa ja jossa tämä lopulta hyvästelee ystävänsä. Espanjalainen mieskään ei tuo päähenkilölle onnea, koska parisuhde on vain kulissi, jolla tehdään vanhemmat tyytyväiseksi.

Rakenteeltaan Rakkaudenhirviö on omalaatuinen. Se ei rakennu perinteiseen tapaan numeroiduista luvuista vaan alaotsikoin nimetyistä episodimaisista katkelmista, joissa minäkertoja tekee havaintoja tai toimii jossakin tilanteessa. Aukkoisuutta on paljon: aina ei edetä tapahtumasta seuraavaan, vaan aika kuluu toisinaan hitaammin, toisinaan nopeammin. Lukujen rakenne - ja varsinkin otsikointi - on kiinnostava valinta mutta alkaa väsyttää loppua kohti: rakenteellisesti Rakkaudenhirviö jää toisteiseksi.

Teemoiltaan ja kieleltään Rakkaudenhirviö on kuitenkin erittäin kiinnostava, virkistävä romaani, joka tarttuu nykyajan naiseuteen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Turunen osoittaa, että sukupuoliroolit ovat vahvasti läsnä arjessamme ja että ne vaikuttavat siihen, miten arkipäivässä voi ja saa käyttäytyä. Häpeätematiikka on myös kiinnostava näkökulma sukupuoleen ja identiteettiin: liian usein tulee ajateltua sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Rakkaudenhirviö käskee hellittämään tällaisesta ajatusprosessista.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Tammi 2015
441 s.
Pisteitä: 4/5

2 kommenttia:

  1. Tämä oli yksi viime vuoden lempikirjoistani, enkä malta odottaa että Turusen toinen romaani ilmestyy pian! Tässä kirjassa yhdistyy niin monet teemat, jotka muutenkin kiinnostavat, ja yhdistettynä kauniiseen kieleen, niin rakkauttahan se oli. Laura Gustafssonin Pohja muistutti mielestäni tätä tunnelmaltaan hiukan, sitä suosittelen myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että Turunen käsittelee teoksessaan montaa kiinnostavaa teemaa. Mielenkiinnolla minäkin odotan Turusen toista teosta, vaikka sen aihe (esikoisteoksen kirjoittaminen) ei ehkä olekaan omalla mukavuusalueellani.

      Poista