Sivutiellä

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla Karisto 2017 254 s. Pisteitä: 2/5 On vähän hassua, että feministinä tartun chick lit -teoksiin yhä uudestaan ja uudestaan. En oikeastaan välitä ennalta-arvattavista juonikuvioista, inhoan kliseisiä hahmoja ja niin edelleen - mutta kuitenkin sitten kaipaan viihdyttävää höttöä arkeeni. Ja mitäpä sitä häpeilemään! Tällä kertaa viihdyin ihan kohtalaisesti Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla -romaanin parissa (lainasin jopa jatko-osatkin), vaikka kaunokirjallisesti suuresta merkkitapauksesta ei oikein voikaan puhua Ymmärrän kyllä, miksi Pientä fiksausta vailla  viehättää lukijakuntaansa (siis kaltaisiani kolmekymppisiä kotiäitejä, jotka kaipaavat arkeensa romantiikkaa ja unelmia). Venlaan tarinaan voi olla helppo samastua: uupumus, hiertävä suhde ex-aviomieheen ja kiukutteleva teini-ikäinen ovat monelle naiselle tuttuja. Downshiftaus ja unelmien toteuttaminen tuovat lohtua arjen keskelle, ja kepeä, ennalta-arvattava tarina tarjoaa tuttuutta. Arjen...

En oikein tiedä, miten suhtautua Estelle Maskamen rakastettuun Dimily-sarjaan. Joitakin vuosia sitten kirjoitin postauksen, jossa vaahtosin siitä, että sarjan avausosa romantisoi rakkautta, jossa kiltti tyttö ihastuu pahaan poikaan. Kirjoitin näin: Kiltin tytön ja pahan pojan suhdetta seuratessani en kuitenkaan voinut olla ajattelematta: tätäkö nuorille syötetään hyväksyttävänä? Tyler vie Edenin huumebileisiin, pitää ranteita kiinni niin, että sattuu, karjuu täysillä ja lyö kätensä seinään Edenin pään vierelle. Lukijalle on koko ajan selvää, että Eden pystyy raottamaan Tylerin kovaa luonnetta ja kesyttämään tätä, mutta onko se mahdollista tosielämässä? Kannattaako nuoren lähteä sellaiseen? Mikä paha poika -myytissä viehättää? Miksi media toistaa väitettä siitä, että naiset rakastuvat renttuihin ja tekee siitä siten hyväksyttävää ja ihailtavaa?  Älä kerro kenellekään  avaa sarjan avausosan tapahtumia Tylerin näkökulmasta. Miltä "pahasta pojasta" tuntuu, kun perheeseen saapuu s...

Kun tapahtuu trauma, ihmisen mieli ja persoonallisuus hajaantuvat. Persoonallisuus saa erilaisia osia: on ulkoisesti tavalliselta näyttävä persoona (apparently normal part of personality, ANP) ja trauman rikkoma emotionaalinen persoona (emotional part of personality, EP). Osat eivät ole toisistaan tietoisia - välillä ihminen ja psyyke toimivat normaalisti, välillä EP astuu kehiin ja  ohjaa ihmisen toimintaa, toisinaan hyvin voimakkaasti. Persoonallisuuden jakaantuminen on selviytymiskeino: EP on ihmisen yritys selviytyä tilanteesta, joka on liian vaikea kestää.Terapian avulla osia voidaan yrittää yhdistää niin, että molemmat olisivat osa ihmisen elämäntarinaa.  Nämä lähtökohdat on hyvä tietää, kun alkaa lukea Tiina Laitila--Kälvemarkin romaania H2O. Se kertoo Hesteristä, traumatisoituneesta 30-vuotiaasta naisesta, jonka arjessa kolme eri EP:tä ovat läsnä. Kirjassa persoonallisuuden osia kutsutaan sivupersooniksi, mutta käsite on - ainakin terapeuttini mukaan - vanhentunut. Nyk...

Instassa kiertää #yalukuhaaste2020, jonka ideana on lukea young adult -kirjoja ja yrittää saada bingorivi täytetyksi. Haaste on saanut minut lukemaan aiempaa enemmän nuortenkirjoja ja palaamaan muutamaan nuoruudenlemppariini. Harmi vain, että mikään seuraavista ei lopulta kolahtanut samalla tavalla kuin nuorempana. Anu Jaantila: Jenkkivuosi Sanna-sarjan eka osa Jenkkivuosi julkaistiin itse asiassa jo 1979, mutta muistelen lukeneeni nämä kertaalleen joskus varhaisteini-iässä. En enää muistanut kirjoista mitään! Nimensä mukaisesti teos kertoo Sannan vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa.  Odotin innolla, mutta rehellisesti sanoen ekan osan kerronta oli vähän kökköä ja selostavaa, ja toisinaan asiasta poikettiin toiseen niin, että kieli ei pysynyt vauhdissa mukana. Ilahduin eniten siitä, miten 70-luvun lopussa suomalaislukijoille esiteltiin amerikkalaisia juttuja - biljardia, avocadoja (c:llä totta kai!) Ja Valentinen päivää.  Vaikka tämä eka osa ei nyt ollutkaan oma suosikkini, ...