perjantai 5. toukokuuta 2017

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin


Veera Vaahteran chick lit -romaanit ovat olleet minulle lajityyppinsä kermaa. Vaahtera kirjoittaa osuvasti, päähenkilöissä on aina joitakin hömppäkirjallisuudesta poikkeavia vakavampia luonteenpiirteitä, ja tarinat ovat sopivan leppoisia.

Sopivasti sekaisin on tuttua kamaa, jos lukee paljon viihdekirjallisuutta. Matleena on nuori perheenäiti, joka on saanut paikan kirjastotoimenjohtana. Työongelmia riittää, kotona oleva puoliso ei siivoa ja kollegoissa on niin vihamiehiä kuin vähän läheisempiäkin ihmisiä. Työkaaos aiheuttaa kaaoksen myös Matleenan henkilökohtaisessa elämässä, ja tuttuun tapaan tämäkin chick lit -kirja käsittelee ihmissuhdeongelmia.

Päähenkilön hyvä, johtotoimen työpaikka ei onnistu pelastamaan Vaahteran viidettä teosta, vaikka hienoa onkin, että nainen on johtotehtävissä. Kirjaston työilmapiiri sotkeutuu kliseisiin, ja henkilöt ovat harmittavan yksiulotteisia. Miksi vanhemmista ihmisistä usein puhutaan valittajina ja vaikeina ihmisinä? Anja-tyyppi on helppo tunnistaa, mutta toisaalta lukiessa tuntui, että en jaksa enää lukea kuvauksia, joissa iäkkäämmät leimataan vaikeiksi, nuoria pahalla katsoviksi tyypeiksi. Matleenan johtajankykyjäkään ei loppujen lopuksi kuvata feministisen vahvoiksi, mikä oikeastaan syö pohjan toisenlaiselta naishahmokuvaukselta.

Lisäksi minua hämmästyttivät ja ärsyttivät seuraavat asiat: Miksi riidoissa olevista työkavereista nainen on se, joka lukkiutuu kirkuen ja itkien työpaikan vessaan, ja mies se, joka puhuu halveksivan tyynin sanoin? Kotonakaan sukupuoilroolit eivät juuri hajoa. Yritystä toki on, onhan Matleenan mies koti-isänä, mutta siivouskysymys on klassinen: nainen motkottaa, mies vaikenee.

Vaahtera onnistuu kuitenkin tuomaan teokseensa teemoja, jotka ovat tuttuja muista hänen teksteistään. Esimerkiksi äidin väsymys ja halu keskittyä vain töihin, ei lapsiin, kävi ilmi myös omakohtaisesta Keskivaikea vuosi -teoksesta. Myös stressin tunteet nousevat tässä teoksessa esiin vahvemmin kuin monessa muussa viihdekirjallisuuden teoksessa. Matleenassa on joitakin sävyjä, jotka rikkovat äiti- ja naismyyttejä, mutta kirja ei kuitenkaan pääse sellaiseen feministiseen lentoon, jota vakavasti otettavalta viihdekirjallisuudelta toivoisi. Tuttua ja turvallista niille, jotka viihdekirjallisuudesta nauttivat, mutta minä jouduin hieman pettymään. 

Toisaalla: Syksyn lehti suosittelee teosta pienten lasten työssäkäyville äideille, ja Jonna epäröi kirjan kantta ja harmittelee, ettei kovakantista versiota ole tarjolla.

2 kommenttia:

  1. Olihan siinä kirjassa stressiä melko lailla. Itselläni taitaa olla niin huono stressinsietokyky, etten jaksa edes lukea toisten stressistä :) Muuten olen kyllä pitänyt Vaahteran kirjoista; on kiva kun Suomessakin joku kirjoittaa tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsekin tykkään lukea kotimaista viihdekirjallisuutta :)

      Poista