maanantai 25. syyskuuta 2017

Katri Vala: Kootut runot

Katri Vala: Kootut runot
WSOY 2004, Kotimaiset valiot
510 sivua
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Ah! Huutomerkein ylistän!

Nuorena tahdoin olla Katri Vala. Rakastuin hänen runoihinsa teini-ikäisenä, ja selailin Kootut runot -kokoelmaa usein kotona. Kun tässä eräs ilta tarkastelin omia runojani vuosikymmenen takaa, ei jäänyt epäselväksi, kuka suomalainen runoilija oli ollut esikuvani. Lauserytmit, huutomerkit ja tunnekuvat olivat tuttuja Valan tuotannosta. 

Luin tätä Kootut runot -opusta (johon on koottu koko Valan tuotanto) samanaikaisesti Valan elämäkerran kanssa. Se oli hyvä ratkaisu nyt, kun olin jo aiemmin tutustunut Valan runoihin. Valan henkilöhistoria hahmotti sitä kontekstia, jossa runot olivat syntyneet, ja toisaalta Saarenheimon tulkinnat antoivat oman lisänsä sille, miten Valan runot ymmärsin. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan molempiin teoksiin, sillä niin Valan runoista saa varsin laajan, kattavan ja moniselitteisen kuvan.

Minulle rakkain kokoelma on Valan ensimmäinen, Kaukainen puutarha. Se edustaa minulle niitä asioita, joista Valan muistan: nuoruuden hurmosta, kiihkeitä tunteita, värejä, toistoa, huutomerkkejä. Kokoelman alku on suorastaan järisyttävä: ensirunot käsittelevät nuoruuden eloa, elämänvoimaa, mutta pian tulee syksy. Yhtäkkiä elämänhalu katoaa: 
Ja ruumiini ojentuu pakenevaa aurinkoa kohti
kuin jäätyvä puu
turhaan odottaen polttavaa suudelmaa.
Vala on taitava kuvaamaan elämän eri tunteita, mutta suomalaiseen tapaan hänkin velloo usein melankolisissa, ahdistavissa, jopa kuolemansävyisissä tunnelmissa. Kuolema ja suru ovat monella tapaa läsnä hänen runoissaan. Ensimmäisen runokokoelman Murhattu maa -osasto käsittelee elämän syksyä, lehtien putoamista, elämän hiipumista. Myös Valan omat elämäntapahtumat heijastelevat runoihin, kuten Saarenheimon kirjoittama elämäkerta paljastaa. Riuduttavia ja riipaisevia ovat ne runot, joissa Vala itkee kuolleen lapsensa perään. 


Elämän ja kuoleman välinen suhde kiehtoo Valaa. Elämä näyttäytyy Valan runoissa tulenpunaisena ja oranssina voimana, joka kuitenkin helposti horjahtaa synkälle tielle. Maan laiturilla -kokoelman runossa Onnellinen Vala kuvaa osuvasti sitä, miten vuoroin elämä, vuoroin kuolema näyttäytyy haluttavana: 
Olen kahden ihanuuden välillä: 
elämä - huumaantunut juna
sillalla valtameren yli
kuolema - ihanasti kiehtova
niinkuin vain seikkailu ja tuntematon voi olla. 
Vaellanpa elämään tai kuolemaan, 
suuri, sädehtivä virta on kantava minut!
Minua kiehtoo kuitenkin myös tapa, jolla Valan runot hohkavat rakkautta ja positiivisia tunteita. Sininen ovi -kokoelma on positiivisempi, leppoisampi ja rakastuneempi kuin Valan muut kokoelmat, ja se on julkaistu aikoihin, jolloin Vala solmi ensimmäisiä rakkaussuhteitaan. Rakkaus näyttäytyy satumaisena, pelastavana voimana, johon epävarmakin runonpuhuja voi takertua. 

Vala on taitava metaforien käyttäjä. Meri on elämä, joka kantaa kauas, yleensä kuolemaa kohti. Satujen kautta hahmottuu elämän fantasianomainen puoli, ne haaveet, joiden toivoisi olevan totta. Myös sanankäyttäjänä Vala on taitava, ja hänen kokoelmansa on sanastoltaan rikas. Adjektiivit ja värit saattavat alkuun tuntua liioitelluilta, mutta ne voimistavat runojen välittämiä mielikuvia. 

Valan Kootut runot on muhkea lukupaketti, mutta se tarjoaa huikaisevia tunne-elämyksiä. En ihmettele, miksi rakastin Valan runoja nuorena: ne ovat täynnä tunne-elämää, huutomerkkejä, pakahtuvaa sydäntä. Elämän kipeys mutta myös lohdullisuus välittyvät Valan runoista, joista voi ammentaa moniakin elämänohjeita. Olen iloinen siitä, että luin tämän kokoelman Ompun runohaasteeseen - Vala on todellakin lempirunoilijani. Kootut runot on ehdottomasti hankittava omaan hyllyyn, sillä tahdon palata näihin runoihin yhä uudestaan ja uudestaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti