Siirry pääsisältöön

Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Asko Sahlbergin viime vuonna julkaistu Amandan maailmat on kertomus vanhasta Amandasta, jonka yksinäinen, eristynyt elämä muuttuu, kun hän kohtaa pakolaispoika Samirin. Samirin auttamisesta tulee tarkoitus Amandan eristyneeseen elämään.

Amandan maailmat on symbolinen monella tavalla. Jo alusta asti Amandan mukana kulkee tuuli, joka riepottelee häntä ympäriinsä, hönkii välillä kasvoihin ja välillä työntää kohti uutta. Kieli on kaunista, ja lukija liikkuu Amandan mielenmaisemiss helposti.

Amandan maailmoissa onkin monia miljöitä, monia maailmoja. On Amandan oma todellisuus, pihapiiri, jossa hän elää lähes yksinään. Sen ulkopuolella on muiden todellisuus, vieras kaupunkielämä, johon Amanda ei ole tottunut. Amandan sisäistä maailmaa kuvaa myös unien maailma: unissa Amanda elää pelkojaan ja menneisyyttään. Jossakin kaukana on menneisyyden maailma, sekä Amandan että Samirin. Amandan todellisuus kohtaa Samirin, pakolaisnuoren, maailman ja toisaalta yhdistyy myös Janssonin yksinäiseen, eristäytyneeseen maailmaan. Kaiken rinnalla pyörii todellisuuden yhteiskunnalliset tasot, joita luonnehtivat ennakkoluulot, maahanmuutto ja suuret muutokset. Amandan rauhallinen maailma ja muun yhteiskunnan pelokas, väkivaltainen maailma risteävät.

Sahlbergin romaani on taidokas kuvaus nykyajasta, jossa yhteiskunnalliset ja väestölliset muutokset johtavat erilaisiin kohtaamisiin. Maahanmuuton seuraukset ja vieraisiin kohdistuvat ennakkoluulot ja toisaalta empatia ovat ajankohtaisia teemoja, ja Sahlberg käsittelee niitä ansiokkaasti.

Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Like 2017
136 s.
Pisteitä: 5/5

Kommentit

  1. Tämä kirja kiinnostaa minua todella paljon! Harmikseni en sitä saanut käsiini helmikuisella suomireissullani, joten jäänee seuraavaan kertaan. Sen sijaan ostin Sahlbergin vanhemman romaanin Irinan kuolemat (vielä kun "ehtisi" lukea).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti