torstai 29. maaliskuuta 2018

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

Älä anna anteeksi.

Ei jumalauta:
mistä tällaiset miehet
mistä tällainen väkivalta?
Kaikki anteeksi saa minut voimaan pahoin
se tekee minut vihaiseksi
ja sitten suutun siitä
että oikeasti vihaan todellisuutta
ja sitä mitä me naiset joudumme kokemaan.

Juuri nyt haluaisin heittää romaanin seinään
ja repiä paperit irti
muotoilla niistä Mikon
jonka päälle voisin sitten sylkeä
ja jonka voisin rutistaa ja pilkkoa
samalla voimalla
jolla Mikko on rutistanut Lauran.

Mitään ei saa anteeksi
jos on satuttanut noin
jos ensin hurmaa ja sitten raatelee
epäilee, haukkuu, syyllistää
työpaikan pihalla istuminen on sairasta
miten veistä voi käyttää toista vasten
mikä helvetti siihen ajaa?

Lauran
haluaisin kutsua kahville
pyytää vertaistukea ja vähän aikaa
olen saanut kuulla selviytymistarinan
ja haluan keskustella
siitä miksi yhteiskunta
on ollut Lauraa vastaan.
Miksi lastensuojelu ei puhu Lauralle
miksi kukaan ei selvitä, miten lapset voivat
miksi kukaan ei huomaa naisen pahaa oloa
vaan uskoo herttaiseen mieheen
miksi kadulla juoksevaa panikoivaa ei pysäytetä, tarjota apua
miten työterveydessä voi työskennellä
jos ei tunne perheväkivaltaa
miten avun saamisesta on tehty
niin vaikeaa
miksi
       miksi
  miksi?

Kirjailijaa
haluan kiittää sanoista.
Traumasta
on vaikea puhua
se on kuvana kehossa
ja siksi Laurakin väistää autoja
ja säpsähtää uniinsa
mutta romaania
ei voi ponnistaa vähällä vaivalla
varsinkaan jos kipuilee traumassa.
Sanat ovat kuitenkin tärkeitä
jos haluaa yhdistää koetun ja tunnetun,
jos haluaa jatkaa matkaansa
tai jakaa asioita
joita tapahtuu niin monelle muulle.

Esimerkiksi itselleni.
Minä olen yksi meistä
en ehkä joutunut väkivallan kierteeseen
enkä raiskatuksi
mutta minun tahtoani ei kunnioitettu
minulle tehtiin fritsu vaikka kielsin
minua oli pakko saada nähdä silloin kun huvitti
kaksi vuotta vahtasin puhelintani
joka kuussa sain vähintään yhden viestin
yleensä monta kerralla
rakastan sinua
anna anteeksi
voitaisko panna
anna jo anteeksimärakastansuatuutakaisinmäteinvirheenjamätiedänsen

on vastenmielistä tulla rakastetuksi
sellaisen henkilön mielessä
joka ei kuuntele kieltoa
joka ei suostu lopettamaan
joka kyttää oven takana puoli tuntia
pakottaa poistumaan kaupungista
pelkäämään punaisia autoja
ja joka saa samastumaan
tällaisiin kirjoihin
joissa tapahtuu todellisia asioita
joita ei pitäisi tapahtua kenellekään.

Kiitän kirjailijaa, kiitän tarinaa, kiitän niitä, jotka ovat taistelleet itsensä puolesta ja niitä, jotka eivät ole jaksaneet.

Laura Manninen: Kaikki anteeksi
WSOY 2018
321 s.
Pisteitä: 5/5

2 kommenttia:

  1. Mieletön kirjoitus, upea kirja. Sain tämän itsekin pääsiäisen aikana luettua loppuun, tarinasta jää sanaton olo. Upeaa, että siitä kirjoitetaan, mutta hyytävää, miten se edelleen on näin vaiettu asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Perheväkivallasta puhutaan aivan liian vähän, ja auttavia palveluita on aivan liian vähän. Siltä ainakin vaikuttaa. Mannisen teos on kyllä todella vahva esikoinen. Mielestäni jotakin kirjan tarpeellisuudesta kertoo se, että teosta jonottaa kirjastossa melkoinen määrä ihmisiä. Väkivaltaa kokeneille teoksessa on paljon triggereitä mutta toisaalta myös paljon kaivattua vertaistukea.

      Poista