Sivutiellä

Etaf Rum:  A Woman Is No Man HarperCollins Audiobook 2019 Lukijat: Ariana Delawari, Dahlia Salem ja Susan Nesmai Pisteitä: 4/5 Etaf Rumin esikoisromaani A Woman Is No Man on upea, koskettava tarina kolmen sukupolven naisista. Palestiinalainen Isra naitetaan Adamille ja lähetetään tämän perheen mukana Yhdysvaltoihin. Toiveet rakkauden saamisesta ja uuden perheen hyväksynnästä katoavat nopeasti, kun Isralle syntyy vain tyttäriä. Adamin äiti Fareeda hallitsee kotia, eikä Amerikka tarjoa naisille sitä vapautta, jota Isra siltä salaa toivoi. Parisenkymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvun loppupuolella, Isran esikoistytär Deay saa tietää perheensä tragedioista. Palestiinalais-amerikkalaisena nuorena hän on kahden kulttuurin välissä ja joutuu vastakkain myös isoäitinsä Fareedan kanssa.  Rumin romaani kuvaa koskettavasti naisia, joiden kohtaamat traumat välittyvät sukupolvelta toiselle. Patriarkaattinen kulttuuri, jossa tyttäriä ei ole arvostettu, on jättänyt jälkensä ...

Laura Bates on yksi feministisuosikeistani ja Everyday Sexism  yksi niistä kirjoista, jotka avasivat silmäni siihen, miten paljon feminismiä yhä tarvitaan. Misogynation  (2018) käsittelee edeltäjänsä tapaan seksismiä ja erityisesti naisiin kohdistuvaa häirintää. Teos on kokoelma Batesin esseitä ja kolumneja, jotka on julkaistu The Guardian -lehdessä vuosina 2013-2017. Misogynation  antaa kattavan kuvan siitä, mitä naisviha ja seksismi ovat. Teoksen kolumnit on teemoiteltu 11 osastoon. Niissä käsitellään esimerkiksi seksismin arkipäiväisyyttä ja yleisyyttä, raiskauskulttuuria, työpaikalla tapahtuvaa häirintää ja naisten oikeutta omaan kehoonsa. Bates on jokseenkin inklusiivinen ja antaa esimerkkejä siitä, miten erilaiset ryhmät, vaikkapa mustat tai vammaiset, kohtaavat seksismiä eri tavalla kuin etuoikeutetummat, mutta intersektionaalisuus saisi näkyä teoksessa laajemminkin.  Misogynationin  lukemisen jälkeen ei voi olla enää epäselvää, miten yleistä sek...

Olo-, tunne- ja työtilat konkreettisina ja abstrakteina koronaviruksen aikaan Tänä keväänä olemme kaikki joutuneet elämään enemmän tai vähemmän muutostilassa. Koronavirus on aiheuttanut sen, että on pitänyt siirtyä vanhasta elämästä uuteen, vanhoista tavoista uusiin. Koronakevät onkin pakottanut väkisinkin ajattelemaan paikkaa, tiloja ja niiden merkityksiä. Yhtäkkiä se ympäristö , jossa on aiemmin viettänyt aikaansa, on kaventunut kokoelmaksi vaarallisia paikkoja , joista saattaa saada koronatartunnan. Monen turva paikat  ovat kadonneet. Enää ei pääse kuntosalille, kirjastoon, paikallis nähtävyydet on suljettu, eikä kotoa voi kadota mihinkään.  Etuoikeutettuja ovat ne, joilla on jokin paikka, jossa olla - koti, ja siellä kotona on paikalla  joku toinen, jonka kanssa viettää aikaa. Mutta kun korona on sulkenut yhteiskunnan, yhtäkkiä useimmat ovat joutuneet huomaamaan, että oma elinpiiri on kaventunut. Koti ei ole kaikille turvallinen, ja vaikka olisikin, sama...

Lienee todennäköistä, että tässä kuussa maailmaan syntyy uusi lukutoukka, sillä pienen esikoisemme laskettu aika on jotakuinkin kuun puolivälissä (viimeisiä viikkoja viedään!). Poikkeuksellinen koronatilanne on muuttanut paljon sitä, mitä synnytykseltä ja synnytyksen jälkeiseltä ajalta voi odottaa, ja olen käyttänyt synnytykseen valmistautumiseen enemmän aikaa ja voimavaroja kuin etukäteen ajattelin.  Positiivisen mielialan löytäminen on ollut vaikeaa, eivätkä sitä ainakaan ole auttaneet uutisten lukeminen, kauhukuvien miettiminen, ikävien synnytystarinoiden kuuleminen tai tuttavien hyvää tarkoittavat mutta tunkeilevat kysymykset siitä, joko sitä ollaan työn touhussa.  Mikä minua sitten on auttanut? Kirjat - kuinkas muutenkaan.  Vaikka keskittymiskyky on ollut viime aikoina hukassa - tämä tuntuu olevan monen muunkin kokemus - olen pyrkinyt löytämään kirjallisuudesta lohtua. Olen hakeutunut tuttujen ja turvallisten kirjojen pariin. Petri Tammisen Meriromaani ...

Ole sinä tyttö, ole aina samaa väriä seinien kanssa, ja muista hymyillä kuin olisit valokuvattavana. Olkaa te poikia, tehkää mitä tykkäätte, mutta älkää koskaan itkekö, älkää kuunnelko muita, älkää näyttäkö heikkoutta.  Opettaja jakaa rooleja kuin joulukuvaelmassa. Pahinta on, että minäkin alan uskoa siihen. Minut kasvatetaan rooliin ovelasti, painettuun sanaan vetoamalla: Tämä on biologiaa. Tämä on totta.   Sain vinkin Essi Tammimaan romaanista Paljain käsin , kun kyselin Instagramissa seuraajien suosituksia äitiyskuvauksista kirjallisuudessa. Vinkki oli mitä mainioin, sillä Paljain käsin  puhutteli minua monella tavalla. Se on feministinen kuvaus naiseudesta ja naiseksi kasvamisesta, sukupuolirooleista ja -odotuksista, yhteiskuntaluokan ja sukupolvitraumojen vaikutuksesta.  Tammimaan romaanissa on jotain samankaltaista kuin vaikkapa Saara Turusen Rakkaudenhirviössä . Molemmat kuvaavat vaikeita äiti-tytärsuhteita, sitä, miten äitien kipupiste...

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit Otava 2010 157 s. Pisteitä. 3/5 Inkkarin käsi laskeutuu tytön reidelle. Se laskeutuu siihen kuin linnulta pudonnut sulka. Noin vain. Yks kaks. Koska maa vetää sitä puoleensa ja se on irronnut sopivalla hetkellä. Ja lintu ei kaipaa sitä ja se itse osaa lentää vain alaspäin. Tytön reidelle kuin meren pinnan särkevälle kivelle. Noin vain eikä silti noin vain, vaan juuri noin. Ja se on liekki, joka saa palamaan ja itse se ei pala, polttaa vain. Nuorisopsykiatrian ryhmäterapiassa pitää piirtää itsestään kuva tietyllä välillä. Keltainen tulee vastaan sattumalta, se on ehkä ainoa vaihtoehto. Piirros tekee sinusta keltaisen tyypin, sellaisen, joka ei oikein erotu taustastaan. Saatat olla kiltti tai ahdistunut, mutta äänesi ei kuulu tai et uskalla sitä käyttää. Toisaalta keltaisessa "kaikki paska näkyy". Eeva Rohaksen novellikokoelmassa Keltaiset tyypit kertomusten päähenkilöt ovat nuoria, joiden elämä ei oikein ota sujuakseen. Moni ajautuu...

Minut hyvin tuntevat - tai Instagramiani viime aikoina seuranneet - tietävät, että lapsuuden lempikirjojani olivat L.M.Montgomeryn Anna -sarja. Rakastin niiden ylenpalttisia luontokuvauksia, Annan vilkasta mielikuvitusta ja romanttisia luontokohteille annettuja nimiä. Sekä tietysti Gilbertiä! Runotytöistä ei koskaan tullut minulle yhtä rakkaita, vaikka luin tyttökirjahuumassa nekin - ehkä kuitenkin vain kerran. Nyt maalis-huhtikuussa, kun kaipasin lohtua ja tuttuutta elämääni, päätin lukea Runotytöt uudestaan - ensimmäinen osa oli ollut pitkään kesken, enkä enää muistanut sarjasta muuta kuin Annoja melankolisemman tunnelman.  Nyt uudelleen luettuina Runotyttö-kirjat näyttäytyvät sarjana, joka paranee ja kasvaa loppua kohti. Lapsena muistan pitäneeni sarjan avauksesta Pienestä Runotytöstä : siitä, miten nuori Emilia istuu vinttikamarissa kirjoittamassa kirjeitä isälleen (minä kirjoitin päiväkirjaa pehmolelulleni). Runotytöt eivät ole yhtä juonivetoisia kuin Annat: Emilia ...

Merete Mazzarella: Emmekö voisi elää sovussa? Tammi 2020 5,5 h Lukija: Krista Putkonen-Örn Pisteitä: 2/5 Olen halunnut tutustua Merete Mazzarellan tuotantoon jo pidemmän aikaa. Esseiden ystävänä uutuus, Emmekö voisi elää sovussa? Esseitä ajastamme  tuntui sopivalta aloittaa. Moni on kehunut Mazzarellaa, ja odotukseni olivat korkealla. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että Mazzarellan ja minun ajatukseni eivät useinkaan kohdanneet, enkä minä pystynyt löytämään sitä sopua, jota Mazzarella peräänkuuluttaa erilaisten mielipiteiden kohtaamisessa.  Emmekö voisi elää sovussa?  on tosiaan esseekokoelma, joka käsittelee monia ilmiöitä, jotka ovat herättäneet varsin polarisoitunuttakin keskustelua nyky-yhteiskunnassa. Mazzarella käsittelee teksteissään esimerkiksi rasismia ja maahanmuuttoa, naisten kehollista itsemääräämisoikeutta, tieto- ja yksityisyydensuojaa sekä isänmaallisuutta. Aiheet, toisinaan yksittäiset esseetkin, rönsyilevät, ja vaikka polarisoitunut, riitelevä kes...