Siirry pääsisältöön

Trauman ja kehon yhteydestä - Lucia Osborne-Crowleyn I Choose Elena

Lucia Osborne-Crowley: I choose Elena
The Indigo Press 2019



Kävin Instagramissa yksityisviestein hyvää keskustelua siitä, miten vaarallista ja mitätöivää voi olla, että kohtusairauksista puhutaan traumaperäisinä, käsittelemättömän mielen myötävaikuttamia ongelmina. Keskustelut saivat minut pohtimaan, olisiko Lucia Osborne-Crowleyn pitänyt vielä tarkentaa keskeisintä väitettään trauman ja autoimmuuni- sekä kohtusairauksien välillä. Varmaankin. 

Siitä huolimatta, että endometrioosin syntyprosessi esitetään epäluotettavasti, I choose Elena kuvaa endometrioosiin sairastuneen naisen kipukamppailua. Lukijalle ei jää epäselväksi, miten invalidisoivasta ja kivullisesta sairaudesta on kysymys. Osborne-Crowley vuotaa, Omalla tarinallaan Osborne-Crowley kuvaa, miten huonosti kohtusairaudet tunnetaan, miten häntäkin tutkitaan lähinnä neuroottisena naisena ja miten diagnoosi viivästyy vuositolkulla, jolloin endometrioosi on ehtinyt vallata sisäelimet kokonaan.

Osborne-Crowleyn sairautta kuvataan suhteessa seksuaalitraumaan, jonka kirjoittaja on kokenut teini-ikäisenä. Vahvimmillaan Osborne-Crowley on mielestäni juuri traumaan liittyvän hiljaisuuden kuvaamisessa.

Koska teos käsittelee niin vahvasti seksuaaliväkivaltaa, olisin kaivannut vielää vähän lisää kannanottoja siihen, miten rakenteelliseen väkivaltaan tulisi puuttua. 

Kohtia, joihin traumataustaisena samastuin:

"As I was trying to heal, I learned to turn all of my energy inward. I spent hours and hours alone. I never knew who or what might upset me in public, so I perfectes the art of leaving the party without saying goodbye."

"It seems cruel that your mind convinces you that you want to die after your body has done so much to keep you alive."

"The most important thing that was takrn from me was the ability to say something m, and with it, the ability to ask for help. This is a theft from which I will never recover."

"I gave whatever the audience asked for. I took nothing because I had no self to nourish. I built a personality out of my unending capacity to respond to the needs of others."

"As we stood there, in his kitchen, I felt something that I never expectd to feel: I felt relieved that I had admitted hin that I was afraidm I felt relieved that he held my hands and I felt relieved that I let him hold them. I felt cared for." ❤️

Kommentit