Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusi lukutoukka on syntynyt

Toukokuun alussa perheeseemme syntyi pieni lukutoukka.  Olemme sittemmin kotiutuneet, aloittaneet kaksi lastenkirjaa ja tutustuneet toisiimme. Vaipanvaihtokiireiden keskellä blogi viettänee hetkisen hiljaiseloa, mutta Instan puolella (@sivutiella) olen vähän aktiivisempi. Pari hienoa teosta olen itsekin ehtinyt jo imetysmaratonien aikana lukea, joten toivotaan, että pieni hetki omaa aikaa löytyisi pidempien postausten kirjoittamiseen. Sitä odotellessa kuitenkin luetaan Prinsessa Pikkiriikkiä ja Hiiri mittaa maailmaa -loruteosta.  Aurinkoista loppukuuta! Toivoo lukeva äiti ja sen lapsi Lisää kuvateksti

Kolmen sukupolven naiset kulttuurien ja arvojen ristitulessa - Etaf Rumin esikoisromaani A Woman Is No Man

Etaf Rum:  A Woman Is No Man HarperCollins Audiobook 2019 Lukijat: Ariana Delawari, Dahlia Salem ja Susan Nesmai Pisteitä: 4/5 Etaf Rumin esikoisromaani A Woman Is No Man on upea, koskettava tarina kolmen sukupolven naisista. Palestiinalainen Isra naitetaan Adamille ja lähetetään tämän perheen mukana Yhdysvaltoihin. Toiveet rakkauden saamisesta ja uuden perheen hyväksynnästä katoavat nopeasti, kun Isralle syntyy vain tyttäriä. Adamin äiti Fareeda hallitsee kotia, eikä Amerikka tarjoa naisille sitä vapautta, jota Isra siltä salaa toivoi. Parisenkymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvun loppupuolella, Isran esikoistytär Deay saa tietää perheensä tragedioista. Palestiinalais-amerikkalaisena nuorena hän on kahden kulttuurin välissä ja joutuu vastakkain myös isoäitinsä Fareedan kanssa.  Rumin romaani kuvaa koskettavasti naisia, joiden kohtaamat traumat välittyvät sukupolvelta toiselle. Patriarkaattinen kulttuuri, jossa tyttäriä ei ole arvostettu, on jättänyt jälkensä ...

Yleistajuisia kolumneja seksimistä - Laura Batesin tekstikokoelma Misogynation

Laura Bates on yksi feministisuosikeistani ja Everyday Sexism  yksi niistä kirjoista, jotka avasivat silmäni siihen, miten paljon feminismiä yhä tarvitaan. Misogynation  (2018) käsittelee edeltäjänsä tapaan seksismiä ja erityisesti naisiin kohdistuvaa häirintää. Teos on kokoelma Batesin esseitä ja kolumneja, jotka on julkaistu The Guardian -lehdessä vuosina 2013-2017. Misogynation  antaa kattavan kuvan siitä, mitä naisviha ja seksismi ovat. Teoksen kolumnit on teemoiteltu 11 osastoon. Niissä käsitellään esimerkiksi seksismin arkipäiväisyyttä ja yleisyyttä, raiskauskulttuuria, työpaikalla tapahtuvaa häirintää ja naisten oikeutta omaan kehoonsa. Bates on jokseenkin inklusiivinen ja antaa esimerkkejä siitä, miten erilaiset ryhmät, vaikkapa mustat tai vammaiset, kohtaavat seksismiä eri tavalla kuin etuoikeutetummat, mutta intersektionaalisuus saisi näkyä teoksessa laajemminkin.  Misogynationin  lukemisen jälkeen ei voi olla enää epäselvää, miten yleistä sek...