 |
Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
Otava 2018
343 s.
Kansi: Piia Aho
Pisteitä: 3/5
|
Pasi Pekkolan romaani Huomenna kevät palaa lupaa lukijalleen kiinnostavan lukukokemuksen: romaani käsittelee sitä, miten Suomen sisällissota vaikutti lapsiin. Romaanin keskiössä on sisaruspari, Eeva ja Eino, jotka joutuvat Hennalan vankileirille. Kun isä on poissa ja äiti ei kykene huolehtimaan lapsistaan, joutuu Eeva isosiskona kantamaan vastuun veljestään.
Pekkolan proosa on kaunista ja kieli tunnelmallista. Lapsen ymmärtämättömyys ja toisaalta tarkkanäköisyys ovat romaanissa läsnä. Eeva yrittää upottaa veljensä satujen maailmaan, selittää pahaa maailmaa pikkuveljelleen, mutta Hennalan tapahtumat uhkaavat riistäytyä käsistä eikä sanoja pahuudelle löydy. Sisarusten aikuisvaiheita kuvatessaan Pekkola osoittaa, että sotatraumat vaikuttavat ihmiseen vielä vuosikymmeniä myöhemminkin ja että suomalaissukupolvet kantavat menneitä tapahtumia kitkerinä arpina rinnoissaan,
Vaikka Huomenna kevät palaa on eittämättä kaunis ja taidokkaasti kirjoitettu romaani, minun makuuni sen kokonaisrakenne horjuu. Olisin halunnut viipyä vuoden 1918 tapahtumissa, muta Pekkola risteilee usean aikakauden välillä. Kertojia ja näkökulmia on liikaa: ensin aloitetaan Eevasta, sitten siirrytään Hennalassa työskennelleeseen henkilöön, välillä ollaan Eevan aikuisvaiheissa ja sitten minäkertoja-Eeva on jälleen lapsi ja isosisko. Romaanin viimeisen osuuden näkökulma on Einon, ja tässä vaiheessa minusta tuntui, että Einon tarina olisi voinut olla oma romaaninsakin. Lukijana kaipasin viimeiseen osuuteen joko enemmän draamaa tai selkeästi loppukohtauksen valmistelua - Einon elämänvaiheiden avaaminen lähinnä pitkästytti. Erityisesti minua jäi häiritsemään kohtaus, jossa Eino kuvaa, miten hän tapasi vaimonsa Tildan: ensikohtaamisen aikana Tilda on välinpitämätön, mutta yöllä, kun vanhemmat ovat nukkumassa, Tilda hiipii Einon luo, riisuutuu ja tarttuu tätä kalusta. Mitä ihmettä? Tällaiset miehiset fantasiat tuntuvat lähinnä laiskalta keinolta yrittää pitää lukijan mielenkiintoa yllä.
Kaiken kaikkiaan Huomenna kevät palaa on romaani, joka solahtaa sujuvasti suomalaiseen sota-aiheiseen kirjallisuuteen. Se tutkii sukupolvien kipua ja sodan aiheuttamia traumoja. Mitään kovin yllättävää tai omaperäistä Pekkolan romaani ei kuitenkaan tarjoa, vaan Huomenna kevät palaa käyttää hyödykseen niitä keinoja, jotka on todettu toimiviksi: useat kertojat ja näkökulmat, perheen ja sukupolvien väliset salaisuudet, aikakausikuvaukset ja ellipsit eri ajankohtien välillä. Voisin kuvitella, että esimerkiksi Tommi Kinnusen ystäville myös Huomenna kevät palaa sopii hyvin.
Toisaalla: Kirjarouvn elämää, Lumiomena
Olemmepas olleet eri mieltä tästä. :D Itse koin tämän raikkaaksi teokseksi, mutta siihen voi toisaalta myös vaikuttaa se, että pidän monella tapaa suomalaisista sotaromaaneista. Lasten näkökulma sekä sodan tapahtumakulun häivyttäminen ja ilmapiirin korostaminen tapahtumasarjojen sijaan ei asetu aivan perinteiseen muottiin. Toki sota-ajan kuvaukseen liittyy myös paljon sellaista, mikä kirjallisuudessakin toistuu vuosikymmenestä toiseen.
VastaaPoistaJoo, olet oikeassa siinä, ettei lapsinäkökulmaa ole useinkaan tuotu sotaromaaneissa esiin. Samoin tuo tapahtumien häivyttäminen on tärkeä huomio. Uskon kirjan olevan tärkeä monelle sotakirjallisuudesta kiinnostuneelle ja sukupolvien sotakokemuksia käsitteleville, mutta itse en tosiaan (ehkä juuri siksi, etten niin välitä sota-aiheisista kotimaisista teoksista) uppoutunut tähän tarinaan niin paljon.
Poista