Kliseinen ja abstrakti ilmaisu ei rakenna luottamusta - mitä ovat tunnemössö, ...?

Camilla Tuominen: Johda tunteita, menesty työelämässä
Otava 2018
205 s.
Pisteitä: 1/5

Kun kuulin Bookstagramissa Camilla Tuomisen Johda tunteita, menesty työelämässä -kirjasta, innostuin. Hauskat kuvitukset ja tunnemaailmaa kouliva teos kuulosti siltä, mitä nuorena työntekijänä voisin tarvita: opastusta siihen, miten työelämästä nouseviin tunteisiin voi reagoida. Lukeminen ei kuitenkaan vastannut odotuksiani: teoksen sisältö jää mielestäni niukaksi (kukin luku on varsin lyhyt), keskeisiä määritelmiä ei selitetä tarpeeksi hyvin, konkreettisia ohjeita on vaikea löytää metaforaviidakosta, ja teksti vilisee kliseisiä trendi-ilmauksia. Kuvitus on hauskaa ja osuvaa mutta ei pelasta lukukokemusta.

Tuomisen teoksen lähtökohtana on, että työelämässä menestyminen vaatii sitä, että pystyy ymmärtämään omia ja toisten tunteita. Johda tunteita, menesty työelämässä korostaa, aivan oikein, sitä, että ensiksi tarvitaan turvallinen työilmapiiri, jotta tunteiden näyttäminen ja niistä keskusteleminen on mahdollista. Tuominen kehottaa ihmisiä suoraan ilmaisuun: mielipiteet ja tunteet on kyettävä ilmaisemaan ilman, että niistä suututaan. Teoksessa käsitellään muun muassa tunteiden nimeämistä, intuitioon luottamista ja luottamuksen rakentamista. Jokainen luku koostuu piirroksesta ja sivun mittaisesta lyhyestä esittelytekstistä. Uteliaana, informaatiohakuisena lukijana jään kaipaamaan pidempiä, selittävämpiä tietotekstejä. 

Vaikka Tuominen varmasti on hyvä puhuja ja tunnekouluttaja, ongelmana on, ettei self help -puhetta voi kääntää sellaisenaan kirjoitetuksi tekstiksi. Puhutaan douppaamisesta, diipistä shitistä, ytimestä, polkua pitkin kulkemisesta ja vakkarituoleista. Kliseiset ilmaukset, kuten versio 2.0 ja kombo, sekä anglismit aiheuttavat sen, että sisällön sijaan tekstissä korostuu tyyli. Osin omasta koulutustaustastani johtuen (olen äidinkielen opettaja) pidän kliseistä ilmaisua mauttomana ja epäkiinnostavana. Sen ongelma on, että merkitykset jäävät epäselviksi ja pinnallisiksi, kun luotetaan siihen, että lukija ymmärtää kuluneet sanonnat ja toisinaan varsin korkealentoiset metaforat. Lattea ilmaisu ei rakenna luottamusta kirjoittajan asiantuntijuudesta: kielessä olisi niin monia tapoja ilmaista ja havainnollistaa näitä kiinnostavia tunneilmiöitä, mutta Tuominen on tyytynyt tyylissään varsin vähään. 

Lukemisen aikana pohdiskelin puolisoni kanssa, kenelle Tuominen on tekstinsä suunnannut. Ketä puhutellaan hashtageillä, puhekielisyyksillä ja epämääräisillä, jopa epätarkoilla, ilmauksilla? Osa metaforista ei avaudu lukijalle lainkaan: mitä esimerkiksi ameba tarkoittaa seuraavassa virkkeessä? Minun piti ihan tarkistaa, onko ameballa jokin toinen, minulle tuntematon merkitys, mutta ei, en löytänyt sellaista. Katkelma havainnollistaakin sitä, että metaforia ei pidä käyttää itsensä vuoksi vaan niiden tulee avautua lukijalle helposti. 

"Meistä ei välttämättä tule kuvataiteilijoita, mutta meistä tulee ihmisiä, joilla on oma näkemys, taidot, kyvyt, intressit ja niiden luoma uniikki kombo, ameba, jonka me myös uskallamme ilmaista."

Self help -kirjaksi Tuomisen teoksen tunnistaa myös sen yltiöpositiivisuudesta. Vaikka on tärkeä pystyä näkemään asiat positiivisesti ja havainnoimaan hyviä puolia, työ- ja arkielämän vaikeuksien vähätteleminen tuntuu lähinnä lukijan vähättelemiseltä. Tuominen mainitsee muutaman kerran, että noin 80-90 prosenttia peloistamme ja vaikeuksistamme on itse aiheutettuja - että pelkäämme turhaan asioita, jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Tuominen ei tunnu huomioivan ollenkaan sitä, että myös pelkojen taustalla on rakenteellisia asioita, todellisia ongelmia, joihin pelko on luonnollinen tapa reagoida. Ihmisen itsensä syyllistämisestä ei ole apua, eikä vaikeuksien kautta voittoon -tyyppinen ajattelu lohduta sekään: 

"Entä jos näkisimme vaikeudet vehreinä ja upeina aukeina, joinne polkumme meidät välillä johdattaa ja jotka ovat mielenkiintoisia valintakohtia elämässämme? Näkisimme valintakodat paikkoina, joissa voimme kuunnella, aistia, päättää ja valita, mihin suuntaan jatkamme polkua. Entä jos vastoinkäymiset olisivatkin mahdollisuuksia, jotka kirkastavat kulkemaamme suuntaa ja auttavat päämäärän saavuttamisessa?"

Johda tunteita, menesty työelämässä sisältää paljon hyviä aihiota siihen, miten työelämän tunteita voi käsitellä ja miten niihin kannattaisi reagoida. Kovin syvällistä informaatiota Tuominen ei kuitenkaan aihepiireistään anna vaan tyytyy heittelemään ajatuksia jenkkimäiseen self help -tyyliin. Edes pirteät, humoristiset, taitavasti laaditut kuvitukset eivät onnistu pelastamaan lukijaa pettymykseltä, jonka kliseinen, mitäänsanomaton ilmaisu aiheuttaa. Tyyli puhuttelee varmasti toisenlaista lukijakuntaa mutta jättää kielen monipuolisuudesta kiinnostuneet huokailemaan.