Anu Silfverberg: Äitikortti

Ovulaatio- ja raskaustestimerkit tulevat tutuiksi. Selviää, että erityisesti ovulaatiotestit ovat naissukupuolta vastaan kehitetty salajuoni, jonka lopullinen tarkoitus ei ole raskautuminen vaan mielisairaus. Tulkinnanvaraa on loputtomasti. Ajattelen katkeruudella muita ihmisiä, erityisesti miehiä, jotka eivät koskaan elämässään joudu tekemään ovulaatiotestiä. Vihaan heidän ovulaatiotestitöntä elämäänsä. Vihaan heidän huolettomuuttaan, sitä miten heidän ei tarvitse tarkkailla kehoaan tai hallita sitä, ja miten he sen vuoksi hallitsevat sen täysin. He vain menevät vessaan ja pissaavat. Helvetti. 

Minusta tulee äiti. Minusta tullee äiti. Minun on mahdollista tulla äidiksi. Saatan olla äiti. Olen pian äiti.

Tulin raskaaksi kesän lopussa. Raskaus on vasta alussa, mutta minä ja puolisoni olemme tehneet päätöksen olla tilanteestamme avoimia - haluamme voida iloita jo nyt, ja toisaalta emme halua myöhemmin peitellä sitäkään, jos raskaus ei syystä tai toisesta jatkukaan.

Jo nyt, alkuraskaudesta, olen saanut huomata, millaisia odotuksia äitiyteen liittyy. Moni on esittänyt kommenttinsa siitä, etteivät he itse kertoisi näin aikaisin - keskenmenonriski tuntuu yhdistyvän taikauskoisella tavalla siihen, ettei epävarmasta alkuraskaudesta kuulu iloita. Olen myös saanut kuulla, että vauvasta ei voi kertoa, ennen kuin saa tietää, ettei se ole vammainen - tämä sattui paitsi vammaisen sisaruksena, myös siksi, että se kertoo siitä, millaisien lasten toivotaan syntyvän ja millaisten jäävän syntymättä.

Anu Silfverbergin Äitikortti tuntuu elämäntilanteeseeni sopivalta luettavalta. Äitikortti on esseekokoelma, jossa Silfverberg käsittelee äitiyttä, äitimyyttejä ja erityisesti äiteihin ja synnyttäjiin kohdistuvia vaatimuksia.

Sukupuolten epätasa-arvoa ja kaunisteltua seksivalistusta

Äitikortti on myös esseekokoelma yhteiskunnan seksismistä. Kuten postauksen alun sitaatissa todetaan, miehet eivät joudu tarkkailemaan kehoaan samalla tavalla kuin naiset silloin, kun raskautta yritetään tai kun se on jo alkanut. Ylipäätään ehkäisy- ja raskaustuotekulttuuri on rakennettu ajatukselle siitä, että raskaus on naisen vastuulla.

Historiankirjoituksen mukaan ehkäisypillerit vapauttivat naiset, mutta historiaa kirjoittavatkin voittajat. Sillä jos aivan rehellisiä ollaan, niin ehkäisypillerihän vapautti ehkäisystä miehet. On hämmentävää, ettei tätä itsestäänselvyyttä tunnu huomaavan kukaan. 

Miehet eivät myöskään tule määritellyiksi vanhemmuutensa kautta, eikä heidän isyyttään pidetä julkisena kysymyksenä, Silfverberg toteaa.

Ehkäisykysymykseen liittyy sekin, miten seksistä ja raskaudesta puhutaan eli millaista seksivalitusta ja -koulutusta lapsille ja nuorille tarjotaan. Kuten Silfverberg, myös minä en koskaan seksivalistuksessa kuullut, että raskaaksi voi tulla käytännössä vain yhtenä päivänä kuussa - silloin, kun munasolu on irronnut. Sen sijaan seksitunneilla puhuttiin siitä, miten jo ensimmäisestä kerrasta voi tulla raskaaksi (voi tietenkin, mutta) ja miten raskaaksi voi tulla ihan koska vain. Synnytyksestäkään ei puhuta rehellisesti - ei ole kovin kauaa siitä, kun ymmärsin, että synnytyksessä lentää paitsi veri myös kakka. Silfverberg kritisoi yhteiskuntaa siitäkin, että moni nainen kokee epäonnistuneensa, kun on joutunut käyttämään synnytyksessä kivunlievitystä - paineita "luonnolliseen", lääkkeettömään synnytykseen viljellään runsaasti.

Eivät äiditkään täydellisiä ole, Silfverberg muistuttaa. Hän esittelee - liioitellen, kärkkäästi, hieman liian tuomitsevastikin - Pienten Lasten Äidit, jotka kritisoivat lapsettomien osaamista. Tähän ongelmaan olen törmännyt itsekin: kyllä sinä sitten ymmärrät, kun sinulla on lapsia ja minäkö en muka äitinä tietäisi, miten nämä jutut menee. Toiset tuntuvat pahastuvan siitä, että lapsettomat ihmiset osallistuvat keskusteluun vanhemmuudesta. Äitikortti otetaan esiin silloin, kun omaa mielipidettä halutaan tukea ajatuksella siitä, että vanhempana sitä on moraalisempi ihminen kuin muut.

Ihmisten erioikeudet ja äitiys epätyönä

Minua ravistelee Silfverbergin eläinoikeustekstit, joissa hän muistuttaa siitä, että ihminen on ainoa nisäkäs, jonka maidosta ei tehdä jälkiruokia. Niin - lehmänmaito, jota niin usein itsekin juon, on vasikalle tarkoitettua. Eläintuotanto perustuu siihen, että tuntevat olennot joutuvat olemaan raskaana jatkuvasti - eikä niiden synnytyksissä todellakaan oteta huomioon kipua, jota eläimet kokevat. Huomaan, että aihe tekee minussa kipeää - en ole oikein valmis käsittelemään tätä moraalista ongelmaa. Olen silti tyytyväinen siihen, että Silfverberg pakottaa minut ajattelemaan asiaa myös tältä näkökannalta.


Eri mieltä Silfverbergin kanssa olen siitä, ettei äitiys - tai vanhemmuus, lapsen hoitaminen - olisi työtä. Ymmärrän hänen ajatuksensa siitä, että kotiäitiys tai -vanhemmuus on ikään kuin seuraus siitä, että on saanut lapsia. Silfverberg kritisoi kotiäitinä vuosiakausia olleita, jotka haluavat takaisin työelämään, ja väittää, etteivät nämä ole oppineet kotiäitivuosiensa aikana mitään, mikä hyödyttäisi työelämässä. Tavallaan ymmärrän, mitä Silfverberg tavoittelee, mutta väite tuntuu lähinnä kritisoivan toisenlaista äitiyden valintaa. Samalla Silfverberg olettaa, että äitiys vain on - sen sijaan, että puhuisi esim. Koko Hubaran ja Astrid Swanin tavoin äitimisestä (äitiys ei ole vain olemasta vaan äiti tekee äitiyttä aktiivisesti; eng. mothering).

Toive tulevaisuuden feministiäitimisestä

Nykymediaa ei voi paljon kiittää äitiyden ja vanhemmuuden käsittelystä. HS uutisoi jatkuvasti siitä, miten Suomi on synnytyskriisissä, ja näkökulma on aina naiskeskeinen - naiset eivät halua lapsia, naiset eivät synnytä, miten houkutella naiset synnytystalkoisiin. Silfverbergin kokoelma on raikas siinä mielessä, että se nostaa esiin monia äitimyyttejä ja esittää vaihtoehtoisia tapoja ajatella - välillä kovin kärkkäästikin.Äitikortin lisäksi nykyisten ja tulevien äitien, heidän kumppaniensa ja niiden, joilla on äiti, kannattaa lukea Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti. Se resonoi minussa jo ennen raskautta, ja taidan tarvita sitä pian uudestaan. Ehdottomasti kannattaa ottaa haltuun myös Koko Hubaran ja Astrid Swanin podcast Postäiti, joka käsittelee äitimistä matrisentrismin ja intersektionaalisen feminismin näkökulmista.

Kommentit